yle.fi


Olet tässä

Ericssonin tulos heikkeni ennakoitua vähemmän

julkaistu 25.4.2008 klo 10:39, päivitetty 31.10.2008 klo 22:42
Ericssonin logo

Kuva: YLE, lähde: Ericsson, Brand X Pictures

Telelaitevalmistaja Ericssonin tulos heikkeni odotettua vähemmän tilivuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Alkuvuoden tulos ennen veroja ylsi 483 miljoonaa euroon, kun se vuotta aikaisemmin oli 890 miljoonaa euroa.

Liikevaihto kasvoi viisi prosenttia vuotta aiempaan verrattuna. Alkuvuonna liikevaihtoa kertyi 4,75 miljardia euroa, viime vuonna samaan aikaan 4,5 miljardia. - Ensimmäisen neljänneksen liikevaihdon kehitys heijastelee matkapuhelinverkkomarkkinoiden kehitystä, erityisesti voimakkaan kasvun markkinoilla. Myynti on piristymässä Yhdysvalloissa, kun taas Länsi-Euroopassa kasvu on hidasta. - Kasvaville markkinoille rakennettavien uusien verkkojen osuus on kasvussa, erityisesti Intiassa. Yhdessä heikkenevän dollarin kanssa, tämä aiheuttaa yhä paineita marginaaleissa, toimitusjohtaja Carl-Henric Svanberg sanoi osavuosikatsauksessa. Ericsson arvioi, että matkapuhelinverkkomarkkina ei kasva juuri ollenkaan tänä vuonna. Sen sijaan yrityspalvelumarkkinoille yhtiö odottaa hyvää kasvua. Markkinat ottivat tuloksen vastaan myönteisesti. Runsaasti vaihdettu Ericssonin B-osake oli Tukholman pörssissä 19 prosentin nousussa, kun kauppaa oli käyty vähän yli puoli tuntia. Ericsson piti kärkipaikkaa Tukholman pörssin vaihdetuimpien osakkeiden listalla ja oli myös kovimpien nousijoiden joukossa. Startel

Jatka tästä