Suomi haluaa täysin savuttomaksi maaksi
Suomi on ensimmäisenä maana maailmassa laatimassa tupakkalakia, jonka tavoitteena on tupakkatuotteiden käytön lopettaminen. Sosiaali- ja terveysministeriö kertoi asiasta torstaina, kun se luovutti eduskunnalle esityksen tupakkalakiin kaavailluista muutoksista.
Sosiaali- ja terveysministeriössä odotetaan jännityksellä tupakkateollisuuden reaktiota uuteen tupakkalakiesitykseen. Sen mukaan Suomi olisi ensimmäisenä maana maailmassa tavoittelemassa täyttä savuttomuutta.
- Olemme ensimmäisinä maailmassa kirjoittaneet lain tavoitteeksi tupakoinnin lopettamisen. Pelkkä vähentäminen olisi ollut tupakoinnin hyväksymistä yhteiskunnassa, sanoo hallitusneuvos Ismo Tuominen.
Tuomisen mukaan tupakkatuotteiden myyntiä ei Suomessa kuitenkaan aiota kieltää, vaan lakia ollaan laajentamassa useilla muilla keinoilla. Sosiaali- ja terveysministeriössä uskotaan vahvasti, että muut EU:n maat seuraavat Suomea tupakkatuotteiden käytön lopettamisen tavoittelussa.
Irlanti on esimerkkinä esilläpitokiellosta
Muutoksista päällimmäisenä Tuominen mainitsee tupakkatuotteiden esilläpidon kieltämisen vähittäismyyntiliikkeissä.
- Irlannissa otettiin jo heinäkuussa käyttöön kielto, missä tupakkatuotteet on laitettava tiskin alle piiloon ja nyt me seuraamme perässä, Tuominen kertoo.
Tupakkatuotteita ei uuden lain mukaan myöskään saisi myydä alle 18-vuotiaille. Myös tupakkatuotteiden myynti, maahantuonti ja hallussapito kiellettäisiin alaikäisiltä. Tupakointi olisi kiellettyä myös autoissa silloin, kun kyydissä on lapsia.
Sosiaali- ja terveysministeriö esittää myös, että lääkelakia muutettaisiin siten, että nikotiinivalmisteita voitaisiin kauppojen, kioskien ja huoltoasemien lisäksi myydä myös ravitsemusliikkeissä.
Muutokset voimaan keväästä alkaen
Tuomisen mukaan uusi laki on selvästi aikaisempaa parempi.
- Yhteiskunnassa on hyvin voimakas tarve rajoittaa tupakointia ja sen passiivisia vaikutuksia. Tupakoinnin vähentymisestä huolimatta Suomessa on edelleen noin miljoona tupakoitsijaa, hän muistuttaa.
Presidentti Tarja Halonen vastaanottaa hallituksen esityksen perjantaina ja eduskunta alkaa käsitellä sitä ensi viikolla. Tavoitteena on, että muutokset tulisivat voimaan ensi keväänä. Esillepanokieltoon on kuitenkin odotettavissa parin vuoden siirtymäkausi.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat
Lähiaikoina poliisin on tarkoitus kutsua kuultaviksi myös ne paikallaolleet, joita ei vielä ole tavoitettu. Tähänastisten kuulustelujen perusteella ampumisten takana ei ole kiinniotetun epäillyn lisäksi muita, kertoo jutun tutkinnanjohtaja.
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.
Poliisi löysi koululaiseen törmänneen autoilijan Alavudella
Tapahtuneella ei ole yhteyttä Kanta-Hämeessä tapahtuneisiin yliajoihin. Yliajaja on 77-vuotias nainen.
Arkkipiispa Mäkinen: Nyt on aika tukea, eikä etsiä syitä
Arkkipiispan mukaan Hyvinkään tragedia nostaa silti väistämättä kysymyksiä suomalaisesta yhteiskunnasta. Tuusulan Jokelan ja Kauhajoen ampumiset palaavat monen mieleen.
Metallin vasemmisto vääntää kättä sihteeristä
Metallityöväenliiton liittokokous kokoontuu neljäksi päiväksi Tampereelle. Liiton nykyinen sihteeri kohtaa kolme haastajaa. Lopullinen valinta selviää tiistaina.
Kriisipuhelin antaa apua järkyttyneille nuorille
SPR auttaa Hyvinkään ampumavälikohtauksesta järkyttyneitä nuoria puhelimitse ja itse tapahtumapaikalla.
Räsänen: Aseiden säilyttämisen sääntöjä voisi tiukentaa
Sisäministeriön työryhmä pohtii tiukennuksia aselakiin. Räsäsen mukaan muutokset aselakiin tulevat voimaan tämän vaalikauden aikana.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.