Kotimaa |

Suomi, Ruotsi ja Viro ensi kertaa yhdessä meripelastusharjoituksessa

Harjoituksen päätavoitteena on opetella kansainvälistä yhteistyötä merellä tapahtuvassa pelastustehtävässä.

Suomen, Ruotsin ja Viron meripelastajat harjoittelevat ensimmäistä kertaa yhdessä lauantaina. Harjoitus pidetään Ahvenanmerellä Maarianhaminan eteläpuolella.

Harjoitukseen osallistuu myös Suomen Rajavartiolaitos.

Harjoituksen päätavoitteena on opetella kansainvälistä yhteistyötä merellä tapahtuvassa pelastustehtävässä. Lisäksi testataan yhteisten viestintäkanavien toimivuutta ja viestinnän sujuvuutta englanniksi sekä tutustutaan naapurimaiden pelastusaluksiin ja -tekniikoihin.

Harjoitustehtäviin kuuluu mm. etsintää, evakuointia, hinausta ja onnettomuuspaikan johtajana toimimista.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä