Tällä Hullujussilla kaivettiin vuosikymmenien ajan
Kiviaineksia käsittelevän firman pihassa Joensuussa seisoo kunnioitusta herättävän näköinen vanha laahakone, joka on jo työnsä tehnyt. Kansankielellä tämä 1960-luvulla tehty kaivinkone tunnetaan Hullujussina.
Pohjois-Karjalan KTK Oy:n pihassa Joensuun teollisuusalueella voi aistia menneiden vuosikymmenien uurastuksen.
1960-luvulla Suomessa tehty laahakone muistuttaa, minkälaisella kalustolla joskus kaivettiin maata. 82-vuotias Aarne Kuronen muistaa hyvin, millainen tämä vaijeritekniikkaan pohjautuva kaivinkone oli käytännön työssä.
Minä kuljetin kyseistä Hullujussia vuosikymmeniä.
- Minä kuljetin kyseistä Hullujussia vuosikymmeniä aina eläkkeelle jäämiseeni saakka eli 1990-luvun alkupuolelle saakka. Laahakoneen merkki on virallisesti Jussi 60-90, kertoo puhelimitse tavoitettu Kuronen ja jatkaa:
- Nykyisinhän koneet ovat huomattavasti suurempia ja hydraulisia.
Joensuussa seisovaa Hullujussia on käytetty muun muassa jokiuoman ruoppaukseen Hasanniemessä. Mutta nyt laahakoneen aika on ottaa rennosti ja seisoa ihmisten ihailtavana kiviainesfirman pihassa.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala
Jazzliitto palkitsi joensuulaisen Jussi Sierlan
Jussi Sierla toimi pitkään Joensuun Jazzkerho -76:n puheenjohtana. Kerho saa kiitosta aktiivisuudestaan ja vireästä konserttitoiminnastaan.
Kesämökki tuhoutui Juuassa
Hirsimökki tuhoutui tulipalossa kokonaan Pohjois-Karjalassa. Tuli levisi myös maastoon, mutta henkilövahingoilta säästyttiin.
Keskiviikkona hukkunut nainen löydettiin tänään
Nainen hukkui Ilomantsissa sijaitsevaan Ilomantsinjärveen keskiviikkona.
Jere ja Joni pääsivät haluamiinsa hommiin Kontiorannassa
Tammikuussa Kontirannassa varusmiespalveluksensa aloittaneet Jere Nuutinen ja Joni Ilmakari ovat päässeet haluamalleen koulutusalalle. Jere soittaa varusmiesbändissä ja Jonista tulee sotilaspoliisi. Alokasajasta meininki on muuttunut melkoisesti, toteavat nuoret miehet.
Mies halusi näpäyttää kunnanjohtajaa - poltti DVD-soittimen ja verhot
Mies tuskastui jouluaattona asuntonsa kylmyyteen. Hän kaatoi bensiiniä DVD-soittimeen ja sytytti laitteen palamaan.
Rakennustyömaa hyytyi alkumetreille - maisema muistuttaa uima-allasta
Ohikulkijat ovat ihmetellet, mikä on se kaivanto Hukanhaudan ja Karhumäen välissä, joka muistuttaa tällä hetkellä uima-allasta. Kyseessä on alkumetreille hyytynyt kerrostalon rakennustyömaa, josta maa-aineksia ehdittiin poistaa. Sade- ja sulamisvedet ovat täyttäneet montun. Tontin omistaa venäläistaustainen Karhunmäki Invest Oy.
Itä-Suomessa petyttiin: ministerisalkut menivät muille
SDP:n ministerikierrätyksessä yhtään Itä-Suomeen ei saatu yhtään uutta ministerisalkkua. Paikallisten demarivaikuttajien mielestä Itä-Suomesta olisi löytynyt osaavia edustajia ministerien paikoille. Puolueen valinnoille riittää kuitenkin ymmärrystä.
Lisähappi leikkauksen jälkeen voi estää jalan amputaation
Lisähapen antaminen verisuonikirurgisista leikkauksesta toipuvalle vähentää merkittävästi haavatulehduksia, kertoo lauantaina Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella tarkastettava väitöstutkimus. Kahden päivän happiviiksikuurilla voidaan estää jopa alaraajan amputaatio.
Kuorevaaran kylän maisemat antavat katseen levätä
Polvijärven Kuorevaaran kylä sijaitsee vaaramaisemassa, johon mahtuu niin peltoja, kuusikoita kuin vesiäkin. Kylä on sijoittunut kylää halkovan maantien molemmin puolin ulottuen idässä aina Höytiäisen rannoille.
Linnunlaulu kantaa hämmästyttävän hyvin rakenteiden läpi
Lintujen sirkutus on äärimmäisen dynaaminen ääni, joka kantautuu paksujenkin seinien läpi - jopa liikkuvan auton sisälle. Ihmisen kuulo on myös erityisen herkistynyt preesens-alueen äänille, kertoo ääniasiantuntija.

Kommentoi aihetta
(2 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Kerpo
Ilmoita asiattomasta kommentistaMestareita olivat näiden koneiden kuljettajat. Ei ollut joystickejä, eikä tehostettuja ohjaimia. Tämän konen ajo vaati erittäin paljon fyysisiä ponnistuksia. Hattua nostan!
Syvältä
Ilmoita asiattomasta kommentistaVäkisinkin tuon aparaatin kuvan nähtyäni tuli mieleeni muisto jostain 50/60 -luvun taitteesta. Tuollainen hirvitys oli syventämässä kotikylän peltojen läpi kulkevaa jokipahasta, ja sekös meitä nassikoita kiinnosti. Istuimme joenpenkereellä katsomassa, ja vähän ihailemassakin moisen järkäleen toimintaa. Kuski ei siitä ilmeisesti liiemmälti tykännyt, koska hän paiskasi sen painavan kauhan saviseen veteen eteemme niin, että olimme sen jälkeen kyllä näkemisen arvoinen sakki. No annas olla. Kotoa puhtaat vaatteet päälle, ja lähipuskaan odottamaan työpäivän päättymistä. Siinä oli aikaa suunnitella. Kun työntekijät poistuivat paikalta, ei muuta kuin tuoreesta kaivetusta savesta paakut käteen ja koneen kylkiin graffiteja taiteilemaan. Tulos oli niin hyvä, että saivat sen jälkeen kaivaa rauhassa. Kukaan meistä ei uskaltanut mennä lähelle. Harmi, kun ei tullut valokuvaa.