Suuri operaattori ottaa myyntiin Lumia 920-mallin
Nokian lippulaiva saapuu kauppoihin marraskuussa.
Yhdysvaltain suurin operaattori Verizon alkaa myydä Nokian Lumia 920-mallia todennäköisesti marraskuussa.
Alaa seuraava Phone Arena-sivusto kertoo, että Lumian ohella Verizon alkaa myydä kahta muutakin Windows Phone 8-puhelinta. Nämä ovat Samsungin ATV ja HTC:n windows Phone 8X.
Asiasta kertoi Talouselämä, jonka tietojen mukaan jo aiemmin tiedetään, että Lumia tulee myyntiin AT&T-operaattorille, joka kuuluu Yhdysvaltain suurimpiin.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Applen toimitusjohtaja kiistää väitteet verokikkailusta
Yhdysvaltain senaatti hiillostaa tiistaina Applen johtajia väitteistä, joiden joiden mukaan yhtiö on vienyt miljardien verotettavat tulot Irlantiin kirjattuihin yhtiöihin, jotka eivät ole verovelvollisia millekään maalle.
Suomalaisasiantuntija Applen verokikkailusta: Laillista, mutta ei mahdollista meillä
Tietokonejätti Apple on onnistunut välttämään miljardien verot hyvän suunnittelun ansiosta. Yhtiö on järjestänyt verotuksen Irlantiin kirjattujen omistusyhtiöidensä kautta. Veroprosentti on noin kaksi.
Shellin johtajakisa käynnistyi
Shellillä on ollut tapana valita johtajat omasta talosta. Hallituksen puheenjohtajan Jorma Ollilan mukaan voitokas ehdokas voi tällä kertaa tulla myös ulkopuolelta.
DNA saattaa listautua pörssiin
Ainakin osia teleoperaattori DNA:sta saatetaan myydä. Yhtiö pitää mahdollisena myös pörssilistautumista vielä tänä vuonna.
Saabin johtajia pidätetty - verokäytännöt selvittelyssä
Syyttäjän mukaan johtajakolmikkoa epäillään perinpohjaisten verotarkastusten estämisestä vuosina 2010 - 2011.
Valio investoi Tampereen meijeriin
Menekin kasvu Venäjällä investoinnin taustalla. Valion erikoismaitojen tuotanto kaksinkertaistuu.
Norjan keskuspankkiiri: Norjalla ei hätäpäivää, muu Eurooppa tokenee ensi vuosikymmenellä
Öljyn hinta pitää Norjan talouden pinnalla, vaikka rajojen ulkopuolella kuohuu vuodesta toiseen.
Työttömyystilanne on Pirkanmaalla erityisen vaikea
Työttömien määrä on noussut Tampereella vuodessa yli neljänneksellä. Koko Pirkanmaalla työttömiä työnhakijoita on viidennes enemmän viime vuoteen verrattuna.
"Liian halpa hinta on huutomerkki" – Järjestö: Etnisissä ravintoloissa ongelmia
Harmaan talouden osuus ravintola-alasta on noin kymmenen prosenttia.
Näkökulma: Apple löi päänsä veroseinään
Applen verosuunnittelusta vastaa vielä suurempi juristien ja konsulttien armeija kuin yhtiön mainosarmeija.
