Suuret euromaat uskovat kasvuohjelmaan
Neljä suurta euromaata vahvistaisivat luottamusta euroon yhtenäisellä talouspolitiikalla. Ranska ja Saksa löysivät kokouksessa sovun kasvuohjelman myötä.
Neljän ison euromaan johtajat sopivat eilen perjantaina Roomassa, että EU:lle esitetään 130 miljardin euron kasvuohjelmaa. Saksa, Ranska, Italia ja Espanja haluavat lisäksi euroalueelle rahamarkkinaveron.
Maiden mukaan luottamusta euroon on vahvistettava yhdentämällä talous- ja rahapolitiikkaa.
Euroalueen neljä suurta vakuuttivat Roomassa, että yhteisvaluutta on peruuttamaton.
- Euro on täällä jäädäkseen, ja me todella tarkoitamme sitä, Italian pääministeri Mario Monti sanoi.
Saksa ja Ranska löysivät sovun säästöjä vai elvytystä -kiistassa: EU:lle halutaan nyt 130 miljardin euron kasvuohjelma. Osittain sitä aiottaneen rahoittaa rahamarkkinaverolla, josta Roomassa myös sovittiin. Näitä asioita käsitellään ensi viikon EU-huippukokouksessa.
Merkel haluaa kuria
Esillä olivat tietysti myös pankkiunioni, talousunioni, eurobondit ja kriisirahastojen käyttö. Pankkiunioni ilmeisesti etenee, mutta kuilu näkemysten välillä on leveä.
Liittokansleri Angela Merkel korostaa sitkeästi budjettikuria ja kontrollia. Italia, Espanja ja Ranska eivät näe niitä ongelmana. Ne veisivät euroalueen pitkälle talousunioniin mieluiten heti.
Selväsanaisin tässä oli Espanjan pääministeri Mariano Rajoy.
- Haluamme enemmän Eurooppaa, haluamme poliittisen ja taloudellisen unionin ja pankkiunionin, Rajoy sanoi.
Hänen mukaansa kaikki ovat yksimielisiä, että vajeet ja velkaantuminen on pidettävä aisoissa. Euron rakenteita on uudistettava ja jäsenmaiden rahoitus on taattava.
Silti Merkel ei vieläkään taipunut siihen, että euromaiden krisirahastot pääomittaisivat suoraan Espanjan pankkeja. Saksa ja Suomi vaativat, että laina pitää antaa valtiolle, vaikka se johtaa valtion paheneviin vaikeuksiin markkinarahoituksen saannissa.
Espanjan kantaa asiassa tukevat Ranska, Italia, Britannia, Yhdysvallat, Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF. Espanja ei aio luovuttaa kiistassa.
Espanja jättää muodollisen lainahakemuksensa maanantaina. Ehdoista ja summasta neuvotellaan. Aiemmin luvattua sataa miljardia euroa ei ilmeisesti tarvita.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Eurokriisi - syy surkeaan viisumenestykseen?
Saksa sai vain 18 pistettä, Suomi 8. Saksassa yllättävän huono sijoitus on pantu suoraan liittokansleri Angela Merkelin syyksi.
Pelialan parhaat ja suuret haluavat Suomeen
Peliala työllistää Suomessa jo yhtä paljon ulkomaalaisia suhteessa kokoonsa kuin siivousala. Kiinnostus Suomeen on pelialalla nyt niin suurta, että myös ulkomaiset pelifirmat haluavat perustaa sivutoimistoja Helsinkiin.
Marokon eteläinen rannikkoalue täyttyy tuulivoimaloista
Marokossa on runsaasti tuulta ja aurinkoa, mutta Saharan hiekka tuottaa ongelmia.
Irlanti vetää miljardeja ulkomailta
Yrityksiä verotetaan puolet kevyemmin kuin esimerkiksi Suomessa. Talouskriisin aiheuttama kustannusten lasku on parantanut maan kilpailukykyä.
Telejätit Huawei ja ZTE joutuivat kauppakomissaarin hampaisiin
Uutistoimisto Reutersin haastattelema EU:n kauppakomissaari Karel De Gucht näkee kiinalaisyritykset uhkana telealalle. Komissaari on valmis aloittamaan asiasta polkumyyntitutkinnan. Aiemmin hän on ehdottanut huomattavaa veroa kiinalaisille aurinkopaneeleille.
EU-raportti: Kreikan lama päättyy ensi vuonna
Kasvu on kuitenkin hidasta ja työttömyys pysyy korkealla pitkään, EU-komissio arvioi.
Luottamus Slovenian talouteen heikkenee
Luottoluokittaja Fitch heikensi Slovenian luokitusta. Yhtiö ennustaa Slovenian alamäen jatkuvan ensi vuonnakin.
STM: Eläkevarojen hoitoa tehostettava - eläkeyhtiöt kilpailevat laiskasti
Uudistus ei näkyisi välittömästi palkkakuitissa matalampina eläkemaksuina, mutta pitemmällä aikavälillä tehokkaasti toimivien yhtiöiden asiakkaat selviäisivät hieman matalammilla maksuilla.
Neste tarjoaa tietoja öljyn hintakeplottelututkintaan
Viranomaiset epäilevät, että jotkut yhtiöt ovat vehkeilleet yhdessä määrittääkseen markkinoiden pohjahinnat.
Rehn: Matala inflaatio antaa EKP:lle uusia mahdollisuuksia
Talouskomissaari Olli Rehn väläyttää uusia koronlaskuja. Matala inflaatio antaa Euroopan keskuspankille toimintavapautta.
