Keski-Pohjanmaa |

Taas tarttuu koulukuski ohjaimiin

Kun Lestijärvellä koululaiset palaavat maanantaina opintielle, kuljettaja Sakari Similä hyppää taas koulubussin rattiin. Kunnassa on vain yksi ainoa koulu, johon oppilaat kerätään eri puolilta kuntaa. Vuodesta kuluu 190 päivää koulukuljetuksiin, loppuvuosi tehdään sitten muita ajoja.

Koulukuljettaja Sakari Similä esittelee koulukyytimerkkiä bussin edessä.

Lasten kuljettaminen päivittäin on vaatinut pitkäjänteistä suunnittelua. Lestijärveläisen koulukuljettaja Sakari Similän valmistautuminen koulujen alkuun alkoi jo varhain keväällä, jolloin listaa tehtiin yhteistyössä rehtorin kanssa.

- Reitit on suunniteltava oppilasmäärien ja maaston mukaan. Kaikilla teillä ei pysty isolla bussilla ajamaan, pienemmillä autoilla ajetaan pienemmät tiet, isommilla isommat.

Kesän aikana on tullut kuitenkin muutoksia.

- Yli-Lestin suunnasta tulikin yllättävän paljon oppilaita, ja suunnitelmia jouduttiin muuttamaan, viimeksi tällä viikolla. Nyt autot ovat jo ihan täynnä ja eskarilaiset jouduttiin siirtämään myöhempään kuljetukseen.

Isompi bussi varalla

Jos määrä vielä kasvaa, joudutaan ottamaan käyttöön nykyään vara-autona oleva isompi bussi. Koulukuljetuksen raja on viisi kilometriä. Viime vuosina bussikyyti on annettu niillekin, joiden koulumatka jää hieman määrämatkan alle.

- Nyt näyttää siltä, että autot tulevat täyteen, eikä kyytiin enää mahdu.

Sakari Similä aloittaa oppilaiden keräämisen aamuisin ennen kahdeksaa. Pysäkkejä on parikymmentä.

- Ensin lähdetään Valkeisen suunnasta ja välillä vien ensimmäiset oppilaat koululle. Sitten kerään koululaiset Syrinkylän suunnalta.

Koulukuljettaja vie oppilaita busseilla myös retkille, uimaan ja jalkapallopeleihin. Mukana on tällöin myös opettajia.

- Kun Lestijärvellä ei ole uimahallia, ajetaan Kinnulaan tai Lylynpisaraan Toholammin Härkänevalle.

Koulujen lakkautukset lisäävät kuljetuksia

Lestijärvellä koulukuljetuksia ajoivat aiemmin taksit. Kun Yli- Lestin koulu suljettiin ja kuntaan jäi vain yksi koulu, kuljetuksiin tarvittiin isompaa autoa. Sakari Similä puolestaan hankki pätevyyden ison bussin kuljettajaksi.

Similä rakensi ison autotallin, mikä tulikin tarpeeseen.

- Kyllä muutaman kerran aiemmin talvipakkasella oltiin kaapelit kädessä starttaamassa autoa. Nyt auton voi ottaa lämpimästä tallista, Similä muistelee.

Pienimmät muistavat turvavyön paremmin

Koulubussilta vaaditaan jokaiselle matkustajalle oma penkki ja turvavyöt. Lapset ovat erilaisia kuljetettavia kuin muut.

- Turvavöiden käytöstä on huolehdittava tarkemmin. Lapset eivät aina tahdo muistaa kiinnittää turvavöitä. Eskarilaiset laittavat ne yleensä aina heti, kun tulevat autoon, mutta isommille oppilaille asiasta pitää huomautella, kertoo Sakari Similä.

Tiukkoja paikkoja

Tiukkoja paikkoja tulee myös koulukuljettajalle, mutta onneksi harvoin.

- Kerran eräs isäntä kuljetti paaleja, jotka putosivat tielle bussin eteen. Siinä katsoin, että jarrutusmatka ei riitä ja piti nopeasti koukata penkan kautta. Kyllä sieltä juuri ja juuri pääsi.

Maaseudun sivutiet ovat olleet talvisin todella liukkaita. Bussia pysäytettäessä se on lähtenyt liukumaan ojaa kohti.

- Siinä on pitänyt tehdä nopeita liikkeitä, että auto on pysynyt tiellä.

Turvavöiden käyttö on näissä tilanteissa näyttänyt tarpeensa.

 

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä