Ulkomaat

Syyriassa verinen leipomoisku

Sadat ihmiset olivat kerääntyneet leipäjonoon, kun kranaatti osui leipomoon.

Aleppossa yli kymmenen ihmistä on kuollut leipomoon tehdyssä iskussa. Uutistoimisto AFP:n kirjeenvaihtajien mukaan satoja siviilejä oli kerääntynyt leipäjonoon, kun leipomoon osui kranaatinammus. Välikohtaus sattui itäisessä Tariq al-Babin kaupunginosassa.

Räjähdyksessä haavoittui yli 20 ihmistä, joista ainakin kolme oli lapsia.

Syyrian valtion uutistoimiston Sanan mukaan kapinalliset ovat hyökänneet Aleppon lentokentälle, mutta armeijan sotilaat torjuivat hyökkäyksen. Sanan mukaan "palkkasotilasterroristit" tapettiin. Tapahtumista ei ole puolueetonta vahvistusta.

Aiemmin perjantaina oppositio sanoi, että Unescon maailmaperintökohteisiin kuuluva Aleppon historiallinen linnoitus on kärsinyt pahoin pommituksesta.

Taistelut ovat jatkuneet myös Salaheddinin kaupunginosassa, mistä kapinalliset vetäytyivät torstaina. Myös muun muassa Hananon kaupunginosaa on pommitettu muun muassa MiG-hävittäjien avulla, kertoi AFP:n kirjeenvaihtaja.

Syyriasta naapurimaihin paenneiden määrä on noussut jo noin 150 000 ihmiseen, sanoivat YK:n viranomaiset perjantaina. Paenneita on viranomaisten mukaan vielä paljon tätäkin enemmän, sillä YK:n luku käsittää vain pakolaisiksi virallisesti rekisteröityneet.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä