Kotimaa |

Tähdenlentoja voi nähdä etelässä, idässä ja Keski-Lapissa

Perseidien tähdenlentoparveen kuuluvia meteoreja on voinut havaita taivaalla jo heinäkuun lopulla, mutta voimakkain vaihe on tänä viikonloppuna.

TTähdenlento Kangasalan taivaalla 11. elokuuta 2012.
Tähdenlento Kangasalan taivaalla 11. elokuuta. Kuva: Ville Ristimäki

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä tähdenlentoja näkyi runsaasti etelässä ja idässä. Sen sijaan Länsi-Suomessa näkyvyyttä on haitannut pilvisyys.

Maanantain vastaisena yönä Lapissa on pilvistä. Maan etelä- ja keskiosissa plivipeite vaihtelee yön aikana. Todennäköisimmin yötaivaan valojuovat voi havaita etelärannikolla ja maan keskiosassa.

Länsi-Suomessa mahdollisuudet nähdä tähdenlentoja eivät ole maanantain vastaisenakaan yönä kovin hyvät, Ylen meteorologi Anne Borgström pahoittelee.

Perseidien tähdenlentoparveen kuuluvia meteoreja on voinut havaita taivaalla jo heinäkuun lopulla, mutta voimakkain vaihe on tänä viikonloppuna. Parhaimmillaan tähdenlentoja voi näkyä jopa 60 tunnissa.

Tähdenlennot johtuvat siitä, että maapallo kulkee komeetta Swift-Tuttlen pöly- ja soravanan läpi. Ilmakehään joutuessaan pienet kappaleet kuumenevat ja näkyvät hehkuvina valojuovina yötaivaalla.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä