Taajamat ensin kaapelisähkön piiriin
Maaseutusähköyhtiöissä pidetään poliitikkojen vaatimuksia sähkölinjojen kaapeloimisesta liiallisena kiirehtimisenä. Yhtiöt haluavat toteuttaa kaapelointia pitemmän aikavälin suunnittelulla. Tätä varten yhtiöt ovat laatineet omat kriteeristönsä.
Jos kaapelointia pitää rakentaa nopeasti, paineet kustannusten ja hintojen nousuun lisääntyvät, toteaa käyttöpäällikkö Arto Nieminen Järvi-Suomen Energiasta.
- Siinä juuri paine kustannuksille tulee erittäin tärkeäksi, että se saadaan tehtyä. Eräiden laskelmien mukaan me saataisiin pantua noin puolella miljardilla eurolla meidän kaikki kahdenkymmenen kilovoltin avojohdot maahan. Se on melkoinen kustannus.
Taajamat kuntoon ensin
- Meillähän on nyt ensimmäinen tavoite, että saisimme kaikki taajamat luotettavan maakaapelisähkön piiriin. Sitten mietitään haja-asutusaluetta järkevin palasin eteenpäin, Nieminen selvittää.
- Tässä se ydin on. Sille kaapelille täytyy löytää maksaja ja mitä harvemmassa se maksaja on, sitä taloudellisemmin se pystyy rakentamaan.
Lyhyin askelin eteenpäin
Niemisen mukaan sähköyhtiöissä on tehty vuosia kehitystyötä ja etsitty komponentteja, jotka sopivat maaseudun sähköverkkoon. Tällaisia ovat esimerkiksi muoviset haarotuskaapit ja luontoon sopivat puistomuuntamot.
- Lappeenrannan teknillisen yliopiston kanssa on tehty tasavirtakokeilua. Siinä kesämökeille syötetään niinsanottua tasavirtajännitettä. Tällaiset asekelet ovat lyhyitä, mutta koska puhutaan suurista määristä, harha-askeliin ei ole varaa, Nieminen sanoo.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo
Seikkailijaprofessorin päiväkirjasta: Huhujen mukaan jetit ovat siirtyneet Himalajan itäosiin
Mikkeliläinen vihreän kemian professori Mika Sillanpään tutkimusmatka Tiibetiin on edennyt yli puolenvälin. Sillanpää ryhmineen on ehtinyt jo kerätä suuren osan tarvittavista näytteistä. Yle Etelä-Savo seuraa tutkimusmatkan etenemistä.
Laaja rötösvyyhti selvinnyt Etelä-Savossa - kahta nuorta epäillään useista murroista
Rikosnimikkeinä juttuvyyhdissä oli muun muassa törkeä varkaus, 19 varkautta, 10 vahingontekoa ja kaksi varkauden yritystä. Nuorten epäillään murtautuneen muun muassa lukittuihin veneisiin, autoihin sekä rakenteilla oleviin asuntoihin.
Etelä-Savo on turvallinen maakunta, mutta ei lintukoto
Rattijuopumusten määrä lisääntyy huolestuttavasti.
Mikkelissä kunnostettavasta sota-aineistosta tutkijoiden aarreaitta
Luettelointi ja parantuneet hakumahdollisuudet tuovat sota-ajan arjen helpommin tutkijoiden ulottuville.
Kotimainen kevyt musiikki kaipaa tähtiä!
Uusille viihdetähdille on tilaa. Hittibiisit ratkaisevat menestyksen.
Diktaattorin Elitkampen jää väliin - "Pääsee ruuna kesälomalle uiskentelemaan "
Juvalais-kangasniemeläisen ruunan taustajoukot ottivat viime hetken poisjäännin rauhallisesti. Vanhan vaivan ärtyminen estää kevätkauden rahakkaimman suomenhevosen osallistumisen Elitloppet-viikonloppuun.
Etelä-Savon sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäriksi Kati Myllymäki
Myllymäki on Kouvolan nykyinen terveysjohtaja. Myllymäki aloittaa tehtävässä lokakuussa.
Mikkelin puominosturionnettomuuden taustalla laiminlyönti?
Kolmen henkilön vakavaan loukkaantumiseen johtaneen onnettomuuden syynä vaikuttaisi olevan huolimattomuus työturvallisuusasiossa.
Mikkelin keskussairaalan laajennus on saamassa lähtölaukauksen
Tavoitteena on perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon saumaton yhteistyö Mikkelissä.
Savonlinnan Oopperajuhlien liput menevät kuin kuumille kiville
Sekä Savonlinnan Oopperajuhlat että Mikkelin Musiikkijuhlat myyvät hyvin.
