Taajuudet
Pohjanmaan radion taajuudet 93,1 Mhz (Lapuan lähetin), 94,8 MHz (Vaasan lähetin) ja 94,2 MHz (Pyhävuoren lähetin).
Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa
Aliarvostetusta raparperista saa monta herkkua
Raparperi taipuu heti alkukesästä esimerkiksi kiisseliksi, piirakaksi, hilloksi, mehuksi ja chutneyksi. Raparperi on parhaimmillaan, kun se on noin kolme senttiä paksu.
Aloittavan kalastajan ABC – tunne edes nämä
Kalastuskausi on jo hyvässä vauhdissa. Yle Uutiset kokosi perusteet aloittelijalle. Mille kalalle maistuvat leipäpallot ja etanat? Entä mitkä kalat viihtyvät vain sisävesissä? Milloin taimen syö parhaiten ja milloin kannattaa narrata kuhaa? Hanki tänä kesänä edes koho ja koukku ja lähde kokeilemaan kalaonneasi.
Teuva säästää myymällä kouluja
Teuvan kunnanhallitus päättää tänään koulujen myymisestä. Myynnistä saatavat rahat aiotaan käytetään Teuvan kunnan talouden kohentamiseen.
Mustasaaren työterveyshuoltoa esitetään Vaasan hoidettavaksi
Mustasaaren kunnanhallitus päättää maanantaina, siirtyykö kunnan työterveyshuolto Vaasan Aluetyöterveyden hoidettavaksi. Asia on samaan aikaan myös Vaasan kaupunginhallituksen päätettävänä.
Jalasjärvellä uskotaan, että kunnanjohtajahalukkaita löytyy
Tällä hetkellä Jalasjärven kunnanjohtajan virkaa on hoidettu sijaisjärjestelyin. Suuren työmäärän takia toimeen tarvittaisiin kuitenkin oma henkilö.
Krista Siegfrids: Eurooppa ei ollut valmis esitykselleni
Siegfrieds katsoo kuitenkin tehneensä jotain historiallista.
Euroviisuvoitto meni Tanskaan - Krista Siegfrieds jäi sijalle 24
Kööpenhaminasta tuli ensi vuoden kisakaupunki. Suomi keräsi pisteitä viidestä maasta.
Kuvagalleria: Tunnelmia Euroviisuista
Katso kuvia 58. Eurovision laulukilpailusta Ruotsista.
Krista oli liekeissä Malmössä - "Se meni hienosti"
Krista Siegfrids on ollut vedonlyöntitilastoissa sijalla 11. Tulos ratkeaa noin kello yhden aikaan yöllä.
Helleraja rikkoutui lauantainakin
Oulu oli maan kuumin paikkakunta lauantaina. Hellerajaa hätyyteltiin maan pohjoisosia myöten.
