Ilmiöt |

Tabletit lisäävät koululaisten rohkeutta - kouluasioista puhutaan enemmän vanhemmillekin

Tablettitietokoneiden avulla oppilaat oppivat pala kerrallaan esimerkiksi kuvaamataitoa ja matematiikkaa ilman vihkoja ja kyniä. Työrauhakin säilyy hyvin tabletilla työskennellessä. Myös vanhemmilla riittää kotona katseltavaa, kun oppilaat näyttävät koulussa tehtyjä videoita heille.

Oppilas työskentelee iPadilla.
Kuva: Sanna Kähkönen / Yle

 Ristijärven keskuskoulun oppilaiden kekseliäisyys, maltillisuus ja rohkeus ovat lisääntyneet uusien iPadien myötä. Syksyllä käyttöönotetut iPadit aiheuttavat välillä kysymyksiä, joihin etsitään apua opettajalta ja vierustoverilta.

- Jatketaan viime tunnilla aloitetun sateenkaarikalan piirtämistä, opastaa opettaja Riikka-Leena Niskanen ja avaa samalla omaa konettaan.

Ristijärven alakoululaiset suunnittelevat ja piirtävät Doodle Pad -nimisellä ohjelmalla. Sama ohjelma on jo ennestään tuttu oppilaille perhosten piirtämisestä.

Tämä on  yksi työväline toisten rinnalla. Se ei siis ole syrjäyttänyt perinteistä aapista, eikä lyijykynää ja vihkoja.

– Riikka-Leena Niskanen

- Ottakaa aluksi valkoinen tausta, opettaja neuvoo.

Ohjeet keskeytyvät pienen koululaisen kysymykseen. Etupenkin tytöllä on kadoksissa pyyhekumikuvake, jonka avulla saadaan turhat sotkut näytöltä pois.

- Pyyhekumi on monella muullakin hukkunut jonnekin, mutta aina joku tietää ja neuvoo toista, jatkaa opettaja.

Ristijärvellä keskuskoulussa on huomattu, että työrauha säilyy hyvin, kun oppilaat työskentelevät tableteilla.

- Tämä on yksi työväline toisten rinnalla. Se ei siis ole syrjäyttänyt perinteistä aapista, eikä lyijykynää ja vihkoja.

Tabletin tunnetuin ohjelma pienille koululaisille esimerkiksi matematiikan osalta on Matikkakunkku Juniori, joka perehdyttää laskukaavoihin.

- Se etenee ihan opetussuunnitelman mukaan vaikeusasteittain. Olemme myös tehneet kirjainten opetusvideoita. On siis keksitty tarina aina käsiteltävästä kirjaimesta.

Vanhemmat näkevät, mitä koulussa tehdään

Uusi tekniikka on lisännyt oppilaiden keskuudessa luovuutta, kekseliäisyyttä ja kärsivällisyyttä.

- Aina nämä laitteet eivät toimi, ja silloin pitää maltillisesti odottaa omaa vuoroa tai hakea apua toiselta. Lapsille on selkeästi tullut rohkeutta esittää omia ideoita ja videoita, Niskanen kertoo.

Pystyn vanhempaintapaamisessa tuomaan näytille tämän koneen avulla, kuinka arki sujuu. Vanhemmat ymmärtävät, että koneella voi tehdä muutakin kuin pelata Angry Birdsia.

– Riikka-Leena Niskanen

Tablettia käytetään Ristijärven keskuskoulun alaluokkalaisten keskuudessa tuntien alussa ja lopussa. Kone on ollut apuna esimerkiksi ympäristö- ja luonnontieteen opiskelussa.

- Nyt meillä oli aiheena hätäpuhelut. Oppilaat käyttivät tablettia harjoitellessaan soittamaan ja pyytämään oikein apua. Varalta, jos sellaiseen tilanteeseen joskus joutuu.

- Harjoitukset tehtiin pareittain niin, että yksi oli auttaja ja toinen avuntarvitsija. Syysloman jälkeen kuvaamme nämä tilanteet.

- Lapsi pystyy nyt paljon paremmin osallistumaan. Vielä kun saadaan tallennusta näytettäväksi kotiin, niin vanhemmatkin pääsevät tietoisiksi, miten koulussa opiskellaan.

Oppilas työskentelee iPadilla.
Kuva: Sanna Kähkönen / Yle

Vanhemmat ovat huomanneet, että tabletin myötä kouluasioista puhutaan enemmän kotona.

- Pystyn vanhempaintapaamisessa tuomaan näytille tämän koneen avulla, kuinka arki sujuu. Vanhemmat ymmärtävät, että koneella voi tehdä muutakin kuin pelata Angry Birdsia.

Opettaja Riikka-Leena Niskasen kertoessa kokemuksia tabletista, pulpetista kantautuu pienen Iina-tytön ääni.

- Tästä tulee sateenkaarikala, jolla on kruunu päässä. On tämä ihan hieno. Olen minä pelannutkin tällä koneella, sitä Matikkakunkku-peliä. Se oli helppoa.

Ikkunasta lentänyt metso muistuttaa luonnosta

Tänä syksynä Ristijärven keskuskoululla ihmetystä aiheutti koululuokan ikkunasta sisään pyrkinyt metso.

Vaikka täällä on uutta tekniikkaa, niin ei luonto mihinkään unohdu.

– Riikka-Leena Niskanen

- Kuului kauhea rytinä ja menimme katsomaan, että mikä siellä ääntää. Samaan aikaan yläkoulun oppilaat ottivat tableteillaan kuvia, ja eipä aikaakaan, kun ensimmäiset haastattelijat olivat paikalla, muistelee opettaja Riikka-Leena Niskanen.

Nyt metso odottaa koulun pakastimessa aikaa, jolloin se voidaan täyttää näytille muille sukupolville.

- Vaikka täällä on uutta tekniikkaa, niin ei luonto mihinkään unohdu. Välillä yhdistellään uutta ja tuoretta sekä perinteisiä oppimateriaaleja.

Yläkoulun opettaja Arto Koivukangas on seurannut hyvillä mielin sivusta, kun saman koulun yläluokkien oppilaat ovat ottaneet tabletin käyttöön.

- Monet sanovat, että on mukavampi tehdä läksyjä, ja se on paljon se. Muistiinpanoja on helpompi tehdä, mutta jotkut ovat palanneet käyttämään vihkoja ja perinteisiä kyniä.

Uusi laite tuo tullessaan myös vastuuta.

- Kotitehtävät tarkistetaan aina seuraavana päivänä, viikonlopuiksi laitetta ei saa kotiinsa käyttöön.

- Tätä ei pakoteta käytettäväksi. Oppilas ja vanhempi kirjoittavat sopimuksen, että laitteesta pidetään huolta. Hyvin meillä on näiden kanssa sujunut, summaa Arto Koivukangas.

Tuoreimmat aiheesta: Ilmiöt

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä