Sydäntä särkee, sanoo kreikkalainen Georgios Soupios
Nyt Kreikassa tarvitaan tekoja, ei sanoja, tiivistää maan tilanteen Hämeenlinnassa 30 vuotta asunut kreikkalainen Georgios Soupios. Hän käyttää kreikkalaista sanontaa: kun kala haisee, sen pää haisee. Se tarkoittaa poliitikkoja, jotka taistelevat vallasta ja eduista, eivätkä ota vastuuta kreikkalaisten hyvinvoinnista.
Georgios Soupios sanoo, että EU on oikeassa, ja sättii synnynmaansa johtavia poliitikkoja. Kaksi sukua on pitänyt valtaa jo 40 vuotta ja keskittynyt oman valtansa pönkittämiseen. Poliitikot ovat tilanteessa kyvyttömiä ja haluttomia ratkaisemaan maan ongelmia.
Tietenkin synnyinmaan tilanne tekee pahaa, mutta ei se sentään yöunia ole vienyt. Hämeenlinnalaiset kyselevät ahkerasti Kreikan kuulumisia ja ovat kiinnostuneita uutisista. Vihamielisiin tai katkeriin syytöksiin Suomessa törmää kreikkalaisena vain harvoin.
- Nyt ei ole kiva olla kreikkalainen, mutta kreikkalaisena on vain jaksettava jutella ihmisten kanssa. Yksi ainoa ihminen on ollut oikein vihainen.
Väitytystä epärehellisyydestä maan tapana Georgios Soupios sanoo, että osin se on totta, osin ei. Kreikassa on korruptiota.
- Jos maan johto on korruptoitunut, totta kai esimerkki tarttuu. Alaiset ottavat johdosta mallia. Syytös kreikkalaisten liiasta ylpeydestä on osin tosi. Jokainen isänmaallinen kansa on ylpeä maastaan ja kärsii sen vaikeuksista. Mutta nyt ei ole kyse ylpeydestä. On toki aika painaa pää alas ja ryhtyä kovaan työhön. Rahaa ei tule tyhjästä.
- Kreikassa on vaikeaa olla tavallisena kansalaisena, jaksamista vain sinne. Rikkaat ovat rikastuneet ja köyhät köyhtyneet. Kreikkalaisten poliitikkojen on korkea aika mennä peilin eteen ja ajatella Kreikan etua, sanoo Georgios Soupio.
Tuoreimmat aiheesta: Häme
Päärata saataneen kuntoon illalla klo 19 jälkeen
H- ja R-junat liikennöivät toistaiseksi Helsingistä päin vain Hyvinkäälle asti josta ne kääntyvät takaisin. Riihimäelle on Hyvinkäältä bussikuljetus. Pääradan junaliikenne saataneen kuntoon klo 19 jälkeen.
Jälleen nainen ajoi lapsen päälle Janakkalan Tervakoskella
Tuntematon naiskuljettaja on jälleen kolhaissut lasta Janakkalan Tervakoskella. Tekotapa ja paikka ovat samoja kuin aiemminkin. Poliisi kaipaa apua yleisöltä.
Suomen lipulle on mainoslipputankojen seassa varattava paras paikka
Useilla suurilla ketjuliikkeillä liehuvat mainosliput saloissa viikosta toiseen. Virallisina liputuspäivinä pitäisi Suomen lipulle varata tankorivistä arvokkain paikka. Muuten voi tulla nuhtelupuhelu sisäasiainministeriöltä.
Varastetut akut ja dieselit päätyivät Latviaan - liigan toiminta jatkuu yhä
Poliisi on saanut selvitettyä latvialaisliigan ison polttoaine- ja akkuvarkauksien sarjan. Varkaat ovat vangittuina, mutta ammattimaiset dieselvarkaudet jatkuvat yhä.
"Täällä meitä vievät olot ja harhaluulot"
Kanta-hämäläinen kirjailija Sanna Eeva kurkistaa mielenkellareihin tuoreessa romaanissaan Olot. Kirjan keskiössä ovat äidit ja tyttäret.
Kaatunut junanvaunu on siirretty - radan korjaustyöt jatkuvat
Tavarajunan kaatunut vaunu on saatu siirrettyä sivuun. Radan korjaus jatkuu kuitenkin edelleen. Helsingistä pohjoiseen menevät junat joutuvat yhä kiertämään Riihimäen tavaraliikenneratapihan kautta.
Forssan koulut yhdistetään
Pohjois-Forssassa äkillinen suunnitelmien aikaistaminen on aiheuttanut suurta huolta: joukko matkulaisia vanhempia on jo kieltäytynyt laittamasta lapsiaan Kojolle.
Päivän kysymys: Eutanasia - oletko puolesta vai vastaan?
Kalmun lunastuslupa jäi pöydälle
Riihimäen kaupunki ei vielä hae lunastuslupaa Ympäristöministeriöltä Kalmun alueelle aiemmasta uutisoinnista poiketen. Virhe uutisoinnissa johtui Riihimen kaupungin virheellisestä tiedottamisesta.
Tavaravaunu poikittain raiteilla Riihimäellä - eteläinen junaliikenne sekaisin
Pitkän tavarajunan vaunu kaatui aamuyöllä raiteille Riihimäen Patastenmäen sillan pohjoispuolella. Kaatunut vaunu sijaitsi junan keskellä ja peittää alleen viisi raideparia. Toistaiseksi onnettomuuden syytä ei tiedetä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.