Taistelulähetin virhe saattoi pelastaa Lapin
(Lapin Radio, osa 13: La 13.2. klo 7.40) Taistelulähetti vie käskyä pitkään ilman taukoa taistelleelle Sallan pataljoonalle. Lähetti muistaa kuitenkin annetun käskyn väärin. Lähetin virhe saattoi pelastaa Lapin ja Pohjois-Suomen.
Kirkkoherra Erkki Koivisto oli jo ennen Talvisotaa Sallan suojeluskunnan päällikkö. Hän seurasi sodan aikana vihollisen toimia, järjesti Sallan evakuointia ja seurasi myös Lapin ryhmän toimintaa.
Koivisto, joka toimi sotien jälkeen myös kansanedustajana, sanoi vuonna 1967 tehdyssä tv-haastattelussa, että kolme ihmettä pelasti Pohjois-Suomen neuvostojoukkojen miehitykseltä.
- Ensimmäinen ihme oli se, että vihollinen ei arvannut käyttää Märkäjärvestä, nykyisestä Sallan kirkonkylästä lähtevää Kuusamoon ja Ouluun johtavaa tietä. Vihollinen arveli, että tie on varmistettu. Tie oli kuitenkin heikosti varmistettu.
- Tällä tavalla pääpuolustusjoukot säästyivät motitukselta, joka muutoin olisi ollut ilmeinen.
Lähetti tekee virheen
Koiviston mukaan toinen ihme oli Kemijärven Mäntyvaaran taistelu. Taistelua edeltävänä päivänä Sallan pataljoona sai luvan vetäytyä lepoon.
- Käskyn piti kuulua: 'Mäntyselkään'. Lähetti, joka käskyn toi, ilmoittikin: 'Mäntyvaaraan', eli viisi kilometriä edemmäs.
Väärä käsky koitui suomalaisten pelastukseksi. Samana yönä, kun pataljoona oli leiriytynyt Mäntyvaaran juurelle, oli vihollinen marssinut Mäntyvaaran laelle kokonaisen pataljoonan voimin vahvoin konekiväärein ja kranaatinheittimin varustettuna.
- Ellei Sallan pataljoona olisi ollut majoitettuna tunturin juurelle 4-5 kilometriä lähemmäksi rintamaa, vihollisella olisi ollut avoin pääsy Kemijärvelle, Rovaniemelle ja Tornioon saakka, Koivisto arvioi.
Koivisto sanoi, että Sallan paltaljoona pelasti Mäntyvaaran taistelun.
- Vaikka heidät yllätettiin, he tuhosivat vihollisen pataljoonan viimeiseen mieheen. Vaikka omatkin tappiot olivat raskaat, rajoittuivat ne pariinkymmeneen kaatuneeseen.
Kohtalokas äänimerkki
Neuvostojoukot olivat aloittaneet suurhyökkäyksen myös Savukosken ja Pelkosenniemen suunnasta. Ne olivat jo saavuttanut Pelkosenniemen kirkonkylän, kun onnekas sattuma puuttuu peliin.
- Onnellinen sattuma muutti tilanteen siten, että suomalainen partio oli ampunut Kitisen lossilla autonkuljettajan, joka ilmeisesti ohjasi vihollisen komentajan autoa. Kuljettaja retkahti äänitorven päälle, auto antoi voimakkaan hälytysmerkin, joka ilmeisesti oli sovittu perääntymiskäskyksi.
-Käsky meni vihollisjoukkojen läpi. He perääntyivät ilman taistelua sekasortoisina lossin toiselle puolelle, jonne suomalaiset sitten survoivat koko vihollisen valtavine kuormastoineen.
Kuormastossa oli soittokunta ja liput voittoparaatia varten. Niitä ei koskaan tarvittu.
- Nämä kolme yhteensattumaa pelastivat Pohjois-Suomen pahimmalta.
Tuoreimmat aiheesta: Lappi
Väitös: Poro sietää hyvin hirvikärpästä
Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan porot sietävät hyvin yhä pohjoisemmaksi leviävää hirvikärpästä. Tutkimuksen mukaan hirvikärpäset selviävät huonosti poron taljalla.
Vanhoillislestadiolaiset puolustavat rippisalaisuuttaan
SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen ei pidä rippisalaisuuden murtamista tarpeellisena. Hän myönsi torstaina Ylen A-talk-ohjelmassa, että virheitä on tehty ja muistutti että rippi-isän on kannettava vastuunsa mahdollisissa rikosasioissa, kuten hyväksikäyttötapauksissa.
Peuravuonon sahalla ei muutoksia
Arktos Groupin yrityssaneeraushakemus ei ole vaikuttanut samalla omistajapohjalla olevan Inarin Peuravuonon sahan toimintaan. Sahan vuosi sitten ostanut Morven Ltd Oy:n toimitusjohtaja Jaakko Kilpeläinen kertoo sahan tuotannon jatkuneen talven ajan normaalisti.
Maa järisi neljästi Norjanmerellä
Yhdysvaltain geologinen keskus ei antanut tsunamivaroitusta maanjäristysten takia.
Ympäristöministeriö tiukentaa virkavapauksiaan
Ministeriö ei aio jatkossa puoltaa esimerkiksi kaivosyhtiöihin töihin haluavien virkamiesten virkavapauksia. Kansliapäällikkö Hannele Pokan mukaan linjaus tehtiin, koska liikehdintä koettelee kansalaisten luottamusta.
"Onko pakko maksaa, jos ei taho?"
Yksityinen parkkisakko kuumentaa tunteita myös Rovaniemellä.
Valion vanhanajan täysmaitoa ei vielä tunneta
Valion Hilja-vanhanajan täysmaito on vielä suurelle osalle ostajia tuntematon tuote. Valion brändipäällikön Paula Viikarin mukaan Valio on toukokuun alussa tuonut mahdollisimman vähän käsitellyn maitotuotteen markkinoille kuluttajien toiveesta.
Mies huitoi puukolla Sodankylässä
Sodankyläläinen mies sai pahoinpitelystä ehdollisen vankeusrangaistuksen. Mies oli aiheuttanut puukolla toiselle miehelle runsaasti verta vuotaneet haavat sormiin.
Oudompaa Särestöniemeä esillä Rovaniemellä
Kattava läpileikkaus Reidar Särestöniemen taiteesta esillä Rovaniemen taidemuseoon. Perjantaina avattava näyttely on koottu Kirsi ja Keio Eerikäisen taidesäätiön lähes kahden sadan taulun kokoelmasta. Kokoelma on annettu säilytettäväksi Rovaniemen taidemuseolle. Näyttelyssä on esillä on 120 Särestöniemen teosta alkuajoista viimeisiin maalauksiin.
Poika varasti humalassa auton
Humalainen poika varasti auton ja lähti sillä liikenteeseen Ivalossa. Poliisi sai pojan kiinni ennen kuin hän ehti edes saada autoa käyntiin.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.