Kotimaa |

Suomi on innokkaiden myrskybongareiden maa

Viime päivät ovat olleet poikkeuksellisen mielenkiintoista aikaa sääharrastajille. He tarkkailevat ukkosmyrskyjä omien laitteidensa avulla.

Suomesta löytyy asukaslukuun nähden suuri ja innokas joukko sääharrastajia, jotka seuraavat sääilmiöitä omilla laitteillaan. Suomessa sääharrastajat ja asiantuntijat tekevät myös yhteistyötä enemmän kuin missään muualla Euroopassa.

Myrskybongari Reko Rajapuro tarkkailee salamoita ukkostutkan eli salamapaikantimen avulla. Siihen päivittyy salamaniskut jopa 300 kilometrin säteellä.

- Ukkosista tulee voimakas radioaalto, ja niitä se sitten rekisteröi. Ohjelma laskee, että mistä se on tullut. Siinä on kaksi erityyppistä karttaa, joista salamaniskut päivittyvät toiseen minuutin ja livekarttaan 10 sekunnin välein, Rajapuro selvittää.

Harrastajavoimin toimiva Ursan alainen myrskynbongausjaosto kokoaa sääharrastajat yhteen.

- Suomi on siitä mielenkiintoinen maa, että täällä on väkeen nähden harvinaisen paljon laitteita. Lisäksi jotkut yritykset ovat hommaneet niitä myös, sillä heille tieto on todella tärkeää. Lisäksi viranomaisilla on tietenkin omat laitteensa, myrskyharrastaja Janne Kommonen kertoo.

Kommosen mukaan Suomessa sääharrastajat ja asiantuntijat tekevät yhteistyötä enemmän kuin missään muualla Euroopassa.

- Ilmatieteenlaitoksella ei ole valtavasti resursseja, joten olemme heille lisäapu. Me puolestamme saamme tarkempaa lisäinformaatiota heiltä, Kommonen jatkaa.

Viime päivät ovat olleet sääharrastajille mielenkiintoista aikaa.

- Tietysti aina eniten kiinnostaa se, tuleeko myrsky suoraan päin eli tarvitseeko lähteä mihinkään. Sitten turvataan oma koti ja siellä olevat turvalaitteet ettei vahinkoja pääse tapahtumaan. Sen jälkeen aletaankin ihailla sääilmiötä ja kaikkea muuta mielenkiintoista siinä, Kommonen kertoo.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä