Oulu |

Superpahis vaatii hikirahaa ja raakaa työtä

Oululaistekijöiden kansainväliseen levitykseen hamuava lyhytelokuvaprojekti etenee kovaa vauhtia. 25-minuuttisen animaatioleffan kuvaukset saatiin purkkiin viime vuoden lopulla, ja nyt tekijätiimi huhkii jälkituotantotöiden parissa. Uurastus sai vastikään rohkaisevan tunnustuksen, kun Suomen Elokuvasäätiö myönsi elokuvalle 50 000 euron tuotantotuen.

Superpahisleffassa on panostettu muun muassa kuvankäsittelyyn.
Superpahisleffassa on panostettu muun muassa kuvankäsittelyyn.

Englanninkielinen lyhytelokuva Dr. Professor's Thesis of Evil on pistänyt tekijänsä parin vuoden aikana melkoiseen pyöritykseen. Leffa on vaatinut sitä luoneelta työryhmältä satoja työtunteja, pitkiä päiviä ja useita valvottuja öitä. Projektin tekeminen alkoi aikoinaan pienimuotoisesti opinnäytetyönä koulussa, mutta paisui nopeasti suuriin raameihin. Kuten aina, nälkä kasvoi syödessä, kertoo kuvaaja Juuso Laatio.

- Ajattelimme aluksi,että teemme leffasta todella pelkistetyn, mutta kun materiaalia alkoi valmistua, rimaa nostettiin heti. Se on syy siihen, miksi tämä produktio on venynyt näin kovasti; hyvännäköisen jäljen tekeminen ottaa aikansa. On tätä elokuvaa kuitenkin taidettu tehdä parissa vuodessa enemmän kuin olisi terveellistä, Laatio nauraa.

Eikä ihme, sillä sen verran kunnianhimoisesta projektista on kyse. Elokuva on toteutettu tekijöiden itsensä kehittämällä Motion Novel -tekniikalla. Kokonaisuutta voisi kuvailla liikkuvaksi sarjakuvaksi, joka on tehty valokuvia, 3D-grafiikkaa ja ääntä käyttäen.

Ohjaaja Jukka Vidgren innostui uuden tekniikan avaamista mahdollisuuksista heti, vaikka kuvaileekin itseään ensisijaisesti vanhan liiton ja perinteisen medioiden elokuvamieheksi.

- Suomessa leffat ovat aihepiireiltään tyypillisesti hyvin rajattuja, koska budjetti rajoittaa tekemistä. Täällä ei tehdä elokuvia, jotka sijoittuvat avaruuteen, aavikolle tai merelle - niihin siisteihin paikkoihin, mitkä minua kiinnostavat! Tämän tekniikan avulla me saimme mahdollisuuden kertoa lyhytelokuvassamme minkälaisen tarinan vain.

Elokuvasäätiön tuki lämmitti sydäntä ja kukkaroa

Vidgrenin ja Laation luoma elokuva on genreltään musta komedia. Leffa kertoo tarinan superpahiksesta, Dr. Professorista, joka on suosituin ja menestynein roisto aikana, jolloin pahuudenteosta on tullut ihailtavaa ja samalla iso bisnes. Superpahista alkaa lopulta raivostuttaa, ettei hän pysty enää itse kontrolloimaan pahoja tekojaan.

25 minuuttia kestävää lyhytelokuvaa on ollut Oulussa tekemässä kymmenhenkinen ydintyöryhmä. Projekti on vaatinut monenlaista osaamista, myöntää Juuso Laatio.

- Tämän tekemiseen on tarvittu erittäin paljon useiden eri alojen osaajia aina 3D-mallinnuksesta konseptisuunnitteluun, puvustuksesta leikkaukseen ja äänisuunnitteluun asti. Jokainen osa-alue tässä elokuvassa on yllättänyt minun täysin; en olisi osannut ikinä kuvitella, että tästä tulisi näin hieno.

Dr. Professor's Thesis of Evilin viimeiset kuvaukset saatiin purkkiin viime vuoden lopulla. Sen jälkeen tekijöiden toimistossa Torinrannassa on paiskittu hommia jälkituotantotöiden parissa. Kaikki työ on tehty kahden vuoden aikana pääosin tekijöiden omista kukkaroista käsin. Yllätys oli siksikin iloinen, kun Suomen Elokuvasäätiö myönsi leffalle vastikään 50 000 euron tuotantoavustuksen.

- Onneksi saimme Elokuvasäätiön lopulta mukaan, sillä hikirahallahan tätä on tehty. Säätiöstä on monesti puhuttu siihen sävyyn, että se olisi vähän vanhahtava instituutio, mutta kyllä he nyt minun mielestäni näyttivät kyntensä, kun lähtivät tukemaan näinkin uudenlaista mediaa, ohjaaja Jukka Vidgren sanoo.

Kansainvälinen menestys kiehtoo ja kiinnostaa

Se, missä lyhytelokuva nähdään tulevaisuudessa, on vielä osin auki. Tekijät ovat kuitenkin käyneet useita neuvotteluja eri tahojen kanssa, ja esimerkiksi Oulun alueella Dr. Professor's Thesis of Evil näkyy valmistuttuaan ainakin teatteriesityksissä. Superpahis tulee elämään vahvasti myös netissä, tekijätiimi on tehnyt sopimuksen leffan myymisestä muun muassa Apple Storen kanssa, Jukka Vidgren kertoo.

Ulkomaan markkinatkin kiehtovat luonnollisesti Oulusta maailmalle ponnistavaa porukkaa, mutta kansainvälisellä tasolla yhteistyösopimuksia ei ole vielä syntynyt. Niiden eteen tehdään kuitenkin parhaillaan kovasti töitä.

- Suomessa on se ongelma, että täältä löytyy hirvittävän vähän tuottajia, joilla on kansainvälisiä kontakteja. Minulle, kun olen suoraan koulunpenkiltä tähän ponkaissut, sellaisia ei ole vielä hirmuisesti päässyt kehittymään. Yritämme kuitenkin etsiä levityskanavia myös ulkomailta. Me olemme nähneet tämän leffan eteen niin paljon vaivaa, että me haluamme näyttää sen muillekin kuin äideillemme, Vidgren hörähtää.

Dr. Professor's Thesis of Evil näkee päivänvalon ensi syksynä. Tulevaisuus näyttää, miten pitkälle aloittelevien elokuvantekijöiden siivet kantavat.

Ainakaan yritteliäisyyttä uusilta leffantekijöiltä ei Suomessa puutu; esimerkiksi Tampereella nuorten miesten elokuvaharrastus poikii valkokankaille avaruusnatseista kertovan, miljoonabudjetilla toteutetun Iron Sky -elokuvan. Pienestä alkanut harrastus saattaa siis hyvinkin johtaa lopulta jopa mullistaviin tuloksiin.

Lähteet:
YLE Oulu / Kirsi Karppinen

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Oulu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä