Suomi tuottaa jo neljänneksen maailman kuminasta
Kuminasta on muodostunut merkittävä viljelykasvi Etelä-Suomessa ja Pohjanmaalla. Nyt kuminaa viljellään Suomessa jo enemmän kuin sokerijuurikasta. Voimakkaan aromin ja toimitusvarmuuden takia maailman kuminasta jo neljännes tulee Suomesta. Nyt Varsinais-Suomessa selvitellään torjuntakeinoja kuminan uusia tuholaisia vastaan.
Kuminan viljely alkoi Suomessa muutamasta hehtaarista 90-luvulla. Nyt ala on kasvanut jo 20 000 hehtaariin, sillä vienti vetää. Maailman kuminasta neljännes tulee Suomesta.
Hyvä markkinatilanne ja viljaa parempi kannattavuus saa uudet viljelijät innostumaan kuminasta. Salossa sijaitsevan Pukkilan kartanon isäntä Janne Lehmussaari teki päätöksen viljapeltojensa muuttamisesta kuminapelloiksi viime vuoden alussa. Ensimmäinen sato on juuri korjattu.
- Viljely onnistui oikeinkin hyvin ja ylitti odotukset. Tässä vaiheessa, vaikka satoa ei ole kilolleen punnittu, niin voi sanoa, että voittaa kannattavuudessaan viljakasvit, Lehmussaari myhäilee.
Hänen mukaansa myös naapuripeltojen viljelijät ovat olleet kiinnostuneita siitä, mitä Pukkilan mailla oikein kasvaa.
- Ovat arvuutelleet, että mikä kasvi se on, ja osa on osunut oikeaankin eli kuminaan.
Lehmussaari on melko varma siitä, että jatkossakin hänen peltonsa ovat pyhitettyjä kuminalle. Sen verran hyvin tämä ensimmäinen vuosi on mennyt.
Tuholaiset riesana
Luonto on myös noteerannut kuminan, ja uusia tuholaisia on ilmaantunut pelloille. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT selvittää parhaillaan, miten vitsaukset torjutaan. Kuminakoi pystytään nujertamaan, mutta kuminarengaspunkki saa vielä mellastaa pelloilla ilman murheita.
- Kuminarengaspunkki on vaikea haaste tällä hetkellä. Tänä kesänä sitä on esiintynyt erittäin paljon ja torjuntakeinoa ei vielä ole. Laajoilla tänä kesänä tehdyillä kenttätutkimuksilla olemme pyrkineet saamaan tietoa rengaspunkin elinkierrosta ja siitä, kuinka laajasti se on pelloille levinnyt, erikoistutkija Marjo Keskitalo MTT:sta kertoo.
Tuholaistutkimuksen lisäksi MTT kartoittaa myös kuminan muita ominaisuuksia.
- Haluamme kaiken kaikkiaan selvittää keskisadon parantamista ja satovaihteluiden vähentämistä. Tutkimme myös sitä, miten kuminan viljelyn voisi yhdistää viljojen viljelyyn tiloilla, Keskitalo kertoo.
Tuoreimmat aiheesta: Turku
Kanootilla halki Turun keskustan
Aurajoen Kevätmelonta tuo kanoottiarmadan Halisista Förille. Aurajokisäätiö kutsuu mukaan myös perheet ja vasta-alkajat.
Varsinais-Suomen hätäkeskus tiedottaa, klo 06.10
Ruskolla Vahdon Kirkkotiellä rivitalopalono tilanne ohitse. Savunmuodostus vähentynyt.
Yksi kuollut rivitalo palossa Ruskolla
Huoneistopalo levisi rivitalon kaikkiin asuntoihin. Yksi ihminen on saanut surmansa ja yksi toimitettu sairaalahoitoon.
Kevätretkellä on hauskaa rapsutella eläimiä
Moni lapsi suuntaa kevätretkelle maatilalle. Loimaalla sijaitsevalla kotieläintilalla on käynnissä kevätsesongin huippu. Lapsiryhmiä risteilee pitkin pihoja. Suosikkieläin on pupu.
Saattohoito alkoi U-sairaalalle
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri lopettaa remonttirahojen syytämisen vanhaan U-sairaalaan. Alkuperäisestä saneeraussuunnitelmasta on osin luovuttu, sillä huonokuntoisten osastojen korjaus olisi tullut liian kalliiksi.
Kameravalvonnan puuttuminen hämmentää Salossa
Salon kaupungin kolme vuotta sitten asentamat valvontakamerat eivät ole toimineet koskaan. Asia paljastui tällä viikolla Salon Seudun Sanomien jutussa. Osa kaupunkilaisista pelkää rikollisuuden kasvavan.
Aulis Ruostepuro oli Turun teatterielämän voimahahmo
Pitkän linjan turkulainen teatterivaikuttaja Aulis Ruostepuro on kuollut 86-vuotiaana.
Perunasta kasvoi varteenotettava tuliaiskukka
Jos joku ilmoittaa nykyisin tuovansa perunaa pöytään, niin välttämättä kyse ei ole ruokatarpeista. Peruna on myös kesäkukka, joka kelpaa vaativallekin puutarhaharrastajalle.
Rakastetut haahkat palaavat Aurajokeen
Haahkat nousivat kulttuuripääkaupunkivuoden yleisösuosikeiksi. Jokirannan silmäniloina haahkat tulevat olemaan seuraavat kymmenen vuotta.
Lisälautta avustaa Saaristotiellä
Saaristotien viikonlopun autoruuhkia puretaan neljän lautan voimin. Perjantaina ja sunnuntaina Paraisten ja Nauvon välille lisätään varalautta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.