Tampere |

Syksyn hirvenpyyntiin viimevuotista vähemmän lupia

Hirvieläinkanta on pienentynyt koko maassa tavoitteiden mukaisesti. Myös Pohjois-Hämeen metsästäjille myönnettiin syksyllä alkavaksi jahtikaudeksi viimevuotista vähemmän hirvi- ja peuralupia.

Uroshirvi lepää pellolla
Kuva: Anna Sirén / Yle

Suomen riistakeskus myöntää tänä vuonna viime vuotta vähemmän kaatolupia hirvestäjille.

Pohjois-Hämeeseen saadaan 1 424 hirvilupaa, mikä on viisitoista prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Täkäläiset valkohäntäpeurojen metsästäjät saavat tulevana syksynä 2 398 lupaa, kun viime vuonna määrä oli kymmenen prosenttia enemmän.

Kaikkiaan Pohjois-Hämeessä jäädään viitisensataa lupaa viimevuotisista.

Hirvikanta pienentynyt

Koko maahan myönnettiin vain kaksi kolmannesta viimevuotisten lupien määrästä. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on arvioinut hirvikannan kooksi viime pyyntikauden jälkeen noin 85 000 yksilöä. Kanta pieneni edellisvuodesta.

Tänä vuonna myönnettävällä lupamäärällä arvellaan kaadettavan noin 50 000 eläintä. Viime vuonna saalis oli 58 600 hirveä.

Yhdellä pyyntiluvalla saa kaataa yhden aikuisen tai kaksi vasaa.

Suomen hirvikantaa on viime vuosina asetettujen tavoitteiden mukaisesti pyritty leikkaamaan. Riistakeskus valmistelee parhaillaan kannan hoitosuunnitelmaa, jossa kootaan yhteen linjauksia ja käytännön toimia.

Pyyntiluvanvaraisten hirvieläinten metsästys alkaa tänä vuonna 29. syyskuuta.

Tuoreimmat aiheesta: Tampere

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä