Kulttuuri |

Supersankarielokuvan repliikkejä äänitetään Skypen välityksellä

Dr Professor's Thesis of Evil -elokuvan pääroolihahmojen vuorosanat äänitetään tänään Torontossa ja ohjataan Oulussa internet-puhelun välityksellä.



Skype-ohjelman välityksellä tapahtuva etäohjaustapaa kokeiltiin jo aiemmin keväällä, kun sivuroolihahmojen vuorosanat äänitettiin San Franciscossa.

Dr Professor's Thesis of Evil tähtää kansainvälisille markkinoille, joten elokuvan ääniksi haluttiin englantia äidinkielenään puhuvat ammattinäyttelijät. Jukka Vidgrenin ohjaamassa animaatiossa amerikkalaiset näyttelijät antavat äänensä suomalaisten näyttelijöiden esittämille hahmoille.

Satiirinen elokuva kertoo Dr Professorista, maailman juhlituimmasta superpahiksesta, joka on menettänyt intohimonsa pahuuksien tekemiseen. Dr Professor saa huomata jääneensä mediasirkuksen ja idolistatuksensa vangiksi, joten hänen tulisi ottaa kohtalonsa takaisin omiin käsiinsä.

Internet- ja mobiililaite-elokuva

Elokuvaa varten on kehitetty uusi valokuvapohjainen Motion Novel -animaatiotekniikka. Visuaalisen tarinankerronnan muotoa voidaan kuvailla eräänlaiseksi liikkuvaksi sarjakuvaksi.

Elokuva julkaistaan syksyllä 2011 internetissä ja mobiililaitteissa. Dr Professor's Thesis Of Evil on ensimmäinen päälevityskanavanaan internetiä ja mobiililaitteita hyödyntävä elokuva, jota Suomen Elokuvasäätiö on tukenut.

Lähteet:
YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä