Savo |

Taiteilijan täytyy näkyä Facebookissa

Pelkät kotisivut eivät enää välttämättä riitä yhteydenpitovälineeksi monissa julkisissa ammateissa työskenteleville. Kuopiossa käsiteltiin keskiviikkona, millaista lisäarvoa sosiaaliset mediat, kuten MySpace tai Facebook voivat tuoda kulttuurialan toimijoille.

Facebook
Kuva: YLE / Antti Karhunen

Tilaisuuden järjestäneen Sarka-hankkeen tuottaja Riikka Tähtisen mukaan kiinnostus uusia palveluja kohtaan on suurta, muttei perinteisiä verkkosivujakaan ole vielä unohdettu.

- Kotisivut riittävät osaltaan ja niitä löytyy helposti Googlella. Mutta uusien asiakasryhmien, etenkin nuorten, toiminta on jo ihan erilaista. Siihen kotisivut eivät riitä, Tähtinen toteaa.

Muutos on nopeaa

Muutama vuosi sitten sähköpostilistoilla kutsuttiin ihmisiä tapahtumiin, mutta Tähtisen mukaan ne ovat jo täysin vanhentuneita. Nykyään keikoille saadaan ihmisiä Facebookin kautta.

Kulttuurialasta toimeentulonsa saavan täytyy tietää, miten pysytään esillä.

- Esilläoleminen ja julkisuus ovat nykyään kulttuurialan toimijoille elinehto, toteaa Tähtinen.

Lähteet:
YLE Savo

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä