Suu Kyi pääsi pokkaamaan Nobelinsa 21 vuotta myöhässä
Odotetun Euroopan-kiertueen aikana kotimaasta kantautuu huolia.
Myanmarin eli entisen Burman oppositiojohtaja Aung San Suu Kyi on Norjassa kiittämässä saamastaan Nobelin rauhanpalkinnosta - 21 vuotta myöhässä.
Perjantaina Osloon saavuttuaan Suu Kyi piti lehdistötilaisuuden yhdessä Norjan pääministerin Jens Stoltenbergin kanssa.
- Kiitän norjalaisia ja kaikkia muitakin, jotka ovat auttaneet meitä vaikeuksissamme, Suu Kyi sanoi.
Norjan yleisradioyhtiö NRK kertoo, että hotellin luona Oslossa Suu Kyitä oli vastassa useita satoja ihmisiä, joukossaan Burmasta paenneita.
Aung San Suu Kyi on Norjassa nimenomaan pitääkseen vuonna 1991 väliin jääneen kiitospuheen lauantaina. Oppositiojohtaja oli vuosia kotiarestissa ja eristyksissä.
Samaan aikaan kun Suu Kyi kiertää Eurooppaa neljännesvuosisadan mittaisen tauon jälkeen, kotimaassa velloo pahoja alueellisia levottomuuksia. Buddhalaisten ja islaminuskoisen rohingyavähemmistön yhteenotot ovat johtaneet kymmeniin kuolemiin ja kymmenien tuhansien pakolaisaaltoon.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Mehiläiset etsimään maamiinoja
Miinojenraivaajat ovat samassa lentäviä apureita, jos kroatialaisen professorin tutkimus tuottaa tulosta.
Lehti: Syyrian öljylähteet islamistien hallussa
Jos EU vapauttaa Syyrian kauppasaartoa, seurauksena voi olla, että länsi tukee maltillisten voimien sijaan ääri-islamilaisen järjestön toimintaa, kertoo The Guardian.
Algerian presidentti koomassa? - lehtiä sensuroidaan
Algerian presidentti saattaa olla Ranskassa tai Sveitsissä tai tulossa kotiin tiedottomassa tilassa, kukaan ei tiedä. Viranomaiset sensuroivat lehdet, joissa asiaa pohditaan.
Kaksi suomalaista merihädässä Atlantilla
Rajavartiolaitoksen mukaan kaksi Kuubasta Bermudaan matkalla ollutta suomalaismiestä on joutunut merihätään. Yhdysvaltain viranomaiset ovat saaneet yhteyden Atlantilla ajelehtiviin.
Kurier: Ei sittenkään mitään lunnaita siepatuista
Itävaltalaislehden mukaan Jemenin armeija pakotti sieppaajat vieraalle heimoalueelle, eikä heille jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin vapauttaa ulkomaalaiset oman henkensä uhalla. Suomen ulkoministeriö ei edelleenkään kommentoi vapautusoperaation yksityiskohtia.
Hizbollah hyökkää armeijan rinnalla Syyriassa
Syyrian hallituksen joukot ovat saaneet uutta puhtia maan sisällissodassa Libanonin Hizbollah-taistelijoilta.
Eurokriisi - syy surkeaan viisumenestykseen?
Saksa sai vain 18 pistettä, Suomi 8. Saksassa yllättävän huono sijoitus on pantu suoraan liittokansleri Angela Merkelin syyksi.
Ruotsin hovi osallistui prinsessa Madeleinen ja Chris O'Neillin kuulutuksiin - video
Prinsessa Madeleinen häävalmistelut jatkuivat kuulutusjuhlalla.
Keskustele: Onko superälykkyyteen syytä pyrkiä?
Kiinalaiset etsivät geeneistä yhtä poikkeuksellisten älynlahjojen aiheuttajaa. Millainen olisi superälykkäiden kansakunta?
Myrskybongarit ikuistivat kolme tornadoa - video
Yhdysvaltain Kansasissa texasilaiset myrskybongarit ovat onnistuneet taltioimaan kolme erillistä tornadon suppilopilveä.
