Syyriassa eilen 62 kuolonuhria
Syyrian väkivaltaisuuksissa kuoli eilen torstaina 62 ihmistä, sanovat paikalliset ihmisoikeusaktiivit. YK:n turvallisuusneuvosto käsittelee illalla Syyrian tilannetta. Venäjä tyrmäsi päätöslauselmaehdotuksen jo ennakolta.
Syyrian turvallisuusjoukot ovat torstaista lähtien jatkaneet rajua operaatiota kansannousun keskuksiin kuuluvassa Homsin kaupungissa.
Syyrialaisen ihmisoikeusjärjestön mukaan kaupungissa kuoli torstain yhteenotoissa 43 ihmistä. Heistä 33 oli siviilejä ja yhdeksän lapsia, järjestö sanoo. Lisäksi Homsissa kuoli seitsemän opposition puolelle loikannutta taistelijaa ja 12 armeijan sotilasta. Tietoja ei voida vahvistaa puolueettomista lähteistä.
Hallituksen joukot tekivät uuden iskun kaupunkiin varhain perjantaiaamuna. Kaupungista kuuluu tykistötulen ja rakettiammusten ääntä. Myös Haman kaupungissa taistellaan.
Järjestöjen mukaan perjantain aamupäivän aikana Syyriassa on kuollut ainakin viisi ihmistä.
Turvallisuusneuvosto koolle
YK:n turvallisuusneuvosto kokoontuu perjantaina käsittelemään Syyrian tilannetta. Marokko on laatinut Arabiliiton ja Yhdysvaltain avulla päätöslauselmaluonnoksen Syyrian tilanteen ratkaisemiseksi.
Luonnoksessa esitetään mm., että Syyrian presidentti Bashar al-Assad luopuu vallasta ja että maahan perustetaan yhtenäishallitus, joka alkaisi valmistella uusia parlamenttivaaleja.
Vaikka luonnosta ei ole vielä virallisesti vielä käsitelty, Venäjä ehätti jo tyrmäämään sen. Venäjän mukaan luonnos ei ota huomioon sen näkemyksiä. Venäjä haluaa, että väkivaltaisuuksista ei syyllistetä vain yhtä osapuolta. Toinen vaatimus on, että turvallisuusneuvosto yksiselitteisesti kieltää ulkomaiden puuttumisen Syyrian tilanteeseen.
Länsimaat ja Arabiliitto ovat turhautuneet turvallisuusneuvoston kyvyttömyyteen ottaa kantaa Syyrian tilanteeseen. Venäjän ohella Kiina on estänyt Syyrian hallituksen tuomitsemisen väkivaltaisuuksista.
YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon vaatii, että turvallisuusneuvosto alkaisi puhua Syyrian tilanteesta yhdellä äänellä.
Tuoreimmat aiheesta: Kansannousut
YK-tarkkailijoiden johtaja: Houlan uhrien joukossa lukuisia lapsia
YK:n tarkkailijat löysivät Houlan alueelta yli 90 ruumista.
Syyriassa siepatut libanonilaiset kuumentavat tunteita Libanonissa
Tiistaina Libanonissa kuohuu shiiakaupunginosissa. Levottomuuksia oli viimeksi sunnuntaina, tuolloin kaksi sunniryhmittymää otti yhteen.
Toistakymmentä sotilasta kuoli taistelussa Syyriassa
Aleppon maakunnassa käytiin kiivas taistelu armeijan ja opposition välillä, kertoo ihmisoikeusjärjestö.
Syyrian armeija iski Hamassa
Lähes 50 ihmistä on kuollut väkivaltaisuuksissa sunnuntaina, kertoo ihmisoikeusjärjestö. Damaskoksessa räjähti 150 metrin päässä YK:n tarkkailijaryhmästä.
Syyria valitti YK:lle - turismi romahtanut
Syyrian mukaan kansannousulla on ollut katastrofaalinen vaikutus turismiin. Syyria syyttää asiasta ulkovaltioita.
Hallituksen joukot tulittivat mielenosoittajia Syyriassa
Perjantain väkivaltaisuudet ovat vaatineet ainakin seitsemän ihmisen hengen. Aleppossa mielenosoituksiin osallistui tuhansia ihmisiä hallituksen joukkojen tukahdutusyrityksistä huolimatta.
Kymmeniä kuollut väkivaltaisuuksissa Syyriassa
Pahimmat taistelut käytiin Rastanin kaupungissa, joka on Syyrian vapaan armeijan hallussa. Yli 12 000 ihmistä on kuollut reilun vuoden aikana Syyriassa.
Libanonissa puhkesi väkivaltaisuuksia sunnimuslimien ja alaviittivähemmistön välillä
Väkivaltaisuuksissa sai surmansa kolme ihmistä. Syyrian tilanne on lisännyt jännitteitä myös Libanonissa.
Useita kuollut Syyrian turvallisuusjoukkojen iskussa
Voimakkaasti presidentti Bashar al-Assadia vastustavaan kylään hyökättiin jo perjantaina. Sunnien ja alaviittien välit ovat kiristyneet Syyriassa.
YK:n tarkkailijat selvisivät pommi-iskusta Syyriassa
Iskun kohteena olleessa saattuessa matkusti myös suomalainen sotilastarkkailija ja tarkkailijoita johtava kenraalimajuri Robert Mood. Kuusi syyrialaissotilasta loukkaantui iskussa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.