SVT: Kadonnut norjalaislentokone on ehkä löydetty
Torstaina Ruotsin yllä kadonneesta norjalaisesta sotilaslentokoneesta mahdollisesti tehtyä havaintoa ei ole pystytty varmistamaan huonon sään vuoksi. Ruotsin television SVT:n saamien tietojen mukaan pudonnut kone olisi havaittu yöllä Kebnekaise-tunturin lähellä olevalla erittäin vaikeakulkuisella Tarfala-nimisellä tasangolla. Erittäin huono sää on kuitenkin estänyt havaintopaikan tutkimisen.
Etsintöjä johtavan Tore Hognsethin mukaan Ruotsin korkeimman vuoren alueella on erittäin tuuliset sääolot. Myös lumisade vaikeuttaa etsintöjä Ruotsin Lapissa, eivätkä helikopterit ole pystyneet lentämään.
Maastoon on lähetetty etsintäpartioita, jotka liikkuvat tela-ajoneuvoilla ja lumikelkoilla. Näkyvyyden kerrotaan kuitenkin olevan alueella sankan lumisateen vuoksi enintään viisi metriä.
Hercules C 130 -kuljetuskoneessa on hätälähetin, jonka pitäisi käynnistyä automaattisesti maahansyöksyn yhteydessä. Kebnekaisen alueelta ei kuitenkaan ole vastaanotettu hätäsignaalia, vaikka niin ehdittiin jo torstai-iltana kertoa.
- Saimme ensin tietoja hätäsignaalista, mutta alueelta josta signaalin sanottiin tulevan ei löytynyt mitään, kertoi pelastustöitä paikallisesti johtava Hans Stenmark Ruotsiin radiolle.
Norjan Evenesistä lähteneen koneen oli torstaina määrä hakea kalustoa ja sotilaita Ruotsista Kiirunan lentokentältä. Yhteys koneeseen menetettiin torstaina iltapäivällä. Kone oli viimeisen kerran yhteydessä lennonjohtoon klo 14.43 Ruotsin aikaa, eikä norjalaismiehistö tuolloin kertonut mistään ongelmista. Kone oli tuolloin noin 80 kilometriä länteen Kiirunasta.
Kadonnut kone osallistui parhaillaan käynnissä olevaan Cold response -sotaharjoitukseen. Harjoituksessa on mukana yhteensä noin 16 000 sotilasta. Mukana on sekä Nato-maita että Naton rauhankumppanuusmaita, kuten Suomi.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Maolaiskapinalliset iskivät verisesti Intiassa
Kapinalliset olivat tukkineet saattueen käyttämän tien kaadetuilla puilla. Ennen hyökkäystään he räjäyttivät maamiinan.
Mount Everestillä vietetään juhlavuotta
Kuuden vuosikymmenen aikana noin 3 000 ihmistä on saavuttanut maailman korkeimman vuoren huipun.
Italialainen ruokakulttuuri käy läpi vallankumousta - luomu ja alkuperä kiinnostavat
Italian huippukokit ja maan parhaat viinintuottajat vannovat nyt luomun nimeen. Toimittajamme selvitti Rooman ruoka- ja viinimessuilla Italian tuoreimpia trendejä.
Bostonissa juostiin terrori-iskun katkaiseman maratonin viimeinen maili
Osallistujat halusivat näyttää, että maraton voidaan viedä loppuun pommi-iskusta huolimatta.
Vatikaani korjasi paavin puheita: Ateistit joutuvat sittenkin kadotukseen
Paavi Franciscus sanoi messussa keskiviikkona, että Jeesus on pelastanut kaikki, jopa ateistit.
Afrikan Unioni juhlisti 50-vuotista taivaltaan
54 Afrikan valtion liitto jatkaa vuonna 1963 perustetun Afrikan yhtenäisyysjärjestön polkua mantereen vaikeuksien voittamiseksi.
Pariisissa pidätettiin kymmeniä ihmisiä homoliittoja vastustavan marssin edellä
Poliisi takavarikoi naamioita ja savupommeja. Mielenosoitukseen odotetaan sunnuntaina jopa 200 000 ihmistä. Brasiliassa homoliittoja vastustava marssi keräsi lauantaina 100 000 osanottajaa.
Norjan tuhotulvat katkovat maanteitä ja junaratoja - vesi jätti kiskot roikkumaan ilmaan
Pelkästään rautateille aiheutuneiden vaurioiden hintalapuksi arvioidaan alustavasti yli 13 miljoonaa euroa.
Yö on kulunut enimmäkseen rauhallisesti levottomuuksista kärsineissä Tukholman kaupunginosissa
Jo perjantain ja lauantain välinen yö oli kaupungissa aiempia öitä rauhallisempi lisääntyneen poliisimäärän ansiosta.
Lontoon sotilasmurhassa uusia pidätyksiä
Poliisi pidätti kolme 21 - 28 -vuotiasta miestä lauantaina Lontoossa. Aiemmin poliisi on pidättänyt neljä muuta epäiltyä veriteon vuoksi.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.