yle.fi


Olet tässä

Energiaveron kiristyksistä suurin lasku diesel-autoilijoille

julkaistu 21.8.2007 klo 20:34, päivitetty 30.10.2008 klo 23:26
Dieselin tankkausta

Kuva: YLE

Hallituksen suunnittelemista energiaveron kiristyksistä lankeaa suurin lisälasku diesel-autoilla ajaville. YLE Uutisten tietojen mukaan diesel-polttoaineen litrahintaan on tulossa yli kuuden sentin korotus. Diesel-veron korotus lisää valtion verotuloja 124 miljoonaa euroa vuodessa.

Bensan hintaa veronkorotus nostaa runsaat kolme senttiä litralta. Lämmityksessä käytettävä kevyt polttoöljy kallistuu puolitoista senttiä litralta.

Sähkön hintaan on tulossa 0,14 sentin veronkiristys kilowattitunnilta, teollisuus ja kasvihuoneet selviävät pienemmillä sähköveronkiristyksillä.

Yhteensä energiaveroja kiristetään 300 miljoonaa euroa nykyisestä.

Valtiovarainministeriöstä vahvistetaan, että painotuksissa lähtökohtana on ollut pääsääntöisesti verokertymän kartuttaminen, eivät niinkään ympäristönäkökulmat.

YLE Uutiset

Jatka tästä