Suursikalan haitat syyniin
Koski Tl:n kunnanhallitus kaipaa kattavaa selvitystä suunnitellun jättisikalan ja broilerikasvattamon ympäristövaikutuksista. Hankkeen toteuttamismahdollisuuteen hallitus ei maanantai-iltana ottanut kantaa.
Lausunnossa vaaditaan, että ympäristöön kohdistuvien vaikutusten arviointi suoritetaan vähintään kahden kilometrin etäisyydeltä kaikista suunnitelluista laitoksista ja rakennuksista.
Tutkimuskohteina pitäisi olla erityisesti hajuhaitan vaikutukset asumiseen ja asuinkiinteistöjen arvoon, asutuksen pohjaveden kaivokartoitus sekä mahdollisten haittojen korvaamiset. Asumiselle ei saisi tulla nykyistä enempää hajuhaittoja, vaan uusrakentamisella ja esitetyillä lannankäsittelytavoilla haittoja tulisi vähentää.
Farmi Nummelan kaavailema sikala- ja broilerikasvattamohanke herättää suurta vastustusta Koskella. Laajimman suunnitelman mukaan kuntaan syntyisi yli 50 000 sian sikala ja tilat puolelle miljoonalle broilerille.
Tuoreimmat aiheesta: Turku
Kanootilla halki Turun keskustan
Aurajoen Kevätmelonta tuo kanoottiarmadan Halisista Förille. Aurajokisäätiö kutsuu mukaan myös perheet ja vasta-alkajat.
Varsinais-Suomen hätäkeskus tiedottaa
Ruskolla Vahdon Kirkkotiellä palaa rivitalo, josta aiheutuu runsasta savua. Alueen lähistöllä olevia asukkaita pyydetään sulkemaan ikkunat ja ilmanvaihto.
Rivitalo paloi Ruskolla
Huoneistopalo levisi rivitalon kaikkiin asuntoihin. Yksi ihminen on toimitettu häkämyrkytyksen takia sairaalaan.
Kevätretkellä on hauskaa rapsutella eläimiä
Moni lapsi suuntaa kevätretkelle maatilalle. Loimaalla sijaitsevalla kotieläintilalla on käynnissä kevätsesongin huippu. Lapsiryhmiä risteilee pitkin pihoja. Suosikkieläin on pupu.
Saattohoito alkoi U-sairaalalle
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri lopettaa remonttirahojen syytämisen vanhaan U-sairaalaan. Alkuperäisestä saneeraussuunnitelmasta on osin luovuttu, sillä huonokuntoisten osastojen korjaus olisi tullut liian kalliiksi.
Kameravalvonnan puuttuminen hämmentää Salossa
Salon kaupungin kolme vuotta sitten asentamat valvontakamerat eivät ole toimineet koskaan. Asia paljastui tällä viikolla Salon Seudun Sanomien jutussa. Osa kaupunkilaisista pelkää rikollisuuden kasvavan.
Aulis Ruostepuro oli Turun teatterielämän voimahahmo
Pitkän linjan turkulainen teatterivaikuttaja Aulis Ruostepuro on kuollut 86-vuotiaana.
Perunasta kasvoi varteenotettava tuliaiskukka
Jos joku ilmoittaa nykyisin tuovansa perunaa pöytään, niin välttämättä kyse ei ole ruokatarpeista. Peruna on myös kesäkukka, joka kelpaa vaativallekin puutarhaharrastajalle.
Rakastetut haahkat palaavat Aurajokeen
Haahkat nousivat kulttuuripääkaupunkivuoden yleisösuosikeiksi. Jokirannan silmäniloina haahkat tulevat olemaan seuraavat kymmenen vuotta.
Lisälautta avustaa Saaristotiellä
Saaristotien viikonlopun autoruuhkia puretaan neljän lautan voimin. Perjantaina ja sunnuntaina Paraisten ja Nauvon välille lisätään varalautta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.