Suomi edelleen kännykän käytön luvattu maa
Tekniikan kehittyminen ja mobiilidatan suhteellisen edullinen hinta mullistavat kännykän käytön. Jo nyt kännykkä ja tablettitietokone ovat sulautumassa yhteen. Kehityksen suunnan paljastaa se, että matkapuhelinverkossa siirretyn datan määrä on muutamassa vuodessa yli satakertaistunut, ja määrän arvioidaan kasvavan edelleen.
Suomessa on enemmän kännykkäliittymiä kuin missään muussa Pohjoismaassa, ja kännyköiltä vaaditaan myös yhä enemmän. Tekniikka kehittyy vauhdilla, ja tablettitietokoneet ja kännykät menevät kohta sekaisin. Yksi valmistaja tarjoaakin ne jo yhdessä paketissa, eli tabletti itsessään sisältää erillisen kännykän.
Vaikka suomalaiset puhuvat ja tekstailevat yhä enemmän, varsinainen mullistus tapahtuu juuri kannettavien, eli älypuhelinten ja tablettien käytössä. Siirretyn datan määrä on muutamassa vuodessa satakertaistunut, ja kasvu jatkuu hurjana: ensi vuonna päästänee jo lähes kahteensataantuhanteen teratavuun.
Suomi edullinen maa matkapuhelinten käyttäjille
Tilanne muuttuu varmasti vielä tästäkin, kun kokoontaiteltavat näytöt tulevat. Ostopäällikkö Ari Sistonen Verkkokauppa.comista ei usko, että syksyllä vielä nähdään taiteltavia näyttöjä, mutta muita uutuuksia kyllä.
Jos katsotaan kansainvälistä vertailua, niin suomi on hyvin edullinen sekä matkapuhelinhinnoissa, että erityisesti näissä tiedonsiirtopalveluiden hinnoissa matkapuhelinverkoissa.
- En usko, että vielä tässä vaiheessa, mutta langaton lataus voi olla jo lähempänä, katotaan missä vaiheessa valmistajat sen saavat meille.
Matkapuhelimen käytön muuttumista selittää tekniikan lisäksi edulliseksi kilpailtu hinta niin puheluissa kuin mobiilidatassa kertoo viestintämarkkina-asiantuntija Joonas Orkola Viestintävirastosta.
- Jos katsotaan kansainvälistä vertailua, niin Suomi on hyvin edullinen sekä matkapuhelinhinnoissa, että erityisesti näissä tiedonsiirtopalveluiden hinnoissa matkapuhelinverkoissa. Voidaan myös sanoa, että hintataso on koko ajan laskenut.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Moottoripyöräveteraanit elvyttivät Aulangon ajojen muiston
Vuodesta 1954 alkaneet ja 1960-luvun alussa päättyneet keväiset Aulangon ajot olivat pienen kaupungin suurtapahtuma. Ne vetivät maan parhaiden ajajien lisäksi tuhansia ihmisiä. Ajot olivat jo lähes unohtuneet ja tiedon keruu niistä työlästä, kun veteraanit päättivät elvyttää kisan muiston.
Mopoauto on autoilijalle outo kokemus
Mopoauto, eli virallisemmin kevyt nelipyörä, on yhä yleisempi näky Suomen taajamissa ja teillä. Mopoauto on varsinkin nuorison suosiossa, mutta kokeneelle autoilijalle se voi olla outo ja meluisa ajettava.
Kaatuneitten muistopäivänä muistetaan sodassa ja taisteluissa kuolleita
42 suomalaista sankarivainajaa haudataan Lappeenrannan sankarihautausmaalle. Sankarihautajaisia järjestetään myös muualla Suomessa.
Krista Siegfrids: Eurooppa ei ollut valmis esitykselleni
Siegfrieds katsoo kuitenkin tehneensä jotain historiallista.
HS: Valtionjohto on lentänyt veroparatiiseista vuokratuilla koneilla
Lehden mukaan veroparatiisikoneilla on lennetty ainakin yhdeksän kertaa.
Euroviisuvoitto meni Tanskaan - Krista Siegfrieds oli 24.
Kööpenhaminasta tuli ensi vuoden kisakaupunki. Suomi keräsi pisteitä viidestä maasta.
Suomalaismies löytyi kuolleena Roomasta
Ulkoministeriö vahvistaa tiedon ja hoitaa tapausta.
Pelialan parhaat ja suuret haluavat Suomeen
Peliala työllistää Suomessa jo yhtä paljon ulkomaalaisia suhteessa kokoonsa kuin siivousala. Kiinnostus Suomeen on pelialalla nyt niin suurta, että myös ulkomaiset pelifirmat haluavat perustaa sivutoimistoja Helsinkiin.
Helleraja rikkoutui lauantainakin
Oulu oli maan kuumin paikkakunta lauantaina. Hellerajaa hätyyteltiin maan pohjoisosia myöten.
Jazzliitto palkitsi joensuulaisen Jussi Sierlan
Jussi Sierla toimi pitkään Joensuun Jazzkerho -76:n puheenjohtana. Kerho saa kiitosta aktiivisuudestaan ja vireästä konserttitoiminnastaan.
