Talous |

Symbian-säätiön toiminnot ajetaan alas

Matkapuhelinyhtiö Nokia aikoo kehittää Symbian-käyttöjärjestelmää vastaisuudessa omin voimin. Käyttöjärjestelmän kehityksestä tähän asti vastanneen Symbian-säätiön toiminnot ajetaan alas lisensointia lukuun ottamatta.

YLE:n pääuutislähetys Nokian kännykän näytöllä
Kuva: YLE

Nokia ja Symbian-säätiö tiedottivat muutoksista maanantaina. Avoimeen lähdekoodiin perustuvan Symbian-käyttöjärjestelmän kehittäminen siirtyy Nokialle ensi vuoden huhtikuusta alkaen.

Vastaisuudessa säätiön toiminta koostuu ainoastaan järjestelmän lisensoinnista ja tuotemerkin hallinnoinnista. Säätiön mukaan Nokia jatkaa ohjelmistoalustan kehitystä nykyisen avoimen mallin mukaan.

Nokian älypuhelimista vastaava johtaja Jo Harlow vakuuttaa, että yhtiö on yhä sitoutunut Symbianiin maailman käytetyimpänä älypuhelinten käyttöjärjestelmänä. Harlow'n mukaan muutoksilla ei ole vaikutusta Nokian uusien Symbian-puhelinten kehitys- ja toimitusaikatauluihin.

Nokia uskoo myyvänsä yli 50 miljoonaa Symbian 3 -käyttöjärjestelmällä varustettu älypuhelinta.

Symbian oli aiemmin useiden matkapuhelinvalmistajien omistama yhteisyritys, kunnes Nokia osti sen itselleen ja muutti sen säätiöksi. Suurista älypuhelinten toimittajista ainoastaan Nokia käyttää enää Symbiania.

Säätiön perustajajäsenistä mm. Sony Ericsson ja Samsung ovat panostaneet viime vuosina hakukoneyhtiö Googlen Android-käyttöjärjestelmään.

Symbian-säätiötä vasta kolme viikkoa johtanut Tim Holbrow perustelee säätiön toimintojen alasajoa kännykkämaailmassa tapahtuneilla muutoksilla. Henkilökohtaisten syiden vuoksi toimitusjohtajan tehtävät jättänyt Lee Williams johti Symbiania siitä lähtien, kun Nokia hankki itselleen Symbianin osakkeet vuonna 2008.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä