Taisto Reimaluoto: Runoviikon onnistuminen jännittää!
Tapahtuman alla on vielä monia asioita järjestettävänä. Kajaanin Runoviikon taiteellinen johtaja Taisto Reimaluoto haluaa olla iskussa oikeaan aikaan.
Runoviikon taiteellinen johtaja Taisto Reimaluoto ei toimi ainoastaan tapahtuman johdossa. Hän valmistaa monologiesityksen Suven runoilijaksi valitun Mirkka Rekolan runoista. Reimaluodon esitys saa ensi-iltansa Runoviikolla. Työ taiteellisena johtajana on Reimaluodosta kaksipiippuinen juttu.
- Tuplarooli tuntuu kauhealta. Vaikka Runoviikon onnistuminen jännittää, olen päättänyt, että en mieti kaikkia yksityiskohtia. Se, että on tapahtuman tirehtöörinä takaa paljon hommaa.
Viikko on rajallinen aika
Kajaani on taiteentekijöiden keskuudessa tunnettu siitä, että tapahtumissa taide-esityksille on mahdollista saada katsojia. Kulttuuritapahtumien kentässä Runoviikko on ihan kärjessä.
- Ihmiset saavat oivalluksia ja voimauttavaa lääkettä arkeen. Onneksi taiteilijat ovat ymmärtäneet Runoviikon rajallisuuden. Kaikki eivät mahdu mitenkään mukaan.
Moni esiintyjä on hämmästynyt Runoviikon festivaalitunnelmasta, jossa runonlaulajat loistavat poissaolollaan.
- On avajaiset, kirkkoiltaa, omat esitykset ja arvovaltaisia vieraita. Helteen osuessa kohdalle on mietittävä jopa sitäkin, miten vanhat ihmiset jaksavat tapahtuman aikana.
Perinteet edelleen mukana
Runoviikkokin on kärsinyt ennakkoluuloista.
- Ei täällä ikinä ole ollut runonlaulajaukkoja ja -eukkoja. Kajaanissa harjoitetaan sanaa ja säveltä ja puhutaan suoraan ihmiseltä ihmiselle, Taisto Reimaluoto summaa.
Runoviikon ohjelmassa perinteitäkään ei ole sivuutettu. Tuula-Liina Variksen Runoilijan ääni -ohjelma, Iiro Kajaksen Iiron koulut ja Ylen Ykkösen suora radiolähetys Tämän runon haluaisin kuulla ovat mukana Runoviikolla.
Myös Veikko Sinisalo -kilpailu nuorille lausujille on tänä vuonna vuorossa.
Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri
Kirjastofillari tuo kesälukemisen lomalaisten luo
Tapiolan kirjasto pakkaa kesäksi osan opuksistaan polkupyörän kyytiin ja suuntaa toreille, puistoihin ja rannoille. Lihasvoimalla kulkevan pop up -kirjaston avulla halutaan houkutella emokirjastoon nekin lomalaiset, jotka eksyvät lainalukemisen pariin vain harvoin.
Tuhannen vuoden ikäiset kolikot hämmentävät Australian historiaa
Ensimmäiset hollantilaiset kävivät Australian rannikolla 1600-luvun alussa. James Cook julisti Australian brittiläiseksi vuonna 1770. Mistä kummasta asumattomalle australialaissaarelle tulivat ikivanhat afrikkalaiskolikot?
Euroviisutuottaja: Tulos pitää paikkansa
Euroviisujen päätuottajan Jan Ola Sandin mukaan kaikki Euroviisuissa esiintyvät vilppiepäilyt tutkitaan tarkkaan. Liettualaisten toimittajien tekemä video syyttää Azerbaidzhania yrityksestä ostaa ääniä Liettuassa. Lisäksi Azerbaidzhan ja Venäjä haluavat tutkia, miksei Venäjä saanut lainkaan pisteitä Azerbaidzhanilta.
Veriveljet nähdään ensi vuonna Imatralla
Maailmalla menestystä niittänyt musikaali Veriveljet rantautuu Imatran teatterin ohjelmistoon ensi vuoden tammikuussa.
Venäjän ulkoministeri pitää Euroviisujen pistesotkua törkeänä tapauksena
Venäjän ja Azerbaidzhanin ulkoministerit ovat ottaneet Euroviisut esille ministerien tapaamisessa Moskovassa. Azerbaidzhan aikoo tutkia, miksi Venäjä ei saanut maalta yhtään pistettä lauantain Euroviisuissa. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov pitää sotkua törkeänä tapauksena.
Euroviisuääniä on kalasteltu Suomeltakin
Keskustelu Euroviisujen äänestyksestä kuumenee vilppiepäilyjen vuoksi. Liettualaisten toimittajien tekemä video syyttää Azerbaidzhania yrityksestä ostaa ääniä Liettuassa. Myös vuoden 2010 Suomen edustajia Kuunkuiskaajia yritettiin houkutella hankkimaan ääniä toiselle maalle.
Pieni ja nätti saa yhä harvemmin kulttuurirahaa uudessa Oulussa
Pienet ja paikalliset kulttuuritoimijat uhkaavat kuihtua uuden Oulun alueella, sillä kaupunki panostaa rahallisesti suuriin taide- ja kulttuurituottajiin. Kulttuurin avustamiseen tarkoitetut rahat ovat tiukassa.
Lillin ja Hugon koti entisöitiin
Urajärven 200-vuotiaan aateliskartanon remontti on loppusuoralla. Entisöity kartanomuseo aukeaa yleisölle kesäkuussa. Kartanon kummituskin tuntuu hyväksyneen remontin, sillä häntä ei ole remontin aikana näkynyt.
Ateneumin teoksia globaaliin digitaalimuseoon
Ateneumin taidemuseon osuus Google Art Projectissa on julkaistu verkossa. Google Art on globaali digitaalinen museo, joka tuo maailman taideaarteita kaikkien ulottuville.
Linnanniemen museoista halutaan enemmän irti
Hämeenlinnan Linnanniemen alueelle halutaan nykyistä enemmän matkailijoita. Tästä syystä Museovirasto, Museo Militaria ja Hämeenlinnan kaupunki ovat palkanneet Linnanniemen museoille vuodeksi aluevastaavan eli projektipäällikön. Tehtävään valitun Antti Vihisen tavoitteena on lisätä museoalueen vetovoimaisuutta.

Kommentoi aihetta
(4 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Keijo
Ilmoita asiattomasta kommentistaJoutavat kinkerit, on syytäkin ihmetellä. Joutas nekin tukirahat välillä muualle.
nuori
Ilmoita asiattomasta kommentistaoi vaiva miten hieno taivas. nyt loppus runon pää, siihen jälki
jää.
Runon ystävä
Ilmoita asiattomasta kommentistaHienoa Taisto ja tsemppiä työhösi :) Kajaanin Runoviikko on upea tapahtuma ja tuo vuosittain 10 000 turistia tänne nälkämaalle. Tapahtuma on joka vuosi vielä mennyt plussallekin joten ei ole kaupungin talouttta rasittamassa ja lisäksi vielä välilliset tuotot paikallisille yrityksille ym. Harva kulttuuritapahtuma edes yltää moiseen saavutukseen! Unohtamatta upeaa sisältöä ja Runoviikon mahtavaa henkeä :)
runo ratsu
Ilmoita asiattomasta kommentistaMeneehän se tukien kans plussalle mut ei pyöri päivääkään ilman. Sinänäs tapahtuma on ok, mikä ettei, mut totuus on tämä. Pikkasen kiinnostaisi mistä tuo luku 10 000 on saatu, onko se faktaa? Mistä luku koostuu, lasketaanko siihen mukaan kaikki Markkinakadun väkikinn vai onko joka pääsylipyn ostaneelta kysytty, oletteko muualta tullut turisti vai miten?? En oikein jaksa uskoa että kaikki 10 000 on tulleet ihan vain Runoviikon takia????