Kotimaa |

Taivaljärven hopeakaivoksen luvat syynissä

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto jalkautui tänään Sotkamoon tarkastamaan Taivaljärvelle suunnitellun hopeakaivoksen aluetta. Tarkoituksena oli saada uutta tietoa käsittelyssä olevaa ympäristö- ja vesitalouslupaa varten.

Taivaljärven hopeakaivosen tunnelin suu.
Taivaljärven hopeakaivoksen tutkimustunneli saanee jatkoa. Kuva: Heikki Rönty / Yle

Tarkastuskokous herätti runsasta keskustelua alueen asukkaiden, kaivosyhtiön ja aluehallintoviraston kesken. Eniten huolta kannettiin melusta ja pölystä sekä kaivoksen vaikutuksista lähivesistöihin. Sotkamolaisen Esa Kähkösen kotipaikka on kilometrin päässä kaivosalueelta.

- Minulla on asunto siellä ja vieressä on vesistö, jossa minä olen pikkupojasta lähtien käynyt kalalla. Kyllähän kaivostoiminnassa pöly lentää, sitä on sitten katolla ja puissa. Jos se vaikuttaa myös puiden kasvuun niin siinä on riskiä ihan tarpeeksi, pohtii Kähkönen.

Sotkamo Silver on teettänyt selvityksiä ympäristövaikutuksista, mutta esimerkiksi luontoon laskettavien jätevesien pitoisuudet selviävät tarkasti vasta kaivoksen toiminnan aloittamisen jälkeen. Yhtiö lupaa puhdistaa jätevetensä, mutta ei vielä tässä vaiheessa osaa sanoa tarkkaa tekniikkaa.

Talvivaaran tapauksessa esiin tulleet päästöjen arviointivirheet ovat vaikuttaneet myös lupaviranomaisen toimintaan.

- Sami Koivula

- Täytyy edelleenkin syventää näkemystä ja osaamista sekä suunnitella näiden ympäristöasioiden hallintaa. Nimenomaan vedet tuntuvat olevan ihmisille hyvin herkkä asia. Meillä on valmius tehdä ja testata vesienkäsittelyjärjestelmä, ennen kuin on tarvetta laskea vettä tähän vastaanottavaan vesistöön, kertoo kaivosyhtiö Sotkamo Silver AB:n suomalaisen tytäryhtiön toimitusjohtaja Ilkka Tuokko.

Kaivosyhtiö on aikaisemmin arvioinut saavansa ympäristöluvan kesän lopulla. Aluehallintoviraston mukaan lupakäsittelyyn on varattu aikaa vuoden loppuun saakka.

- Talvivaaran tapauksessa esiin tulleet päästöjen arviointivirheet ovat vaikuttaneet myös lupaviranomaisen toimintaan. Eli olemme entistä tarkemmin pyytäneet lupien hakijoilta lisäselvityksiä ja taustatietoja mihin arviot perustuvat, kertoo Sami Koivula Pohjois-Suomen aluehallintovirastosta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Viron 1. jalkaväkiprikaatin konekiväärimies harjoituksissa.

Pitäisikö Suomen seurata puolustusasioissa Viron esimerkkiä?

Nato-maa Viro aikoo vahvistaa armeijaansa mm. kasvattamalla nopean toiminnan joukkoja ja hankkimalla uutta aseistusta. Viro siis lisää puolustusmenojaan monen muun maan leikatessa niitä. Viron puolustusministerin mukaan Suomen Nato-jäsenyys parantaisi koko lähialueen turvallisuutta. Mitä mieltä olet? Pitäisikö Suomen ottaa esimerkkiä Virosta puolustusasioissa? Pidätkö Viron puolustukseen liittyviä ratkaisuja järkevinä? Miksi Suomi ja Viro ovat olleet eri linjoilla maanpuolustuksessa?

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä