Synnytykset siirtyvät Kätilöopistolle toukokuussa
Kätilöopiston sairaala ottaa suurimman vastuun pääkaupunkiseudun synnytyksistä Naistenklinikan saneerauksen ajaksi. Reilut kaksi tuhatta synnytystä siirtyy Kätilöopiston hoidettavaksi ja noin 700 synnytystä Jorvin sairaalaan.
Korvia huumaava kolina täyttää koko käytävän, kun rullakkojono rämisee ohitse Meilahden huoltotunnelissa. Monen pienokaisen elämän ensimetrit kulkevat tätä samaista tunnelia pitkin. Maan alla sulassa sovussa kiitävät niin pyykkikärryt, lääkärit, kuin kriittisessä tilassa olevat vastasyntyneet. Synnytysosaston ja teho-osaston väli on puoli kilometriä.
- On se tänne päin haasteellinen tulla Naistenklinikalta, kun on tehohoitoa vaativa vauva kuljetuskehdossa ja sieltä tullaan monesti aika kovaa vauhtia, sanoo apulaisosastonhoitaja Eija Reen Lastenklinikan vastasyntyneiden teho-osastolla.
Tunnelijuoksulle on vihdoin luvassa loppu, kun Naistenklinikan remontti valmistuu vuonna 2015. HYKSin vastasyntyneiden tehohoidosta vastaava klinikkaylilääkäri Sture Andersson odottaa toiveikkaana uusia tiloja.
Kun olemme synnytyssalin yhteydessä, niin vastasyntyneiden siirrot vähenevät.
- Kun olemme ihan synnytyssalin yhteydessä sen yläpuolella, niin kaikki nämä siirrot vähenevät ja sitten vanhemmat voivat olla mukana alusta lähtien ja näkevät mihin lapset menevät.
Kahden vuoden rakennusurakka käynnistyy toukokuussa. Naistenklinikan omat väistötilat ovat viimeistelyä vaille valmiit, jotta riskisynnytykset voidaan pitää tässä talossa remontista huolimatta.
Sen sijaan yli puolet synnyttäjistä ohjataan seuraavien kahden vuoden ajan muualle. Suurimman vastuun ottaa Kätilöopiston sairaala, jossa synnytysten määrä lisääntyy reilulla kahdella tuhannella. Seitsemän sataa tulevaa äitiä puolestaan ohjataan Jorvin sairaalaan. Tarvittaessa ruuhka-apua antavat Hyvinkään, Lohjan ja Porvoon sairaalat.
Sairaalan saa yhä valita itse
Synnyttäjät saavat yhä vapaasti valita sairaalansa ja myös tutustumiskäyntejä luvataan toistaiseksi järjestää mahdollisuuksien mukaan.
Väistötilojen rakentaminen on kuitenkin tarkoittanut luopumista Kätilöopiston suositusta synnytysosastosta, Haikaranpesästä. HYKSin synnytysten klinikkaylilääkäri Mika Nuutila muistuttaa, että samankaltainen hoitotapa on käytössä myös muualla.
Väistön aikana joistain toiminnoista pitää luopua.
- Väistön aikana joistain toiminnoista pitää luopua, ja koska Kätilöopistolle on nyt rakennettu kaksi synnytysosastoa, niin perinteisestä Haikaranpesä-toiminnasta on väistön ajaksi ainakin luovuttu. Tällä hetkellä me suunnittelemme tämän toiminnan jatkamista ja muotoja remontin jälkeen, mutta haluaisin korostaa, että näitä Haikaranpesä-elementtejä on myös muilla synnytysosastoilla. Ne eivät ole pelkästään Haikaranpesä-asioita.
Tuoreimmat aiheesta: Helsinki
Helsingin taidemuseon johtajan paikka kiinnosti 21:tä hakijaa
Helsingin kaupungin taidemuseon johtajan paikkaa haki peräti 21 henkilöä. Mukana on tuttuja nimiä museo- ja taidekentältä.
Liuottimen määrä Mätäjoessa vähentynyt
Helsingin kaupungin ympäristökeskus on ottanut vesistönäytteitä päivittäin. Näytteitä on otettu sekä purosta että Iso-Huopalahdelta, jonne Mätäjoki laskee.
Helsinki City Runin reitti oli alimittainen - "Asia on aiheuttanut mielipahaa"
Helsinki City Runin reitti on todettu Suomen Urheiluliiton (SUL) toteuttamassa selvityksessä alimittaiseksi. Valtaosa juoksijoista on juossut reittiä, joka on ollut 446 metriä alle puolimaratonin pituuden.
Taskuvarkaat "rahastavat" ratikoissa Helsingissä
Alkuvuoden aikana rahapusseja on viety jo satoja. Lompakko häviää liukkaasti raitiovaunussa.
Helsingin poliisille miljoonalasku pelkistä kuljetuksista
Erilaiset kuljetustehtävät ovat Helsingin poliisin suurin yksittäinen rahareikä. Pelkkiin kuljetuksiin kuluu yli kaksi miljoonaa euroa vuodessa. Summa selittyy suurilla oikeudenkäynneillä.
Lukiovertailun kärjessä tutut nimet - katso miten oma lukiosi pärjäsi
Tämän vuoden kolme parasta lukiota löytyvät vertailun mukaan Helsingistä ja Espoosta.
Ennätyksellinen lottopotti yhdelle perheelle Porvooseen
Kaikkien aikojen ennätyspotti, 12,7 miljoonaa euroa, jakaantui isovanhempien ja lapsenlapsen perheen kesken.
Espoon räjäytysonnettomuudesta pitkä liuta syytteitä
Espoon Matinkylässä kesällä 2012 tapahtuneesta räjäytysonnettomuudesta on nostettu tukku syytteitä useille henkilöille. Syytenimikkeinä ovat muun muassa törkeä yleisvaaran tuottamus ja törkeä ruumiinvamman tuottamus.
Poliisi kuskaa juoppoja lähes viidellä miljoonalla eurolla vuodessa - katso miten rahat kuluvat
Poliisipartioilla kuluu entistä enemmän aikaa yhden tehtävän hoitamiseen, selviää poliisin Radio Suomen Ajantasa-ohjelmalle luovuttamista tiedoista. Lisäksi erilaisiin kuljetustehtäviin kuluu poliiseilta vuodessa tuhansia vuorokausia työaikaa.
Siltatyöt hankaloittavat liikennettä Lauttasaaressa
Lauttasaaressa peruskorjataan tänä kesänä kolme siltaa: Katajaharjuntien silta, Maamonlahdentien silta ja Telkänkujan silta. Korjaustyöt vaikuttavat liikenteeseen juhannuksen jälkeen.
