Taikaranneke lupaa tasapainoa
Miljoonat kuntoilijat ja urheilijat ovat ostaneet ranteeseensa silikonirannekkeen, jonka väitetään kehon energiavirtoja stimuloimalla tuovan käyttäjälleen tasapainoa, voimaa ja liikkuvuutta. Mitään todisteita tästä ei ole, mutta rannekeuskovaisia se ei haittaa.
Power Balance -nimistä ranneketta on markkinoitu voimakkaasti kymmenien urheilun supertähtien avulla. Lehtitietojen mukaan sellainen löytyy muun muassa David Beckhamin, Cristiano Ronaldon ja Teemu Selänteen ranteesta.
Rannekkeen maahantuoja kertoo, että Suomessa tuotetta on myyty viime vuoden keväästä lähtien noin 30 000 kappaletta. Maailmanlaajuisesti niitä on myyty miljoonia. Erään tiedon mukaan Espanjassa joka kymmenennellä ihmisellä olisi suorituskyvyn paranemista maagisesti lupaava ranneke kädessään.
Villitystä ei tunnu hillitsevän se, että myyntipuheen tueksi ei ole esitetty mitään faktoja. Suomalaisen maahantuojan esitteessä kerrotaan, että rannekkeen hologrammeihin on ohjelmoitu "bioresonanssiin perustuvia positiivisia taajuuksia". Vaihtoehtona 40 euron rannekkeelle tarjotaan hologrammitarroja, joita voi liimata esimerkiksi lumilaudan pohjaan, polkupyörän satulaan tai kellon taakse. Neljällä tarralla saadaan kuulemma optimaalinen vaikutus, kymmenen tarran satsi maksaa 85 euroa.
"Tasapainoon ei liity energiavirtoja"
Asiantuntija suhtautuu väitteisiin tasapainon parantumisesta vähintään skeptisesti.
- Ihmisen tasapaino koostuu monesta asiasta, ja tiedämme, että ainakaan energiavirtoja siihen ei liity. Lääketieteellinen näkemys on, että tämä ranneke ei tasapainoon auta, koska mitään tieteellistä näyttöä asiasta ei ole voitu esittää, ylilääkäri Hans Ramsay HYKS:sta sanoo.
Urheiluun kuuluu kuitenkin monenlaisia taikauskoja ja henkimaailman juttuja, joita ei voi tieteen avulla todistaa. Itseluottamus saattaa syntyä tai kadota täysin triviaaleilta tuntuvista asioista.
Esimerkiksi englantilainen jalkapallojoukkue Manchester United vaihtoi takavuosina harmaat vieraspelipaidat toisen värisiin kesken kauden, koska ne toivat joukkueelle epäonnea. Samaan uskomusten harmaaseen vyöhykkeeseen vetoaa myös tasapainoranneke. Jos se kädessä uskoo suorituksen paranevan, suoritus on jo melkein parantunut.
Taikauskoa pukukopissa
HJK:n jalkapallon Suomen mestaruuteen johtanut päävalmentaja Antti Muurinen sanoo, että pukukopissa jyllää paitsi tiede myös tunne. Osa pelaajista haluaa toistaa ruokailuun ja pukeutumiseen liittyvät rituaalit juuri samalla tavalla kuin ennen edellistä voitto-ottelua, vaikka se kuulostaisi kuinka hassulta.
Muurisen mukaan pelin kulkuun voi taikauskoisten mielestä vaikuttaa esimerkiksi se, kumman kengän laittaa jalkaansa ensin tai millä aikataululla käy wc:ssä ennen ottelun alkua.
HJK:n pelaajista osa käytti myös tasapainoranneketta tällä kaudella, ja alun skeptisyyden jälkeen tämäkin on porukassa hyväksytty.
- Olihan siinä aluksi sellaista ihmettelyä, mitä nämä rannekkeet ovat. Kun joku sanoi niiden tehoavan ja antavan virtaa pelin lopussa, sanottiin, että laita vaikka kaksi ranneketta, Muurinen heittää.
- Nämä ovat uskomusasioita. Jos oikein kovin johonkin uskoo, se voi toteutua.
Tuoreimmat aiheesta: Terveys
Sokeri vanhentaa ennenaikaisesti
Runsaasta makean syömisestä tulee ensin sokerihumala ja sitten krapula. Jatkuva mässäily voi aiheuttaa väsymystä, ärtymystä, masennusta ja jopa riippuvuutta.
Äiti viittoilee, isä ei
Kuurot ja huonokuuloiset lapset ja nuoret haluavat olla mukana porukassa. He eivät halua tulla määritellyiksi vain kuulonsa kautta. Myös vanhempien viittomakielen taitaminen olisi tärkeää.
Ostan kondomeja, näkeekö joku?
Kondomikirjailija Tiia Aarnipuu kehottaa valmistajia käyttämään enemmän mielikuvitusta. Miten olisi kondomi, johon voi piirrellä tai kumi senttimitalla?
Osteoporoosilääke voi altistaa murtumille
Luukadon hoidossa käytettävät lääkkeet voivat altistaa harvinaisille reisluumurtumille, kertoo tuore tutkimus. Vuosia jatkunut lääkitys lisäsi murumariskiä moninkertaiseksi.
Kalansyönnin hyödyt peittoavat ympäristömyrkkyjen haitat
Paljon kalaa syövä ammattikalastaja kuolee sydän- ja verisuonitauteihin harvemmin kuin muu väestö. Kaloista elimistöön kulkeutuvat ympäristömyrkyt eivät näytä vaikuttavan kuolleisuuteen.
Allergianeuvoja: "Nykypäivän antihistamiinit eivät aiheuta väsymystä"
Siitepölyallergikot ovat saaneet tänä keväänä tuta varsin kovia allergiaoireita. Monet siitepölystä oireita saaneet ihmiset ovat valitelleet, että jotkin antihistamiinit tuntuvat väsyttävän. Allergia ja astmaliiton allergianeuvoja kuitenkin toteaa, että uuden sukupolven antihistamiinit eivät väsytä, vaan itse allergiaoireet aiheuttavat väsymystä.
Korvien tinnitus voi hellittää ryhmäterapialla
Hetkellisestä tinnituksesta kärsii joka toinen ihminen jossain vaiheessa elämäänsä.
Rahanpuute estää polion kitkemistä maailmasta
Poliota esiintyy enää vain Nigeriassa, Pakistanissa ja Afganistanissa. Intiasta tauti hävitettiin tänä keväänä.
Selkäongelmat kuriin työasentoja vaihtamalla
Staattinen istumatyö on yksi selkävaivoille altistavista tekijöistä. Kiinnostus seisomatyötä kohtaan onkin kasvanut parin viime vuoden aikana.
Valiokunta kieltäisi itsepalvelusolariumit kokonaan
Hallituksen aiemman esityksen mukaan palvelujen tarjoajan tulisi huolehtia siitä, etteivät alaikäiset käytä solariumia.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.