Suurkunnasta tulisi keskustavetoinen
Kuuden kunnan liitos Meri-Lapissa ei todennäköisesti toisi suuria muutoksia alueen perinteisiin poliittisiin voimasuhteisiin. Vuoden 2008 kunnallisvaaleissa parhaiten menestynyt Keskusta säilyttäisi asemansa myös uudessa valtuustossa.
Edellisistä kunnallisvaaleista tilanne puolueiden valtajaossa voisi kakkospaikan osalta muuttua riippuen siitä, pystyisikö eduskuntavaaleissa huimasti kirinyt Perussuomalaiset haastamaan Vasemmistoliiton.
Nyt Meri-Lapin kuuden kunnan valtuustoissa istuu kaikkiaan 190 valtuutettua. Yhteensä Meri-Lapin valtuustoissa istuu 79 Keskustan ja 51 Vasemmistoliiton valtuutettua. Demaripäättäjiä on 24 ja kokoomuslaisia 17.
Meri-Lapin suurkunnan valtuustoon valittaisiin 59 valtuutettua. Jos tulos puoluekohtaisesti noudattelisi vuoden 2008 kuntavaalien tulosta, saisi Keskusta 23 ja vasemmistoliitto 15 paikkaa. Demarivaltuutettuja olisi kahdeksan ja Kokoomuksen edustajia kuusi.
Todennäköistä kuitenkin olisi, että jos perussuomalaisten eduskuntavaalimenestys ei jää pelkäksi jytkyksi, menisi valta-asetelma Meri-Lapin suurkunnan valtuustossa ainakin jossain määrin uusiksi. Perussuomalaiset oli eduskuntavaaleissa Meri-Lapin kolmanneksi suurin puolue.
Uusi tilanne kaikille vaikuttajille
Moni asia jokatapauksessa muuttuisi kunnallisessa päätöksenteossa jo kuntavaaleista lähtien. Vaalituloksen ennustaminen uudessa suurkunnassa olisi huomattavasti nykyistä vaikeampaa.
Todennäköistä on, että myös ehdokkaiden saaminen listoille vaikeutuisi, sillä läpimenoon tarvittaisiin selvästi aikaisempaa enemmän ääniä. Muualla Suomessa toteutettujen monikuntaliitosten yhteydessä valtuustotyöstä luopujia on ollut paljon.
Suurta osaa äänestäjistä uusi tilanne varmasti hämmentäisi. Jos entisen kotikuntansa ehdokkaan haluaisi istuvan päättäjien joukossa, olisi äänestäjän avarrettava ajatteluaan kyläpolitikoinnista laajempaan suuntaan.
Oman kylän ehdokkaan puuttuminen ehdokaslistalta ei kuntademokratian nimissä saisi merkitä ainakaan äänestämättä jättämistä.
Puolueille haastetta
Suurkunta testaisi myös yhteistyötä puolueiden sisällä. Voisiko yksittäisen puolueen pyrkimys alueella ylittää entiset kuntarajat vai tulisiko kuntavaalista nykyisten kunnallisjärjestöjen toimijoiden keskinäinen mittelö, jossa työ kaikkien kuntalaisten hyväksi jäisi varjoon?
Mahdollisen Meri-Lapin suurkunnan poliittista johtamista ja päätöksentekoa saati sen onnistumista koskeva ennustaminen on äärimmäisen vaikeaa. Paljon on kiinni yhteistyön tahdosta, jonka etsiminen ehkä olisi kunnissa syytä aloittaa nyt - tulipa liitosta tai ei.
Tuoreimmat aiheesta: Perämeri
Ylitornio jätti Länsi-Pohjan musiikkiopiston
Ylitornion kunta jää pois Länsi-Pohjan musiikkiopistosta. Kunta on irtisanonut tänä keväänä yhteistyösopimuksen Länsi-Pohjan musiikkiopiston kanssa.
Lapin golfkausi käynnistyy Kemissä
Golfkausi käynnistyy Kemissä sunnuntaina. Kemin Golf Klubista kerrotaan, että kenttä on selvinnyt talvesta kohtuullisen hyvin, joten Kemissä väylät voidaan ottaa käyttöön ensimmäisenä Lapissa.
Meri-Lappiin murunen urheiluseurojen tukipotista
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 2 000 euroa seuratoiminnan kehittämistukea Meri-Lapin alueelle. Koko Lappiin tukea myönnettiin 29 000 ja koko maahan runsaat 1,1 miljoonaa euroa.
Nanso Group irtisanoo Torniosta seitsemän
Nanso Group irtisanoo Tornion sukkatehtaalta seitsemän henkilöä. Yt-neuvottelut päättyivät keskiviikkona.
Vanhoillislestadiolaiset puolustavat rippisalaisuuttaan
SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen ei pidä rippisalaisuuden murtamista tarpeellisena. Hän myönsi torstaina Ylen A-talk-ohjelmassa, että virheitä on tehty ja muistutti että rippi-isän on kannettava vastuunsa mahdollisissa rikosasioissa, kuten hyväksikäyttötapauksissa.
Suomessa opitaan paremmin kuin Ruotsissa
Ruotsin puolella eron arvellaan johtuvan siitä, että Suomessa koulutusta arvostetaan enemmän kuin Ruotsissa ja koulutus on Suomessa vaativampaa kuin Ruotsissa.
Kemi: Yhdyskuntajätevesien typenpoisto on tehotonta mutta kallista
Kemin mukaan Itämeren tila paranisi, jos jätevesien puhdistuksen tehostamisessa satsattaisiin maatalouden ja Suomen naapurivaltioiden päästöjen vähentämiseen.
Koululaiset vähentäneet mopojen virittelyä.
Poliisin mukaan nuoriso voidaan päästää kesälomille turvallisin mielin, jos mopot pysyvät jatkossakin yhtä hyvässä kunnossa kuin alkuviikon valvontaiskussa.
Outokummun Inoxum-kauppa komission syyniin
EU:n komission mukaan kahden suuren teräksentuottajan yrityskauppa voi aiheuttaa vakavia kilpailuongelmia. Komissio tutkii asiaa syksyyn saakka.
Talven kiusaamat puistot pukeutuvat pian kesään
Kova talvi runnoi kaupunkien nurmikoita ja rääkkäsi pensaita. Talvituhoista huolimatta puistot kaunistautuvat Meri-Lapissakin näinä päivinä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.