Syyrian Hamassa tankit tulittavat asuinalueilla
Syyriassa panssarivaunut tulittavat raskaasti asuinalueilla eri puolella Haman kaupunkia, kertovat silminnäkijät. Kaupunkilaisten mukaan kymmenet panssarivaunut ovat avanneet tulen, ja tulitus on raskainta koko kahden päivän sotilasoperaation aikana.
Eilen sunnuntaina lähes sata ihmistä kuoli Hamassa, kun armeija alkoi murskata mielenosoittajia.
Silminnäkijöiden mukaan ammuksia räjähtelee kymmenen sekunnin välein. Tulitus näyttäisi olevan summittaista. Lisäksi armeija ampuu jokaista, joka on kadulla, silminnäkijät kertovat. Talojen katoilla on tarkka-ampujia ja panssarivaunut ovat pyrkimässä kohti kaupungin keskustaa.
Sosiaalisen median tietojen mukaan Haman oikeustalo sekä ainakin yksi sairaala ovat tulessa pommituksen seurauksena. Al-Arabiya-televisiokanavan mukaan kymmeniä ihmisiä on haavoittunut.
Jo aiemmin päivällä kerrottiin useiden ihmisten kuolleen Hamassa.
YK:n turvallisuusneuvosto on parhaillaan kokoontunut pohtimaan mahdollista päätöslauselmaa, joka tuomitsisi Syyrian väkivaltaisuudet.
Vuonna 1982 Syyrian johto murskasi kansannousun Hamassa. Arvioiden mukaan jopa 20 000 ihmistä tapettiin.
Myös pääkaupungissa Damaskoksessa Syyrian poliisi on uutistoimistotietojen mukaan ampunut ainakin kuusi ihmistä Erbinin esikaupunkialueella. Silminnäkijätietojen mukaan kymmeniä on loukkaantunut.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Naton ilmaiskusta siviiliuhreja Afganistanissa
Naton ilmaiskun kerrotaan surmanneen kahdeksan hengen perheen Afganistanissa. Myös viisi Nato-sotilasta on saanut surmansa erillisissä iskuissa viikonlopun aikana.
Golden Gate -silta täyttää 75 vuotta
Golden Gate -sillan vuosipäivää juhlistetaan tänään San Franciscossa muun muassa ilotulituksella.
Loreen lauloi Ruotsin voittoon
Ruotsi on voittanut Euroviisut. Ennakkosuosikkeihin lukeutunut Loreen voitti viisut ylivoimaisesti Euphoria-hitillään. Toiseksi eniten ääniä sai Venäjä. Kolmanneksi kisassa tuli Serbia.
Kapinallisryhmät yhdistyivät Malissa
Tuaregien tärkein kapinallisryhmä MNLA-sissiliike ja islamistinen Ansar Dine ovat päättäneet yhdistää voimansa. Ne haluavat Azawadin alueen Malin pohjoisosassa itsenäiseksi.
Lähde: Hollannissa tuomittu 90-vuotias natsirikollinen kuollut
Klaas Carel Faber eli Saksassa eikä joutunut suorittamaan rangaistusta.
YK-tarkkailijoiden johtaja: Houlan uhrien joukossa lukuisia lapsia
YK:n tarkkailijat löysivät Houlan alueelta yli 90 ruumista.
Kiina kimmastui Dalai-laman Itävallan-vierailusta
Liittokansleri Werner Faymann sanoi päättävänsä itse, kenet tapaa.
Uusi demokratia ohitti Syrizan kannatusmittauksissa
Viiden kannatusmittauksen mukaan säästöpakettia tukevan Uuden demokratian kannatus on 25,6 - 27,7 prosenttia ja säästöohjelmaa vastustavan Syrizan 20,1 - 26,0 prosenttia.
Moskovassa mieluisa vieras Serbiasta
Serbian tuleva presidentti lämmittelee suhteita Venäjään. Venäjä lupasi suurlainan Serbialle.
Vatikaani vahvisti paavin hovimestarin pidätyksen
Hovimestarin hallusta löytyi luottamuksellisia dokumentteja.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.