yle.fi


Olet tässä

Stora Enso myy Pankakosken tehtaan

julkaistu 21.7.2006 klo 10:37, päivitetty 29.10.2008 klo 23:46
Stora Enson logo ja paperirulla

Kuva: YLE24

Stora Enso myy Pankakosken kartonkitehtaansa kansainväliselle sijoittajaryhmälle 20 miljoonalla eurolla. Kaupan myötä Stora Enson nettovelka pienenee samalla summalla.

Tehdasta alkaa pyörittää uusi yhtiö Pankakoski Board Tradingin. Sen hallituksen puheenjohtaja Dermot Smurfit sanoo, että kauppa turvaa valtaosan tehtaan nykyisistä työpaikoista. Tehdas on työllistänyt noin 200 henkilöä.

Sijoittajaryhmä omistaa myös aiemmin Savon Selluna tunnetun Powerfluten. Ryhmään kuuluu muun muassa Lansdowne Capital Limited -yhtiö.

Yhtiö kirjaa kaupasta syntyvän 11 miljoonan euron myyntitappion varauksena toisen vuosineljänneksen tulokseen.

Pankakosken tehtaan myynti kuuluu Stora Enson toimiin, joilla se sanoo pyrkivänsä kohentamaan kilpailukykyään.

YLE24

Jatka tästä