Taantuma ei näkynyt Oscar-gaalan pukuloistossa
Hollywood-tähtien pukuloisto oli Oscar-gaalassa ennallaan huolimatta monen tavallisen kansalaisen kukkaronnyörejä kiristävästä talouslamasta. Trendejä olivat tänä vuonna muun muassa valkoinen, runsaat kaulakorut ja yksiolkaimiset puvut.
Muun muassa muotisuunnittelija Valentino ei nähnyt punaista mattoa kävelleiden juhlavieraiden loistokkuudessa mitään muutosta, mikä olisikin hänestä ollut hyvin paha asia.
Tyyliasiantuntijoiden mukaan tämänvuotisessa juhlassa oli havaittavissa muun muassa hienostuneen klassisen Hollywood-tyylin paluu. Tästä olivat esimerkkeinä naispääosan Oscarilla palkittu Kate Winslet sekä Slummien miljonäärin tähti Freida Pinto.
Winslet ja Pinto olivat pukeutuneet siniseen, mutta monet muut suosivat valkoista ja muita vaaleita värejä.
Esimerkiksi parhaan naissivuosan Oscarin saanut Penelope Cruze ja niin ikään sivuosaehdokkaana ollut Taraji P.Henson olivat pukeutuneet alaosaltaan runsaisiin, olkaimettomiin valkoisiin luomuksiin.
Täydellistä Hollywood-glamouria edusti tyyliasiantuntija Jennifer Fisherin mukaan parhaan näyttelijän palkintoon ehdolla ollut Anne Hathaway, joka oli pukeutunut paljetein koristettuun valkoiseen pukuun.
Paksut kaulakorut olivat myös yksi illan trendeistä. Näyttävimpien korujen joukossa olivat Hensonin ja Amy Adamsin kantamat. Mustissa laseissa gaalaan saapunut Mickey Rourke kantoi kaulassaan vastikään kuolleen Loki-koiransa kuvaa.
Illan epäonnistujana Fisher mainitsi supermalli Heidi Klumin kirkkaanpunaisen futuristisen asun, yhdistettyinä suuriin timanttikorvakoruihin ja rannekoruihin. Fisherin kollega Michael O'Connor puolestaan piti epäonnistumisena Meryl Streepin harmaata asua, joka ei O'Connorin mukaan ollut tähdelle sopivan mallinen.
Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri
Loreen lauloi Ruotsin voittoon
Ruotsi on voittanut Euroviisut. Ennakkosuosikkeihin lukeutunut Loreen voitti viisut ylivoimaisesti Euphoria-hitillään. Toiseksi eniten ääniä sai Venäjä. Kolmanneksi kisassa tuli Serbia.
Euroviisut raikaa Bakussa
Viisuvoittaja selviää yöllä yhden aikaan. Lähetystä voi seurata suorana Yle TV2:ssa.
McDonald’silla ei vaateita pellekaappauksesta
Lahdet tuovat Saamen Kansallisteatterin lavalle
Kokkolan kaupunginteatterin johtajakaksikko Ari-Pekka ja Jarkko Lahti jatkaa pohjoista teemaa Kansallisteatterissa. He ovat tehneet sopimuksen saamelaisaiheisen trilogian käsikirjoittamisesta ja tuottamisesta teatterille.
Laaja ITE-kokoelma Kaustisen kunnalle?
Kaustisen kunta on vain allekirjoituksen päässä laajan ITE-taidekokoelman omistuksesta. Kansanmusiikkisäätiön konkurssipesän tavaroihin lukeutuvalle kokoelmalle kunta on miettinyt jo uuden osoitteenkin: taulut halutaan esille K.H. Renlundin museoon.
Gugi Kokljuschkinille musiikkineuvoksen arvonimi
Topmostin laulaja tuki myöhemmin muita artisteja Katri Helenasta Children of Bodomiin.
Aulis Ruostepuro oli Turun teatterielämän voimahahmo
Pitkän linjan turkulainen teatterivaikuttaja Aulis Ruostepuro on kuollut 86-vuotiaana.
Rakastetut haahkat palaavat Aurajokeen
Haahkat nousivat kulttuuripääkaupunkivuoden yleisösuosikeiksi. Jokirannan silmäniloina haahkat tulevat olemaan seuraavat kymmenen vuotta.
Ostan kondomeja, näkeekö joku?
Kondomikirjailija Tiia Aarnipuu kehottaa valmistajia käyttämään enemmän mielikuvitusta. Miten olisi kondomi, johon voi piirrellä tai kumi senttimitalla?
"James Bond ei pärjäisi näillä hetkeäkään" - vakoilun salaisia laitteita näytteillä USA:ssa
New Yorkin näyttelyssä on monien maiden salaisten agenttien työkaluja. Oikeiden vakoiljoiden työ on kaukana elokuvien agenteista, sanoo historioitsija.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.