Kotimaa |

Taivaan tulet -sarjan kuvauksissa haikea tunnelma

Suositun Taivaan tulet -sarjan tuotannon loppuminen saa Kemijärvellä viihtyneet näyttelijät haikeiksi. Kuluvan kesän aikana Kemijärvellä on kuvattu miljoonayleisön keränneen Taivaan Tulet -tv-sarjan viimeisen 4. tuotantokauden jaksoja.

Yleisradion ulkotuotantoautot Kemijärven keskustassa.
Taivaan tulet draamasarjaa kuvattiin tiistaina Kemijärven keskustassa. Kuva: Raimo Torikka/Yle

Taivaan tulet draamasarjaa on kuvattu vuodesta 2005 lähtien yhteensä noin vuosi kuvauksia reilun parinkymmenen tuotantoryhmäläisen ja näyttelijöiden voimin. Kuvauksia on tehty Kemijärvellä niin maastossa kuin virastoissa sekä yksityisten tiloissa eri vuodenaikoina. Kemijärven kaupungilta on vuokrattu noin 400 neliön tilat kalustolle ja muulle tarpeistolle.

Yleisradion tuottamalla ja TV2:ssa esitetyllä Taivaan tulet -sarjalla on ollut suuri merkitys sellutehtaan menettäneen Kemijärven arkeen ja asukkaiden elämään. Loppu kuitenkin häämöttää. Yleisradio on tehnyt päätöksen sarjan lopettamisesta.

- Tätä on kuitenkin tehty kahdeksan vuoden ajan, enemmän kuin mitä yleensä on tehty näitä draamasarjoja. 36 osaa kaiken kaikkiaan. Sitä on tehty just sen verran kuin oli alunperin suunniteltu, vahvistaa sarjan tuottaja Varpu Eräpuu.

Surraan vasta työn loputtua

Sarja on saanut myös erinomaisen vastaanoton tv-katsojilta. Miljoonayleisö ensiesityksillä ja parhaillaan menevillä uusinnoillakin katsojia on noin puolet tästä. Sarja on tuonut myös rutkasti positiivista julkisuutta Itä-Lapille. Taivaan tulet -sarjan ohjaaja ja käsikirjoittaja Kari Väänänen ei halua vielä kuvausten ollessa kesken murehtia sarjan loppumista.

- Että onko haikeeta ja surettaako? Ei kyllä tämä menee vielä ihan tässä työn tekemisessä. Välillä tulee vähän haikea olo, että olis tätä voinu vielä jatkaa ja varmaan viimeisellä kuvausjaksolla se tulee paljon voimakkaampana.

Parhaillaan Ylen tuotantoryhmä on Kemijärvellä toiseksi viimeistä kertaa. Sarjan viimeinen kuvausjakso on elokuun lopulla. Yhteensä tuotantojaksoja on silloin koossa kaikkiaan 36.

Näyttelijät ihastuivat Kemijärveen

Taivaan tulet sarjan pääosissa Ria Kataja ja Vesa Kietäväinen esittävät poliiseja Rauni Viherkoskea ja Aimo Peltoniemeä. Heille Taivaan tulet sarjassa näytteleminen on ollut erityisen mieluinen kokemus. Eikä vähiten sen vuoksi, että kuvaukset on tehty kaikki Kemijärvellä ja osin myös Pelkosenniemellä.

Kumpikin olisi myös mielellään jatkanut pitempäänkin sarjan tekemistä. Vesa Kietäväisen mukaan sarja on tuonut hänelle myös erittäin paljon julkisuutta.

- Aivan varmasti, ilman muuta ja jos tämän kysymyksen esittää kenelle tahansa mukana olleelle näyttelijälle niin veikkaan, että vastaus on sama. Tämä on ehdottomasti tärkein työ mitä olen televisiolle tehnyt.

Tampereella syntynyt ja Porvoossa asuva freelancenäytteljä  Ria Kataja on samoilla linjoilla Kietäväisen kanssa.

- Tietynlainen haikeus tässä on. Täällä paiskitaan töitä tietenkin yhtä lailla kuin ennenkin, mutta silti on kaikilla varmaan taju ja tietoisuus siitä, että tämä on ainutlaatuista kun loppu tässä häämöttää. Täällä sitä tehdään sellaisia pitkiä jäähyväisiä.

Kumpikin on myös kokenut kemijärveläisten ystävällisyyden kotoisaksi.

- Täällä on ollut kauhean avartavaa ja hienoa olla. Mulla on semmoinen olo, että meidät on otettu hirmu hyvin vastaan, minut, minun perheeni ja sitten myöskin tämä työ. Lappi on minua kohdellut hyvin, vahvistaa Ria Kataja.

Taivaan tulet -sarjan kahden ensimmäinen tuotantokauden jaksot esitetään parhaillaan televisiossa uusintana. Viime vuonna kuvattu kolmas ja vielä tekeillä oleva neljäs kausi esitetään peräkkäin 16. lokakuuta alkaen.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä