Kulttuuri |

Taiteen katsominen vilkastuttaa aivoverenkiertoa

Brittilehti The Telegraph kertoo Lontoon University Collegen kokeesta, jossa joukko vapaaehtoisia koehenkilöitä pyydettiin katsomaan kuvataiteen mestareiden maalauksia. Samalla koehenkilöiden aivoja tutkittiin. Kokeessa selvisi, että kauneimmat maalaukset lisäsivät aivojen verenkiertoa merkittävästi, jopa saman verran kuin rakastetun ihmisen tuijottaminen.

Aivojen verenkierto lisääntyi 10 prosenttia, kun koehenkilöille annettiin katsottavaksi ranskalaisten Jean Auguste Dominique Ingres´n ja John Constablen neoklassisia maalauksia sekä 1600-luvulla maalanneen italialaisen Guido Renin töitä.

Vähiten värinää aivoissa aiheuttivat Hieronymus Boschin, Honore Damierin ja flaamilaisentaiteilijan Quentin Massys´n teokset. Muita kokeessa käytettyjä taiteilijoita olivat Monet, Rembrandt, Leonardo da Vinci ja Cezanne.

- Halusimme tutkia, mitä aivoissa tapahtuu, kun katsomme kaunista maalausta, kertoo kokeesta Lontoon University Collegen neuroestetiikan professori Semir Zeki.

- Kävi ilmi, että aivojen mielihyväkeskus aktivoituu huomattavasti, kun ihminen katsoo maalausta oli se sitten maisema, asetelma, abstrakti kuva tai muotokuva, sanoo Zeki.

Kuvataiteen voimallinen vaikutus yllätti

Kokeeseen osallistui joitakin kymmeniä ihmistä, joilla kellään ei ollut taiteen erityistuntemusta eikä harrastusta alalle. Aivoja tutkittiin kokeen aikana magneettikuvauksen avulla.

- Halusimme vain todentaa tieteellisesti sen, minkä jo tiedämme intuition avulla. Hyvä taide aiheuttaa mielihyvää ja saa meidät voimaan paremmin.

- Yllätys oli ainoastaan se, miten voimakas reaktio oli, selittää koetta johtanut professori Zeki.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä