Suomi auttamaan Kreikan hallintoa jaloilleen
Suomi valmistautuu muiden EU-maiden rinnalla auttamaan Kreikkaa maan julkisen hallinnon remontissa. EU:n komission pyynnöstä Suomessa kartoitetaan nyt, mitkä virastot voisivat irrottaa työvoimaansa Kreikan avuksi.
Kun Kreikalle luvattiin toinen, 130 miljardin euron tukipaketti, maa lupautui vastineeksi remontoimaan tehottoman hallintonsa. Tähän Kreikka tarvitsee muiden maiden apua.
Korruption ja veronkierron syövereihin katoaa erään arvion mukaan 13 miljardia euroa - joka vuosi. Hallintokulttuuri on kaukana suomalaisesta säntillisyydestä, kertoo Suomen Kreikan-suurlähettiläs Pekka Lintu Ateenasta.
- Oikeastaan koko julkinen hallinto on remontin tarpeessa. Nyt kun kaikkea yritetään uudistaa samaan aikaan, niin silloin on tietenkin hyvä, että voidaan saada apua myöskin muualta, suurlähettiläs Lintu sanoi.
Suomesta etsitään osaajia
EU:n komissio on pyytänyt apua kaikilta kynnelle kyneviltä jäsenmailta. Saksa on lehtietojen mukaan rekrytoinut jo 160 vapaaehtoista virkamiestä, jotka ovat valmiit rientämään Kreikan verottajan tueksi. Myös Ranska on ollut aktiivinen.
Suomikin on lähdössä mukaan. Hanketta koordinoiva ulkominiseriön neuvotteleva virkamies Eija-Leena Linkola kertoo, että Suomella on halukkuutta tarjota asiantuntemustaan ainakin budjettihallinnossa ja rakennerahastojärjestelmän kehittämisessä.
Ulkoministeriöstä on alustavasti lähestytty jo ainakin valtiovarain- ja elinkeinoministeriöitä sekä valtiokonttoria ja verohallintoa. Verohallinnon pääjohtaja Mirjami Laitinen toteaa, että virka-apu kreikkalaisille on mahdollista, jos ehdoista saadaan sovittua.
- Lähdetään selvittämään asiaa. Meillä on tiukka resurssitilanne itsellämmekin. Minkälaista osaamista meiltä vaaditaan ja millä ehdoilla? Ne ratkaisee aika paljon, Laitinen sanoo.
Kreikkalainen ylpeys ei ole este
Avun antaminen voi olla myös psykologisesti herkkää puuhaa. Varsinkin Saksan mestarointi on aiheuttanut Ateenassa kriisin aikana jo paljon porua.
Ulkoministeriön neuvotteleva virkamies Eija-Leena Linkola keskusteli hallintoavun ehdoista kreikkalaisten kanssa vastikään Brysselissä. Ainakin virallisesti Kreikan hallituksen edustajat toivottavat auttajat tervetulleiksi.
- He sanoivat arvostavansa kovasti jäsenmaiden tarjoamaa apua ja myöskin itse sitoutuvansa yhteiseen kehitystyöhön vahvasti.
Suomen Kreikalle tarjoaman virka-avun määrä ja laatu tarkentuvat kevään aikana.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Northlandin kaivos pysähtyi rahapulaan
Kaivosyhtiö Northland on joutunut keskeyttämään rautakaivoksensa toiminnan Ruotsin Pajalassa. Syynä on rahan loppuminen, koska Northlandin pankkitilit suljettiin perjantaina velkojien vaatimuksesta.
Bitcoinit viranomaisten syynissä - huolenaiheena veronkierto, musta pörssi ja järjestäytynyt rikollisuus
Musta pörssi, heilahteleva kurssi ja epäluotettavat vaihtopörssit tekevät bittirahasta riskialttiin valuutan, joka aiheuttaa päänvaivaa finanssialaa valvoville viranomaisille. Isossa-Britanniassa joukko veroviranomaisia, poliiseja ja tiedustelupalvelun agentteja kokoontui maanantaina Lontooseen puhumaan digitaalisen valuutan tulevaisuudesta.
EU-johtajat taisteluun nuorten työpaikkojen puolesta
EU:n presidentti Herman van Rompuy vaatii jäsenmaiden johtajia ryhtymään toimiin nuorisotyöttömyyden nujertamiseksi. Kreikassa ja Espanjassa lähes kaksi kolmesta alle 25-vuotiaasta on ilman työtä.
Turun telakka: TUI-alukset rakennetaan ajallaan
Vakavien talousvaikeuksien kanssa kamppailevalta STX:n Turun-telakalta on kuultu vaihteeksi myönteisiä uutisia.
Professori syyttää työeläkeyhtiöitä kähminnästä
"Asiakkaista kilpaillaan joka tapauksessa. Sitä ei saa nyt tehdä avoimesti vaan se täytyy tehdä vähän kuin kähmien."
Englannin keskuspankin pääjohtaja: Ihailen Risto Rytiä
Englannin keskuspankki puolusti toisen maailmansodan jälkeen Risto Rytiä maan ulkoministeriölle lähetetyssä kirjeessä. Nykyinen pankin pääjohtaja toi kirjeen Suomeen näytille.
Moskovan junat uudemmiksi parin vuoden sisällä
Venäjän rautatieyhtiö RZD:n varapääjohtaja lupailee uudempaa kalustoa Helsingin ja Moskovan väliseen henkilöliikenteeseen.
Uusi teurastamo käsittelee päivittäin 500 nautaa
Atrian suurinvestointi Kauhajoella kuuluu Euroopan kymmenen suurimman teurastamon joukkoon. Nykytekniikan ansiosta naudanliha pystytään jäljittämään eläinkohtaisesti.
Oikeus hyväksyi muoviputkikaupat - Kilpailuvirasto yritti estää
Kilpailuvirasto vaati helmikuussa Uponorin ja KWH:n yrityskaupalle kieltoa. Markkinaoikeus hyväksyy kaupan, jos tuotantolinjoja myydään kilpailijoille.
Matti Lievosesta vuorineuvos
Tuore vuorineuvos Matti Lievonen on toiminut Neste Oilin toimitusjohtajana vuodesta 2008. Presidentti Sauli Niinistö on perjantaina myöntänyt 68 arvonimeä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.