Kotimaa |

Suomi vastasi Slovenian toiseen noottiin lahjuskohusta

Suomen ulkoministeriö on antanut vastauksensa myös toiseen Slovenian jättämään noottiin Slovenian hallitusta ravistelleessa lahjusjutussa. Vastauksessaan ulkoministeriö toteaa, ettei Suomen hallitus voi puuttua poliisin tekemiin tutkimuksiin.

Suomen keskusrikospoliisi selvittää parhaillaan epäilyjä, joiden mukaan Patria on maksanut lahjuksia Sloveniaan. Yleisradion MOT-ohjelman mukaan lahjuksia on maksettu myös suoraan Slovenian pääministerille Janez Jansalle.

Slovenia antoi Suomelle asiasta jo ensimmäisen nootin viime viikolla, jolloin se vaati hallitusta puuttumaan YLEn toimintaan. Suomi vastasi noottiin, ettei se voi rajoittaa tiedotusvälineen sananvapautta. Toinen nootti tuli Suomeen heti, kun ensimmäiseen oli annettu vastaus.

Väitteet lahjuksista ovat aiheuttaneet Sloveniassa suuren kohun parlamenttivaaleihin valmistautuvassa Sloveniassa. Pääministeri Jansa on kiistänyt jyrkästi lahjussyytökset ja uhannut Yleä oikeustoimilla.

Kommentoi aihetta (0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä