Syyrian turvallisuusjoukot iskivät jälleen - useita kuollut
Syyrian turvallisuusjoukot ovat tappaneet ainakin kahdeksan ihmistä maan luoteisosassa Haman kaupungissa ja viereisessä Idlibin maakunnassa, kertovat paikalliset asukkaat. Presidentti Bashar al-Assadin joukot ovat viime aikoina kiihdyttäneet iskuja aktivisteja vastaan Hamassa, jossa aktivistien koteihin on suoritettu ratsioita.
Syyrian hallinto puolestaan ilmoitti, että aseistautunut joukko hyökkäsi armeijaa vastaan lähellä Mhardatin kylää Hamassa. Maan virallisen uutistoimisto SANA:n mukaan kuusi sotilasta ja kolme siviilityöntekijää sai surmansa, kun armeijan bussi joutui väijytykseen. Myös kolme hyökkääjää sai surmansa väijytyksessä.
Uutistoimistojen mukaan Syyriassa on tänään sunnuntaina kuollut yhteensä ainakin 16 ihmistä. Tarkkoja tietoja väkivaltaisuuksista on vaikea saada, sillä Syyrian hallinto on karkottanut ulkomaalaiset journalistit maasta.
Ratsiat lisääntyneet
Armeijan ja poliisin suorittamissa ratsioissa kuoli viikonlopun aikana ainakin 27 ihmistä, kertoo aktivistilähteet. Turvallisuusjoukot lisäsivät ratsioita sen jälkeen, kun Haman korkeimpiin tuomareihin kuulunut mies erosi työstään vastalauseena yli 70 vangin teloitukselle.
Aktivistien mukaan maan hallinto epäilee tuomarin piilottelevan maaseudulla lähellä Hamaa. Hallinto on puolestaan ilmoittanut, että tuomari on kidnapattu.
Turvallisuusjoukot etsivät myös loikanneita sotilaita. Suurin osa Syyrian armeijan sotilaista kuuluu maan sunni-enemmistöön ja useat tulevat alueilta, joihin turvallisuusjoukot ovat voimakkaimmin iskeneet.
Armeijan ja turvallisuusviranomaisten johto kuuluu taas al-Assadin tavoin alawiittivähemmistöön, joka on shiiamuslimeista eronnut lahko.
Syyria sallii Arabiliiton vierailun
Syyrian väkivaltaisuuksista huolestunut Arabiliitto on edennyt hieman neuvotteluissa Syyrian kanssa. Arabiliiton mukaan Syyrian hallinto on suostunut järjestön pääsihteerin Nabil Al-Arabin vierailuun. Vierailun on alustavasti määrä toteutua ensi viikolla.
Arabiliiton ulkoministerit kehottivat viikko sitten Syyriaa lopettamaan verenvuodatuksen ennen kuin on liian myöhäistä. Samalla ministerit painottivat Syyrian vakauden olevan ratkaisevan tärkeää koko arabimaailmalle.
Syyrian kansannousussa on kuollut YK:n arvion mukaan yli 2 200 ihmistä viiden kuukauden aikana. Ihmisoikeusjärjestöt arvioivat, että yli 10 000 ihmistä on pidätetty.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Naton ilmaiskusta siviiliuhreja Afganistanissa
Naton ilmaiskun kerrotaan surmanneen kahdeksan hengen perheen Afganistanissa. Myös viisi Nato-sotilasta on saanut surmansa erillisissä iskuissa viikonlopun aikana.
Golden Gate -silta täyttää 75 vuotta
Golden Gate -sillan vuosipäivää juhlistetaan tänään San Franciscossa muun muassa ilotulituksella.
Loreen lauloi Ruotsin voittoon
Ruotsi on voittanut Euroviisut. Ennakkosuosikkeihin lukeutunut Loreen voitti viisut ylivoimaisesti Euphoria-hitillään. Toiseksi eniten ääniä sai Venäjä. Kolmanneksi kisassa tuli Serbia.
Kapinallisryhmät yhdistyivät Malissa
Tuaregien tärkein kapinallisryhmä MNLA-sissiliike ja islamistinen Ansar Dine ovat päättäneet yhdistää voimansa. Ne haluavat Azawadin alueen Malin pohjoisosassa itsenäiseksi.
Lähde: Hollannissa tuomittu 90-vuotias natsirikollinen kuollut
Klaas Carel Faber eli Saksassa eikä joutunut suorittamaan rangaistusta.
YK-tarkkailijoiden johtaja: Houlan uhrien joukossa lukuisia lapsia
YK:n tarkkailijat löysivät Houlan alueelta yli 90 ruumista.
Kiina kimmastui Dalai-laman Itävallan-vierailusta
Liittokansleri Werner Faymann sanoi päättävänsä itse, kenet tapaa.
Uusi demokratia ohitti Syrizan kannatusmittauksissa
Viiden kannatusmittauksen mukaan säästöpakettia tukevan Uuden demokratian kannatus on 25,6 - 27,7 prosenttia ja säästöohjelmaa vastustavan Syrizan 20,1 - 26,0 prosenttia.
Moskovassa mieluisa vieras Serbiasta
Serbian tuleva presidentti lämmittelee suhteita Venäjään. Venäjä lupasi suurlainan Serbialle.
Vatikaani vahvisti paavin hovimestarin pidätyksen
Hovimestarin hallusta löytyi luottamuksellisia dokumentteja.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.