Syysmarkkinoilla kauppa käy
Oulun syysmarkkinoilla rinkelit, metrilakut ja syysomenat vaihtavat omistajia. Markkinoihin ollaan tyytyväisiä, mutta muitakin tapahtumia kaivattaisiin.
Perinteiset Oulun syysmarkkinat ovat päättymässä ja myyjät tuntuvat olevan tyytyväisiä. Valkosipuli-Matti on torilla jo 17. kerran, koju on pystytetty vuosi vuoden jälkeen suurin piirtein samoille jalansijoille. Matti tuntee markkinavoimat.
- Kauppa käy kuin siimaa ja asiakkaat ovat kuin ongenkoukkuja, hekottaa Matti.
Edesmenneen Valkosipuliyön kuolemaa Matti ihmettelee.
- Se oli huipputuote. En ole tänä päivänäkään saanut vastausta siihen, miksi se lopetettiin.
Rinkeleitä on melkein joka sorttia
Kemistä Oulun toille rinkeleitä myymään tullut Britta Sotisaari on hyvällä tuulella. Rinkeli on pitänyt pintansa markkinaperinteenä.
- Se on sellainen ikivanha perinne. Kun itse olin pieni tyttö niin isä toi markkinoilta rinkilöitä, muistelee torikauppias.
Myös uudet ruokatrendit näkyvät rinkelitiskillä. Laktoosittomat ja sokerittomat vaihtoehdot löytyvät. Karppaajat saavat vielä kuitenkin odottaa omia rinkeleitään.
Yksi takavuosien markkinatuote on kuitenkin kadonnut toreilta.
- Sellainen muhapallo, jossa oli kuminauha, muistelee Britta alkeellista markkinalelua.
Oulun syysmarkkinat jatkuvat vielä keskiviikkona.
Tuoreimmat aiheesta: Oulu
Uuden kasvimaan perustaminen kotipihalle on helppoa
Oma kasvimaa tuottaa lähiruokaa parhaimmillaan. Sellaisen saa perustettua vaikka kotipihan nurmikolle helpoilla, mutta huolellisilla perustustöillä.
Kaleva purkaisi toimitalonsa - museoväki jarruttaa aikeita
Pohjois-Pohjanmaan museon ja Oulun kaupungin rakennussuojelutyöryhmän mielestä sanomalehti Kalevan tontin rakennuksia tulisi säilyttää. Kaleva Oy haluaisi tontille kaavamuutoksen, jossa nykyiset rakennukset purettaisiin ja tilalle rakennettaisiin asuintaloja.
Entistä suurempia koululuokkia entistä pienemmissä tiloissa
Uuden Oulun palvelurakenne-esitys leikkaa opetustunteja ja tiivistää koulutiloja. Myös koulujen lakkauttamisiin varaudutaan. Oululaisrehtorin mukaan tämä tarkoittaa, että tulevina vuosina nykyisiin koulutiloihin sijoitetaan entistä enemmän oppilaita.
Ex-kansanedustaja tuomittiin törkeästä rattijuoppoudesta
Vasemmistoliiton entinen kansanedustaja, raahelainen Unto Valpas osui humalassa ajaessaan vastaan tulleeseen autoon ja aiheutti vakavan vaaratilanteen. Valpas tuomittiin 50 päivän ehdolliseen vankeuteen.
Talvivaaran jätevesi muuttui oranssiksi - juoksutus keskeytetty
Talvivaara joutui keskeyttämään etelän suunnan jätevesijuoksutuksen tänään. Häiriö raudansaostuksessa muutti jäteveden värin oranssiksi kilometrien matkalta.
Nuorisotakuulle nihkeä startti Pohjois-Pohjanmaalla
Nuorisotakuu toteutuu kankeasti Pohjois-Pohjanmaalla. TE-keskuksen mukaan joka kolmas työttömäksi ilmoittautunut maakunnan nuori ei ole päässyt kouluun, töihin, työpajalle tai kuntoutukseen.
Pieni ja nätti saa yhä harvemmin kulttuurirahaa uudessa Oulussa
Pienet ja paikalliset kulttuuritoimijat uhkaavat kuihtua uuden Oulun alueella, sillä kaupunki panostaa rahallisesti suuriin taide- ja kulttuurituottajiin. Kulttuurin avustamiseen tarkoitetut rahat ovat tiukassa.
Kaalikoit hyökkäsivät - paha uhka sadolle
Miljoonien kaalikoiden vaellus tavoitti Suomen. Lämpimien ilmavirtojen mukana Suomeen on saapunut satoja miljoonia, mahdollisesti miljardeja kaalikoita.
Miljoonia kaalikoita Ouluun saakka
Miljoonien kaalikoiden vaellus on yltänyt Ouluun asti. Perhosharrastajien arvion mukaan Suomeen on lämpimien ilmavirtojen mukana saapunut satoja miljoonia, mahdollisesti miljardeja kaalikoita.
Ylivieskan vanhukset hengaavat maitolavalla
Sipilän vanhainkodin asukkaat saivat heille personoidun maitolaiturin. Katoksen alla aiotaan pitää yhteisiä kahvikestejä ja muisteluhetkiä. Lavalle mahtuu ainakin neljä pyörätuolia kerrallaan.
