Swan-veneet purjehtivat Suomen Joutsenelle
Suomen tunnetuin venebrändi syntyi aikoinaan radikaaleista ideoista, mutta edustaa nykyään klassista ja arvostettua erikoisosaamista. Swanien historia ja nykypäivä on elokuussa esillä Turussa.
Museolaiva Suomen Joutsenella avautunut näyttely esittelee Swanien pian puoli vuosisataa kestänyttä menestystarinaa. Eläkepäiviään Forum Marinumin edustalla viettävä valkoinen rouva onkin oikea paikka esitellä Pekka Koskenkylän perustaman Nautorin historiaa.
– Hän etsi nimeä venesarjalle, käveli Aurajioen rantaa ja katsoi upeaa fregattia, Suomen Joutsenta. Kansainvälisille markkinoille kun heti tähdättiin, hän käänsi nimen englanniksi ja teki Swan-venesarjan, valottaa Turun Pursiseuran kommodori Samuli Salanterä.
Pekka Koskenkylä päätti vuonna 1966 tehdä maailman parhaan purjeveneen tuolloin uudesta materiaalista, lasikuidusta, ja alkaa valmistaa niitä sarjatuotantona.
– Puhuttiin hyvin radikaalista ideasta: tehdä suuri, 36-jalkainen vene sarjatuotantona. Hän suunnitteli sadan kappaleen sarjaa, 90 valmistui. Nyt puhutaan klassisesta vientituotteesta, joka oli ensimmäisiä maailmalla kuuluisia suomalaisia brändejä, ennen kuin edes koko brändi-sanaa tunnettiin, painottaa Salanterä.
Ovet aukenivat vene-esitteillä
Vesille ensimmäinen vene, Swan 36 ”Tarantella”, laskettiin kesäkuussa 1967, ja sen menestys kilparadoilla oli erinomainen. Vuotta myöhemmin ”Cesse Tete II” voitti Englannissa Cowes Week’in kaikki kuusi osakilpailua.
Vuonna 1974 meksikolaismiljonäärin omistama Swan 65 ”Sayula II” voitti ensimmäisen purjehduskilpailun maailman ympäri, Whitbread Round the World'in.Minulla ei ole varaa niihin, mutta se hyvä puoli tässä työssä on, että joskus pääsee purjehtimaan niiden kanssa!
Kisamenestys synnytti maailmalla himoitun suomalaisbrändin.
Tasavallan presidentin vientipalkinnon vuonna 1979 saanut Nautor oli välillä UPM-Kymmenen omistuksessa, josta se päätyi italialaisen Leonardo Ferragamon ja sijoittajaryhmän haltuun vuonna 1998.
– Legendat kertovat, että Englannissa paperinmyynnissä käyneet suomalaiset vuorineuvokset eivät saaneet audiensseja ennen kuin kertoivat, että heillä olisi myös tällainen veistämö ja tulisivat tuomaan uusien venemallien esitteitä. Silloin kaikki ovet aukenivat, hymähtää kommodori Samuli Salanterä.
Nautorkaan ei ole taloussuhdanteiden aallokoissa onnistunut välttämään kaikkia karikoita. Muutama vuosi sitten veistämöllä ajauduttiin lomautuksiin liki tyhjien tilauskirjojen takia.
Myös nykyinen euromyräkkä on hieman keikuttanut laivaa.
– Onhan se vaikuttanut niin, että asiakkailla kestää tehdä lopullinen päätös. Kysyntää löytyy, mutta paljon on epävarmuuttakin. Myös kilpailu on todella kovaa, markkinat ovat haastavat. Olemme kuitenkin tänä vuonna pärjänneet hyvin, laskemme 13 uutta venettä vesille, ja tilauskanta ensi vuodelle näyttää ihan hyvältä, toteaa Nautorin myyntijohtaja Marcus Jungell.
Vielä tänä kesänä Pietarsaaressa sijaitsevalla veistämöllä voidaan juhlia kahden tuhannen toimitetun veneen rajapyykkiä.
Lottounelmia Aurajoen rannassa ja Airistolla
Vaikka Swanit olivat ensimmäisiä sarjatuotantoisia veneitä, eivät ne koskaan ole olleet jokamiehenluokan vesipetoja. Vanha totuushan lienee, että jos sinun tarvitsee kysyä sen hintaa, sinulla ei ole varaa ostaa sitä.
– Nykyään pienin tuotannossa oleva Swan on 53-jalkainen, ja onhan se aika arvokas, 1,35 miljoonaa euroa on listahinta. Suurin tuotannossa nyt oleva on 105-jalkainen, sen hintaa on vähän vaikea sanoa, mutta reilusti enemmän kuin kymmenen miljoonaa. Minulla ei ole varaa niihin, mutta se hyvä puoli tässä työssä on, että joskus pääsee purjehtimaan niiden kanssa, naurahtaa myyntijohtaja Marcus Jungell.
Elokuun puolivälin jälkeen veneitä voi ihastella Aurajoen varrella ja Airiston aalloilla Swan Archipelago Turku 2012 Regatassa.
Turun Pursiseuran ja Forum Marinum –säätiön järjestämään regattaan on tähän mennessä ilmoittautunut reilut 50 venekuntaa. Kaikkiaan tapahtumaan odotetaan osallistuvan noin 700 purjehtijaa. Varsinaiset kilpailupäivät ovat perjantai ja lauantai, ja regatta päättyy sunnuntaina 19. elokuuta kello 13 alkavaan Parade of Sails –purjehdukseen.
Tapahtuman aikana yleisöllä on tilaisuus tutustua Merisusi-alukseen vierasvenesatamassa.
Regatan aikaan on mahdollisuus myös kuulla nykyisin Etelä-Ranskassa asuvan Pekka Koskenkylän itse kertovan Swanien historiasta. Tapahtuman suojelijana toimii amiraali Juhani Kaskeala.
Suomen Joutsenella elokuun loppuun olevan näyttelyn ovat toteuttaneet Turun Pursiseuran kommodori Samuli Salanterä ja Timo Telkola sekä toimittaja Mathias Luther yhteistyössä Swan-veneitä valmistavan Nautorin sekä Forum Marinum –säätiön kanssa.
Tuoreimmat aiheesta: Turku
Chilitäytekakku katosi vieraiden suihin ennen tavallista kakkua
Kevyt puraisu kutosluokituksen chilistä saa tottumattoman hengen haukkomaan ja vedet tippumaan silmistä. Edes maailman tulisin chili Trinidad Moruga Scorpion, jonka luokitus on 10+++, ei saa piikkiöläistä chiliharrastajaa tarttumaan viilentävään maitolasiin.
Turun telakka: TUI-alukset rakennetaan ajallaan
Vakavien talousvaikeuksien kanssa kamppailevalta STX:n Turun-telakalta on kuultu vaihteeksi myönteisiä uutisia.
Jarkko Nieminen taisteli finaaliin
Finaalipaikka irtosi vasta kolmieräisen taiston päätteeksi. Finaalissa Nieminen saa vastaansa Juan Monacon.
Liha-alan yrittäjälle tuomio terveysrikoksesta
Saman yrittäjän neljän vuoden tuomio muun muassa törkeästä kiskonnasta ei ole vielä lainvoimainen.
Leffantekijöillä uneton viikonloppu
Lyhytelokuva ideasta valkokankaalle kahdessa vuorokaudessa. Uneton48-kilpailu tietää alan harrastajille kiireistä viikonloppua.
Lähes kaikki syytteet sikalavideoista nurin
Oikeutta Eläimille -yhdistys pitää hovioikeuden ratkaisua sananvapauden voittona.
Naantaliin vihdoinkin majapaikkojen varausjärjestelmä
Naantali viettää 570-vuotisjuhliaan ja siirtyy samalla nettivarausjärjestelmään. Kansainvälisten esikuviensa tapaan toimivan järjestelmän kautta matkailija saa keskitetysti tietoa majoituspaikoista. Matkailijat ovat kyselleet palvelua viime vuosina.
Tähtitaivas kirkastuu talkoilla Paimion Kevolassa
Legendaarisen Yrjö Väisälän perustama havaintopaikka siirtyy uudelle vuosituhannelle talkoovoimin. Tähtiharrastajat ja yleisö pääsevät tulevaisuudessa havainnoimaan taivaankantta valosaasteelta suojassa.
Susikanta romahtamassa geneettisesti
Oulun yliopistossa perjantaina väittelevän tutkija Eeva Janssonin mukaan Suomen susikanta on jo liian pieni, ja geeniperimää ennen parantanut yhteys Venäjän susiin on katkeamassa metsästyksen takia.
Urasuunnittelu alkaa jo yläkoulun alussa
Osa seitsemäsluokkalaisista tietää tulevan ammattinsa. Toiset etsivät uraansa paljon kauemmin.
