Suomi rakentaa koulun Kiinan maanjäristysalueelle
Kiinan maanjäristysalueella on aloitettu suomalaisin lahjoitusvaroin rakennettavan koulun rakentaminen. Pitkälti Kiinassa toimivien suomalaisyritysten rahoilla toteutettava projekti tulee tarpeeseen, sillä vuodentakainen maanjäristys tuhosi tuhansia kouluja. Monet lapsensa menettäneet vanhemmat vaativat edelleen vastauksia siihen, miksi koulut oli niin huonosti rakennettu.
Satojen yksityishenkilöiden ja kymmenien suomalaisyritysten lahjoitusten turvin rakennettava koulu on saanut jo peruskivensä. Hankkeen puuhamies on Shanghaissa asuva Oskar Helling.
Gui Yuanin kylän lapsista 250 pääsee syksyllä uuteen uljaaseen komikerroksiseen kouluun. Vanha koulu tuhoutui vuosi sitten maanjäristyksessä, ja väliaikaisena kouluna on toiminut kolkko yksikerroksinen kivitalo. Rehtori Tan Renfu onkin suomalaisille kiitollinen.
- Haluan tehdä koulustani entistä paremman ja kohottaa opetuksen tasoa. Meidän opettajien on työskenneltävä kovemmin, jotta voimme täyttää suomalaisten ystäviemme odotukset, Tan hehkuttaa.
Lounasta väliaikaiseen kouluun lapsenlapselleen tuoneen isoäidin odotukset ovat hieman erilaiset:
- Uusi koulu on hieno asia. Se sijaitsee lähempänä kotia, joten minun ei tarvitse käyttää niin paljon aikaa lounaan tuomiseen, isoäiti iloitsee.
Gui Yuanin koulu on yksi tuhansista maanjäristyksen romahduttamista kouluista. Kylä oli onnekas, sillä opettajat saivat kaikki oppilaat ajoissa ulos eikä kukaan kuollut. Muualla Sichuanissa huonosti rakennetut koulut hautasivat romahtaessaan tuhansia lapsia. Uudesta koulusta tehdään maanjäristyksen kestävä, se on varma, Oskar Helling vakuuttaa.
Gui Yuanin kouluhanke on iloinen asia, josta kelpaa kertoa, mutta kaikkialla ei näin ole. Yritys kuvata läheisen Fuxinin kaupungin koulutyömaata päättyy kahakkaan paikallisviranomaisten kanssa. Kuvaaja revittiin autosta ulos, kamera hädin tuskin säästyi.
Fuxinissa koulunromahdus tappoi yli sata lasta. Joukko vanhempia on väsymättä vaatinut vastausta siihen, kuka on vastuussa surkeasta rakentamisesta. Siitä eivät viranomaiset pidä, kertoo 12-vuotiaan poikansa menettänyt, nyt uudelleen raskaana oleva Zhang Min.
- Jos kukaan ei joudu vastuuseen rikoksesta, joudun olemaan huolissani tästä lapsesta. En uskalla lähettää häntä kouluun. Jos viranomaiset eivät välitä näin monen lapsen kuolemasat, mitä tahansa voi tapahtua, Zhang sanoo.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Medvedev valittiin Yhtenäisen Venäjän johtoon
Selvä enemmistö kannatti Medvedevin valintaa. Presidentti Putin kehotti Yhtenäistä Venäjää kuuntelemaan kansaa.
Äyriäisten joukkokuolema Perun rannikolla
Syyksi epällään meriveden lämpenemistä. Alueella on tehty öljynporauksia.
Väkivalta yltyy taas Syyriassa
YK:n pääsihteerin mukaan Syyrian tilanne on erittäin huolestuttava. Terroristiryhmien arvellaan käyttävän Syyrian sekasortoa hyväkseen.
Hyvinkään ampuminen nousi otsikoihin maailmalla
Kansainvälinen media - ja etenkin Suomen naapurimaiden media - on raportoinut laajalti Hyvinkään ampumatapauksesta.
Irakissa pidätetyt venäläismotoristit vapautettiin
Neljä motoristia pidätettiin sunnuntaina, koska heillä ei ilmeisesti ollut asianmukaisia viisumeja. Miehet ovat kiistäneet asian.
Syyrian armeija tappanut ainakin 50 Homsissa
Aleppossa panssarivaunut vyöryivät kaupunkiin ensi kertaa kansannousun aikana, Turkin rajalla tulitettiin helikopterein.
Muslimiveljeskunnan Mursi voittamassa ensimmäisen kierroksen Egyptissä
Muslimiveljeskunnan Mohamed Mursi ja Mubarakin aikainen ministeri Ahmed Shafik ovat nousemassa presidentinvaalien toiselle kierrokselle.
Espanjan ongelmapankki tarvitsee yli tuplaten enemmän valtiontukea
Bankian yhä pahenevat ongelmat antavat ikävän signaalin Espanjan pankkien tilasta. Pankki oikaisi myös viime vuoden tulostietojaan: reilun 300 miljoonan euron voiton sijasta Bankia tekikin kolme miljardia euroa tappiota.
Italian Punaiset prikaatit uhkaa jälleen väkivallalla
Uhkauskirje lähetettiin vain päiviä sen jälkeen kun Italian presidentti Giorgio Napolitano varoitti Italian olevan vaarassa palata 1970-luvulla koettuun poliittiseen väkivaltaan.
Tarkastajat löytäneet Iranista merkkejä ilmoitettua väkevämmäksi rikastetusta uraanista
Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n tarkastajat ovat löytäneet Iranista Fordon ydinlaitokselta merkkejä 27-prosenttiseksi rikastetusta uraanista. Iran on ilmoittanut rikastaneensa uraania korkeintaan 20-prosenttiseksi.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.