Ralliradio |

Tällaista musiikkia rallikansa kuuntelee - katso soittolista

Rallin jylinä on kuin kärpäsen surinaa korvissa - yhtä olennainen ääni suomalaisessa kesässä. Rallikansan korvissa soi Suomen MM-rallin aikana myös musiikki. Kysyimme rallaajilta, mikä musiikki sopii rallin fiilikseen - ja teimme siitä soittolistan.

Spotify-ruutu
Tutustu Ralliradion soittolistaan Spotifyssa.

Pikakyselyn perusteella rallikansan suosikkibiisi on Arttu Wiskarin Sorateiden kuningas. Haluttuja tuntuivat olevan myös Yellon The Race ja Leevi and The Leavingsin Teuvo, maanteiden kuningas.

Selvitimme suomalaisen ralliyleisön musiikkimakua Facebookissa Ralliradion fanisivulla sekä Twitterissä hashtagissa #mmralli. Ehdotuksia tuli noin sata, joiden perusteella kokosimme soittolistan musiikkipalvelu Spotifyhyn. Soittolistan voi ottaa kuunteluun tästä.

Aivan kaikkia ehdotettuja kappaleita ei Spotifyssa ole. Tällaisia olivat muun muassa Kummelin Rallilaulu, Juha Laitilan Ralli, ralli, ralli sekä 2. Maanantain Jyskälä.

Kaikki biisiehdotukset ovat luettavissa Yle Ralliradion Facebook-sivulla osoitteessa facebook.com/ralliradio. Sinne voi myös jättää lisää ehdotuksia maailman parhaasta rallibiisistä.

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä