Kymenlaakso |

Suomi nopein aurinkoveneiden kolmantena kilpailupäivänä

Hollannissa pidettävissä aurinkoveneiden maailmanmestaruuskisoissa Suomalaisopiskelijoiden vene on selviytynyt hienosti. ”Midnight Sun Finland” oli kolmannen päivän etapilla nopein.

aurinkovene merellä
Aurinkovene Kotkan vesillä ennen kisaan lähtöä. Kuva: Olli Törönen / Yle

Kymenlaakson ja Mikkelin ammattikorkeakoulujen opiskelijajoukkue ”Midnight Sun Finland” osallistuu parhaillaan aurinkoveneiden maailmanmestaruuskilpailuun Hollannissa.

Viikon aikana veneet kisaavat osioissa, joissa suomalaiset ovat selviytyneet hienosti. Kahtena ensimmäisenä kisapäivänä vene ylitti maaliviivan kolmentena.

Toisena kisapäivänä venekunta tosin koki ongelmia, kun ensin potkuriin tarttui köysi ja myöhemmin veneeseen jäi oksa kiinni. Pysähdysten takia kaula kisaa johtavaan veneeseen kasvoi 21 minuuttiin ja toisena kulkevaan veneeseen noin 17 minuuttia.

Kolmannen kilpailupäivän osiossa suomalaisten vene oli nopein ajalla 2 tuntia, 7 minuuttia ja 27 sekunttia. Toiseksi tullut vene oli puoli minuuttia suomalaisia hitaampi ja suomalaiset saivat kurottua kiinni välimatkaa edellä oleviin kisan kokonaistilanteessa.

Aurinkovene "Midnight Sun Finland" on Kymenlaakson ja Mikkelin ammattikorkeakoulujen opiskelijoiden rakentama. Vene osallistuu kilpailussa myös desing awards -osioon ja on opiskelijoiden mukaan herättänyt kiinnostusta niin yleisössä kuin kanssakilpailijoissakin. Lisäksi veneen taitavasti toteutettu tekniikka ja rakennuslaatu on saanut tuomaristolta ja katsastusinsinööreiltä kiitosta.

Kisa kestää 8.-14.7.

Tuoreimmat aiheesta: Kymenlaakso

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä