Suomi digikehityksen kärkijoukossa
Suomi on maailman neljänneksi kehittynein digitalous. The Economist -lehden ja IBM:n tekemän tietoyhteiskuntavertailun mukaan varsinkin sähköisten palvelujen käytön yleistyminen ja saatavuus nostavat Suomen asemaa digitaloutena.
>> Katso miten Suomi sijoittui tietoyhteiskuntavertailun eri osa-alueilla.
Vuosi sitten tehdyssä Digital Economy Rankings -tietoyhteiskuntatutkimuksessa Suomi oli sijalla kymmenen.
Suomen kehitystä tietoyhteiskuntana on hidastanut se, ettei tarjonta aina pysy kysynnän perässä.
- Kansalaiset ja yritykset osaavat ja haluavat käyttää esimerkiksi sähköisiä palveluja laajemmin kuin niitä on nyt tarjolla. Tästä syystä on tärkeää, että sekä julkinen sektori että yritykset jatkavat älykkäämpien palveluiden kehittämistä, toteaa IBM:n toimitusjohtaja Johan Sandell.
Vertailututkimuksessa arvioidaan eri maiden tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämistä ja käyttöä.
Ruotsi vertailun ykkönen
Tietoyhteiskuntavertailun ykkösmaa on Ruotsi, kun vuosi sitten tilastokärjessä oli Tanska. Kaikki Pohjoismaat ovat nyt kymmenen parhaan digitalouden listalla.
Suomen arvio koheni vuoden takaisesta lähes kaikissa kategorioissa. Vain verkkoyhteyksien laatua ja yleisyyttä koskeva tulos laski Suomen kokonaispisteitä, mutta silläkin mittarilla Suomen edelle meni vertailussa vain kaksi maata (Ruotsi ja Hollanti).
Eniten vertailussa painoi eri verkkopalvelujen käytön laajuus kansalaisten ja yritysten keskuudessa. Tälläkin mittarilla Suomi sijoittui 70 maan vertailussa kärjen tuntumaan, neljänneksi.
Moni kehittynyt länsimaa sen sijaan meni Suomen edelle, kun vertailussa puntaroitiin hallitusten toimia ja strategioita tietoyhteiskuntakehityksessä. Siinä Suomi oli vasta 19:s Yhdysvaltain ollessa ykkönen.
Tutkimus perustuu noin sataan määrälliseen ja laadulliseen mittariin. Vertailussa oli mukana 70 maata.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Espanjan ongelmapankki tarvitsee yli tuplaten enemmän valtiontukea
Bankian yhä pahenevat ongelmat antavat ikävän signaalin Espanjan pankkien tilasta. Pankki oikaisi myös viime vuoden tulostietojaan: reilun 300 miljoonan euron voiton sijasta Bankia tekikin kolme miljardia euroa tappiota.
UPM löysi saksalaisostajan Albbruckin paperitehtaalle
UPM sulki kannattamattoman Albbruckin paperitehtaan tammikuussa. Nyt tehtaalle on löytynyt ostaja Saksasta.
EU vie Argentiinan WTO:n tutkittavaksi
EU:n mukaan Argentiinan tuontilisenssijärjestelmä on kansainvälisen kaupan sääntöjen vastainen ja haittaa EU:n vientiä. EU:n lisäksi 19 muuta maata on huolestunut rajoituksista.
Finnairin ja SLSY:n neuvonpito venyy ensi viikkoon
Finnairin sekä lentoemäntien ja stuerttien neuvottelut ovat tältä viikolta päättyneet tuloksettomina. Ensi viikolla yritetään taas sopia työntekijöiden siirrosta uuteen yhteisyritykseen.
Sunny Car Center maksaa yli 8 miljoonaa Kirstulan maasta
Hämeenlinna myy maa-alueen suunnitellulle autokauppakeskukselle miljoonakaupalla. Maakauppa kertoo toteuttajien uskosta suurhankkeen onnistumiseen. Keskus valmistuu aikataulussa, vakuuttaa toimitusjohtaja.
Malmikaivostoiminta polkaistiin Polvijärvellä ja Kaavilla
Australialaisyhtiö louhii Polvijärvellä maa-ainesta, josta rikastetaan Kaavilla kuparia, kultaa ja sinkkiä. Elinkeinoministeri sanoo korostavansa kaivosyhtiölle Suomen ympäristövaatimustasoa.
Johtajan keskipalkka lähes 10 miljoonaa dollaria Yhdysvalloissa
AP:n selvityksen mukaan keskimääräinen amerikkalainen toimitusjohtaja ansaitsi 9,6 miljoonaa dollaria eli 7,6 miljoonaa euroa viime vuonna. Uusi laki antaa osakkeenomistajan torpata palkankorotukset.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Finanssialan fuusiossa syntyi LähiTapiola
Uusi yhtiö kertoi nimensä perjantaina. Lähivakuutuksen ja Tapiolan yhdistymisessä syntyy 4 000 työntekijän finanssikonserni.
Tulli varoittaa huijarien haamupaketeista
Tulli on saanut useita yhteydenottoja suomalaisilta, jotka ihmettelevät odottamiensa rahalähetyksien pysähtymistä tulliin. Todellisuudessa tulli ei ole edes nähnyt kyseisiä lähetyksiä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.