Syyrialaisnuorukainen Yle Uutisille: Välillä tuntuu, että olisi parempi kuolla
Damaskoksessa asuva nuori mies kertoo Yle Uutisille syyrialaisten epätoivoisesta tilanteesta. Hänen mukaansa myös kansainvälinen yhteisö, etenkin Iran ja Venäjä, ovat syyllisiä Syyrian verenvuodatukseen.
Yle Uutiset sai harvinaisen haastattelun Syyrian pääkaupungissa Damaskoksessa asuvalta parikymppiseltä nuorukaiselta. Mies kertoo haluavansa pois Syyriasta. Tietotekniikka-alalla työskentelevä mies ei halua nimeään julkisuuteen, sillä hän pelkää henkensä edestä.
Mies kertoi Yle Uutisille kokemuksistaan ja tuntemuksistaan viime viikonlopun ajalta.
- Menin uima-altaalle uimaan kavereideni kanssa. Kuulimme läheiseltä maaseudulta kantautuvaa räjähdysten sekä tykkitulen ääntä. Kaikki uima-altaalla olleet ihmiset käyttäytyivät kuin eivät olisi kuulleet mitään, ikään kuin he olisivat tottuneet ääniin. Tunsin yhtäaikaisesti sekä surua että syyllisyyttä, koska olin uimassa samaan aikaan kun lähistöllä tapettiin ihmisiä ja tuhottiin taloja.
- Elämän täytyy kuitenkin jatkua ja jos kuolen, se on jumalan tahto...rehellisesti sanoen en enää edes välitä. Välillä minusta tuntuu, että olisi parempi kuolla kuin elää tässä hankalassa tilanteessa, nuorukainen toteaa.
Mies kertoo, että opposition joukot liikkuvat päivä päivältä lähemmäksi Damaskosta ja kaupungin asukkaat ovat tottuneet päivittäisiin yhteenottoihin. He kuitenkin pelkäävät, että Damaskoksen tilanne muuttuu yhtä pahaksi kuin se on Homsin kaupungissa.
- Haluan painottaa, ettei kumpikaan osapuoli ole hyvä. Vapaa armeija [kapinalliset] taistelee al-Assadin joukkoja vastaan välittämättä alueen asukkaiden turvallisuudesta. Presidentti Bashar al-Assadin joukoilla taas ei ole jäljellä häivähdystäkään inhimillisyydestä. He ovat valmiita tappamaan viattomia ihmisiä ja tuhoamaan taloja estääkseen kapinallisten etenemisen.
Myös kansainvälinen yhteisö on syyllinen
Mies arvostelee myös ulkovaltojen politiikkaa asioiden hyssyttelemisestä ja kädettömyydestä toimia. Hänen mukaansa syyrialaiset ovat väsyneitä kansainväliseen poliittiseen peliin sekä toimettomiin tarkkailijoihin.
- Pidämme syyllisenä myös kansainvälistä yhteisöä, etenkin Irania ja Venäjää, jotka tukevat tämän tilanteen jatkumista ja sallivat aseiden tuonnin Syyriaan. He antavat verenvuodatuksen ja terrorismin jatkua maassa.
Miehen mukaan pääsyyllinen Syyrian tilanteeseen on kuitenkin al-Assadin hallinto, joka muutti rauhanomaisen vallankumouksen verilöylyksi.
- Väkivalta johtaa verenvuodatukseen, joka taas synnyttää lisää väkivaltaa ja verenvuodatusta. Tätä hallinto ei ymmärtänyt eikä ymmärrä edelleenkään, mies sanoo tuohtuneena.
Syyriassa Haman kaupungin lähellä Tremsassa tehtiin perjantaina yli 200 ihmisen hengen vaatinut joukkosurma. Oppositiolähteiden mukaan Syyrian hallituksen joukot ovat joukkomurhan takana.
- 150 kuolleista on Tremsan moskeijassa, suurin osa heistä on naisia ja lapsia ja yli 150 uhria on löydetty Orontesjoen läheisyydestä. Kyseessä ei ole Syyrian kansannousun ainoa, mutta suurin joukkosurma, mies kertoo tapahtumista.
Viime viikonloppuna pääkaupunki Damaskoksessa koettiin pahimmat yhteenotot koko kansannousun aikana.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Koronavirus vaati ensimmäisen kuolonuhrin Tunisiassa
66-vuotias mies oli vieraillut Saudi-Arabiassa, jossa uudentyyppisen koronaviruksen aiheuttamia infektioita on todettu eniten.
Kaksi kärkinimeä hyllytettiin Iranin presidentinvaaleista
Presidentinvaaleihin on hyväksytty kahdeksan ehdokasta, joista vain yhtä pidetään uudistusmielisenä. Ehdokkaaksi pyrkineistä rannalle jäivät muun muassa entinen presidentti Akbar Hashemi Rafsanjani sekä nykyisen presidentin liittolainen Esfandar Rahim Mashaei.
Tuomioja: Rauhanneuvottelujen ikkuna raollaan Lähi-idässä
Ulkoministeri Erkki Tuomioja on tavannut Israelin ja palestiinalaisten johtoa. Hän vieraili myös Gazan kaistalla, jossa hän vastaanotti kunniatohtorin arvon.
Tuhannen vuoden ikäiset kolikot hämmentävät Australian historiaa
Ensimmäiset hollantilaiset kävivät Australian rannikolla 1600-luvun alussa. James Cook julisti Australian brittiläiseksi vuonna 1770. Mistä kummasta asumattomalle australialaissaarelle tulivat ikivanhat afrikkalaiskolikot?
Applen toimitusjohtaja kiistää väitteet verokikkailusta
Yhdysvaltain senaatti hiillostaa tiistaina Applen johtajia väitteistä, joiden joiden mukaan yhtiö on vienyt miljardien verotettavat tulot Irlantiin kirjattuihin yhtiöihin, jotka eivät ole verovelvollisia millekään maalle.
Video paljastaa tilanteen ennen ja jälkeen Oklahoman tornadon
Newcastlelainen Jason Leger latasi Facebookiin videon kotipihaltaan ennen ja jälkeen tornadon.
Suurlähettiläs vei Suomen kiitokset Jemenin presidentille
Presidentti Niinistön lähettämässä kirjeessä kiitetään presidentti Hadia henkilökohtaisesti ja Jemenin viranomaisia yleisesti avusta suomalaispariskunnan sieppauksen ratkeamisessa.
Apollon kadonnut kuupöly löytyi komerosta
Ensimmäiseltä Apollo-kuulennolta tuodut näytteet olivat lasiputkiloissa arkistoon unohtuneina. Niistä oli etsitty bakteereita tai muuta elämää.
Järjestö: Moraalirikoksista tuomittujen naisten määrä kasvanut rajusti Afganistanissa
Human Rights Watchin mukaan raiskauksesta ilmoittava nainen voidaan tuomita aviorikoksesta, ja monet vangituista naisista ovat paenneet väkivaltaa tai pakkoavioliittoa.
Mies ampui itsensä Notre Damessa - katedraali evakuoitiin
78-vuotias mies teki itsemurhan katedraalin alttarin edessä. Mies oli tunnettu äärioikeistolainen historioitsija, joka vastusti tuoretta lakia samaa sukupuolta olevien avioliitosta.
