Kulttuuri |

Taidelainaamoiden suosiota lama ei lannista

Taidelainaamoiden suosio on säilynyt vakaana lamasta huolimatta. Monilla lainaamoilla on monisatapäinen kanta-asiakasrekisteri. Lainaus on edullinen ja riskitön tapa hankkia taidetta myös omaksi. Taiteilijoille se on hyvä väylä tulla tunnetuksi.

Miia Aution teos Häntä 1
Miia Aution teos "Häntä 1" on lainattavissa Helsingin Rikhardinkadun kirjaston Taidelainaamossa. Kuva: Helsingin Taiteilijaseura, Taidelainaamo

Ensimmäinen taidelainaamo perustettiin Joensuuhun 70-luvulla ja Lahti tuli pian perässä. Nyt seuraajia on jo parikymmentä ja käyttäjiä riittää.

Esimerkiksi Lahden lainaamolla on viitisen sataa taiteen ystävää asiakasrekisterissään, monet uskollisia vuosien varrelta. Lama ei ole purrut lainataiteeseen. Rikhardinkadun kirjaston yhteydessä Helsingissä toimivassa lainaamossa taantuma oirehtii sen verran, että lainapäätöksiä harkitaan nyt pitempään. Kävijöitä on kuitenkin entiseen tapaan, toista tuhatta kuukaudessa ja monet nuoria.

- Nuoret ovat yhä enemmän kiinnostuneet taiteesta ja etenkin kuvataiteen uusista tuulista, sanoo Oulun Taiteilijaseuran hallituksen jäsen Kirsi Tervo.

Edullinen maksutapa

Nuoria houkuttaa myös lainataiteen asiakasystävällinen maksutapa ja edulliset hinnat. Esimerkiksi grafiikkaa saa kotiin alle kahden kympin kuukausivuokralla, maalausten ja veistosten hinnat voivat kivuta tuhansiin euroihin, mutta haitari on väljä.

Lähes poikkeuksetta lainat lunastetaan vähitellen omiksi.

- Pisimmillään maksuaikaa on tainnut olla jopa neljä vuotta, mutta osamaksu on korotonta, sanoo Kirsi Tervo.

Taidehankinnoille lainaus tarjoaa pehmeän laskun: voi testata rauhassa omaa makuaan ilman sijoitusriskiä.

Taiteilijalle mahdollisuus

- Moni taiteilija on tullut tutuksi juuri lainaamon kautta, ja sehän koko toiminnan idea alun perin on ollutkin. Työt on saatu esille, pois nurkista pölyttymästä ja ihmisten koteihin, Tervo sanoo.

- Lainaamoissa voi myös testata kokeilla omia ja yleisön rajoja, hän jatkaa.

Oulun Taiteilijaseuran lainaamossa on ollut käytössä kuukauden taiteilijaseinä, jonka taiteilija on voinut varata uusia tyyli- ja materiaalikokeilujaan varten. Tämä antaa vapautta, jota näyttelyissä ja gallerioissa ei rohjeta ottaa, osin kritiikin pelossa.

Lainaamot tuovat taiteilijoille pieniä, mutta tarpeellisia lisätuloja. Ainakaan Oulun korkeudella monikaan ei töiden myynnillä elä, vaan lisäansioita on haettu esimerkiksi opetustehtävistä.

Sesonkivaihtelut

Alalla on omat sesonkinsa, jotka noudattavat omia lakejaan. Juhlapyhät ja kevään lakkiaiset saavat asiakkaita liikkeelle tavallista vilkkaammin. Helsingin lainaamossa myös Taiteiden yö on varma vetonaula, mutta jo parina kesänä ovi on käynyt tiuhaan myös heinäkuussa. Normaali kävijämäärä kasvoi parilla sadalla.

Ilmiötä on ihmetelty ja selitykseksi arvellaan lomakautta, jolloin ihmisillä on enemmän aikaa estetiikalle.

Jonkin verran lainaamoista menee myös lahjakortteja, mutta esimerkiksi Oulussa siihen ei ole vielä herätty. Moni joululahjaharmi olisi voinut ratketa näin kätevästi.

Taivas rajana

Taidelainaamon toimintamahdollisuudet ovat moninaiset, mutta paljolti vielä testaamatta. Monilla taiteilijaseuroilla rahapula jarruttaa markkinointia. Esimerkiksi Oulun lainaamoon on viime aikoina piipahtanut asiakkaita, joille asia on uusi ja outo.

Samaan ilmiöön törmättiin viime syksynä Habitare-messuilla, jossa lainaamot esittäytyivät kaikelle kansalla ja yleisö sai seurata taiteilijoiden työskentelyä.

Uusi valtakunnallinen yhteistyöverkosto ART360 pyrkii edistämään taiteilijoiden liiketoiminnallista osaamista mm. managerien avulla. Oulussa sen turvin aletaan luoda alkuvuodesta yhteyksiä yrityksiin päin. Vireillä on kutsuvierastilaisuuksia, joissa esitellään alueen omien taiteilijoiden töitä ja mahdollisuuksia hankkia niitä edullisesti määräajaksi.

- Vuoden taiteilijasta voisi tulla yrityksiin samanlainen harrastus kuin salibandysta tai teatterikäynneistä, miettii taiteilija Kirsi Tervo. Yritys voisi lainata jonkun taiteilijan töitä tiloihinsa vuodeksi kerrallaan ja vaihtaa sitten toiseen.















Lähteet:
YLE Uutiset / Leena Rimpiläinen

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä