Kotimaa |

Syöksyvirtaus teki tuhoja Kaustisella

Kaustisen keskustan halki pyyhkäisi maanantaina illalla voimakas syöksyvirtaus. Virtaus kaatoi puita talojen, autojen ja sähkölinjojen päälle. Kahdesta talosta lähti rytäkässä katto lentoon. Kukaan ei kuitenkaan tiettävästi loukkaantunut.

Syöksyvirtauksen tuhoja Kaustisella.
Syöksyvirtauksen tuhoja Kaustisella. Kuva: Yle

Osa Kaustisesta jäi syöksyvirtauksen vuoksi vaille sähköä. Iltayhdeksään mennessä sähköt oli saatu toimimaan kirkonkylän puolelta, mutta ainakin Salonkylässä ja Hanhikoskella sähköt olivat vielä poikki.

Sähköyhtiö Korpelan Voiman mukaan kolmella sähkölinjalla on pahoja vaurioita. Korjaustöissä kestänee myöhään yöhön.

Areenan katto lähti lentoon

Syöksyvirtaus aiheutti tuhoja myös Kaustisen kansanmusiikkifestivaalin juhla-alueella. Esiintymisareenan katos lähti irti. Tapahtumahetkellä alueella ei ollut festivaaleja käynnissä.

Lisäksi tyhjillään ollut saunarakennus syttyi illalla tuleen Kaustisen Pauanteella. Palo saatiin sammutettua, mutta sen yhteydestä syöksyvirtaukseen ei ole varmuutta. Rakennuksen lähellä ei ollut puuskan kaatamia puita.

Kaustiselle tuli syöksyvirtauksen jälkeen tyyni ilma. Lukuisat kaatuneet puut ovat keränneet paikan päälle paljon katselijoita. Aineelliset vahingot jäävät kaikesta huolimatta melko pieniksi.

Syöksyvirtaus aiheutti tuhoja myös Kaustisen naapurikunnassa Kruunupyyssä.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä