Taistelut Alepposta jatkuvat - ristiriitaista tietoa kaupungin hallinnasta
Kumpikin osapuoli väittää hallitsevansa Salaheddinen aluetta Aleppossa. Taistelut kaupungista ovat johtaneet kymmenien kuolemaan.
Ainakin 37 ihmistä on kuollut Syyrian armeija hyökkäyksessä kapinallisten tukialueelle Aleppon kaupungissa. Ihmisoikeusjärjestön mukaan suurin osa kuolleista oli siviilejä. Keskiviikon väkivaltaisuuksissa on kuollut yhteensä yli 160 ihmistä eri puolilla Syyriaa.
Kovimmat taistelut on käyty Salaheddinen alueella Aleppossa. Syyrian armeija valtasi kapinallisten hallitseman alueen keskiviikkona. Kapinalliset ovat vahvistaneet presidentti Bashar al-Assadin joukkojen hyökkäyksen, mutta väittävät pitävänsä aluetta yhä hallussaan.
Syyrian valtiollisen uutistoimisto Sana on puolestaan kertonut maan armeijan saaneen Salaheddinen alueen haltuunsa. Uutistoimiston mukaan kymmeniä kapinallisia on pidätetty ja suuri määrä aseita takavarikoitu.
Syyrian vapaan armeija on ilmoittanu, että taisteluita käydään yhä useista alueista Aleppossa. Suurimmat taistelut sijoittuvat Salaheddineen.
Tuoreimmat aiheesta: Syyria
YK: Syyrian kapinallisten epäillään käyttäneen sariinikaasua
YK:n riippumaton tutkimuskomissio ei ole löytänyt todisteita siitä, että Syyrian hallinto olisi syyllistynyt kemiallisten aseiden käyttöön.
Syyria: Iskut avaavat oven kaikenlaisille mahdollisuuksille
Syyria on myös syyttänyt Israelia veljeilystä "terroristiryhmien" kanssa.
Suomalainen asiantuntija: Syyriassa ei käydä enää vain sisällissotaa
Suomen Lähi-idän-instituutin johtaja Ari Kerkkänen pelkää Syyrian sodan jatkuvan hamaan tulevaisuuteen.
Kumea jymähdys ja rajua tulitusta - suomalainen todisti autopommi-iskun Syyriassa
Suomen Lähi-idän-instituutin johtaja oli Damaskoksessa myös puoli vuotta sitten ja arvioi, ettei arki kaupungin keskustassa ole juuri muuttunut, vaikka autopommi-iskut ovat jatkuva uhka.
Järjestö: Yli 60 ihmisen ruumiit löydetty Syyrian Baniasista
Aktivististit syyttävät epäillyistä surmista hallitusta kannattavia joukkoja. Lukuisien sunniperheiden kerrotaan paenneen alueelta.
Israelilaisviranomaiset vahvistavat ilmaiskun Syyriaan - kohteena asekuljetus
Nimettöminä pysyvien israelilaisten viranomaisten mukaan isku tehtiin perjantaina. Syyrian hallitus ei ole vahvistanut iskua.
McCain: Syyrian kemialliset aseet eivät saa joutua islamistien käsiin
Syyrian hallinnon epäillään käyttäneen sariini-hermokaasua taistelussa kapinallisia vastaan.
Syyrian oppositio vaatii länsimailta toimia - taustalla "punaisen viivan" ylitys
Yhdysvallat on aiemmin todennut, että kemiallisten aseiden käyttö ylittäisi "punaisen viivan", joka johtaisi sotilastoimiin. Syyrian opposition mukaan länsimaiden on nyt todistettava, että puheet rajan ylittämisestä ja sen johtamisesta sotilastoimiin, eivät ole vain sanahelinää.
Aleppon suuren moskeijan minareetti tuhoutui taisteluissa
Aleppon vanha kaupunki, jossa moskeija sijaitsee, kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin. Kyseessä on jo toinen kerta Syyriassa lyhyen ajan sisällä, kun moskeija kärsii vakavia vaurioita.
Keräyksellä vettä Syyriaan
Syyrian levottomuudet heijastuvat maan lasten huonoihin oloihin. Suomen UNICEF aloittaa huhtikuun lopulla jano-keräyksen, jonka tuotto ohjataan Syyrian lapsille. Jo yhdeksällä eurolla saa yhdelle perheelle puhdasta vettä kuukaudeksi, mutta roposetkin otetaan ilolla vastaan.
